PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Politiikka 

Eurooppa-neuvosto murehtii maanosan taloustilannetta

IA, 12.3.2009


Kevään Eurooppa-neuvoston pääaihe on talous. EU:n päämiehet arvioivat rahoitusmarkkinoiden tilannetta ja Euroopan talouden elvytyssuunnitelman toimeenpanoa sekä keskustelevat Lissabonin strategian täytäntöönpanon edistymisestä työllisyystilanteen näkökulmasta.

Valtioneuvosto päätti torstaina Suomen edustautumisesta Eurooppa-neuvostossa Brysselissä 19. ja 20. maaliskuuta. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ulkoasiainministeri Alexander Stubbin (kok.)avustamana. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) osallistuu kokoukseen sen käsitellessä talous- ja rahaliittoa koskevia kysymyksiä.

Eurooppa-neuvosto myös vahvistaa unionin kannat torstaina 2. huhtikuuta Lontoossa pidettävään G20-huippukokoukseen.

Hallituksen mukaan Suomi tukee taloudellisesta tilanteesta johtuen poikkeuksellisia, tarkkaan räätälöityjä väliaikaisia toimia.

- Taantumasta huolimatta on erittäin tärkeää, että sovituista pelisäännöistä pidetään kiinni esimerkiksi sisämarkkinoilla. Kriisin jälkeen on keskityttävä siihen, että julkinen talous saadaan tasapainoiselle uralle, hallitus korostaa.

EU:n kilpailukyvyn parantamiseksi on tärkeä panostaa lyhytaikaisten elvytystoimien lisäksi pidemmän aikavälin rakenneuudistuksiin. Suomi pitää tärkeänä, että unionin yhteinen kanta G20-kokoukseen valmistellaan yhdessä, hallitus toteaa viitaten suurten jäsenmaiden sooloiluun asiassa.

Talouspolitiikan ohella neuvostossa ovat esillä energiaturvallisuus sekä toimivien ja tehokkaiden energian sisämarkkinoiden merkitys EU:lle. Eurooppa-neuvoston määrä sopia myös unionin suuntaviivoista Kööpenhaminan ilmastonmuutoskonferenssissa sekä hyväksyä niin kutsuttu itäinen kumppanuusaloite. Lisäksi EU-päämiehet saavat Irlannin pääministeriltä katsauksen Lissabonin sopimuksen käsittelyyn Irlannissa.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake