PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Politiikka 

Lauslahti: Lääkelaitoksen siirto uuteen harkintaan

RS, 17.3.2009


Kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok.) haluaa aikalisän uuden lääkealan keskuksen perustamisessa Kuopioon. Vielä olisi aikaa perua siirtopäätös ja jättää ainakin osa lääkelaitoksen toiminnoista Helsinkiin, hän sanoo.

Lauslahti jätti tiistaina hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy mahdollisuudesta ottaa aikalisä ja tehdä lääkelaitoksen sijainnista uusi päätös.

Lääkelaitoksen siirto Kuopioon on aiheuttanut useiden työntekijöiden irtisanoutumisen. Elokuusta alkaen lääkelaitoksesta on lähtenyt 22 asiantuntijaa. Viimeisen viikon aikana kaksi ylilääkäriä on irtisanoutunut.

Lauslahden mukaan Lääkelaitoksen toiminta on uhattuna sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) tekemän alueellistamispäätöksen takia.
- Päätöksen seurauksista tiedettiin jo etukäteen. Riskinä oli huippuasiantuntijoiden menettäminen ja siitä seuraavat uusien työntekijöiden palkkaamis- ja perehdyttämiskustannukset.

Lauslahta toteaa, että huippuasiantuntija löytää aina uuden työpaikan.
- Herääkin kysymys, onko mitään järkeä menettää huippuasiantuntijoita valtion palveluksesta, varsinkin kun tiedetään, että valtion houkuttelevuus työantajana ei ole samaa kuin yksityisellä puolella.

Hänen mukaansa irtisanoutumiskierre johtaa negatiiviseen kierteeseen: taloon jäävien työntekijöiden taakka lisääntyy - lähtevien työt pitää hoitaa vaikka ylitöillä.

- Pahimmillaan kierre voi johtaa työntekijöiden uupumis- ja sairastumiskierteeseen. Siten osaajien kato voi johtaa myös lakisääteisen lääke- ja laitevalvonnan tehtävien vaarantumiseen joksikin aikaa, hän huomauttaa.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake