PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Politiikka 

Hallitus voitti eläkekiistan eduskunnassa

RS, 13.3.2009


Hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen opposition tekemässä välikysymyksessä. SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen esittämä epäluottamusponsi kaatui perjantain äänestyksessä numeroin 108-59.

Ponnessaan oppositio esitti hallitukselle epäluottamusta sen menettelytavasta yrittää pidentää suomalaisten keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää ilman ennakkoneuvotteluja työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Suurin osa kristillisdemokraattien ryhmästä äänesti pontta vastaan ja siis hallituksen luottamuksen puolesta, vaikka ryhmä allekirjoittikin SDP:n junaileman välikysymyksen. Kolme ryhmän jäsentä äänesti tyhjää.

SDP:n ohella epäluottamusta hallitukselle kannattivat vasemmistoliitto ja perusuomalaiset.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kehui hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen eläkesopimusta 11. maaliskuuta eduskunnassa.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake