PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Politiikka 

Korhonen vaatii ruoan hinnan noususelvitystä julki

IA, 17.3.2009


Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa (kesk.) julkistamaan välittömästi tilaamansa selvityksen siitä, kuka hyötyy eniten ruoan hinnan jatkuvasta noususta. Korhonen jätti asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle tiistaina.

– Selvitys on nyt valmiina, mutta sen tuloksia ministeri ei jostain syystä halua kertoa julkisuuteen. Hallitus jatkaa siis valitsemallaan salamyhkäisellä kassakaappipolitiikan tiellä. Nyt salataan veronmaksajien rahoilla tehty tutkimus, joka kaikkien kuuluisi kaikkien saada tietää, Korhonen ihmettelee.

– Kansanedustajilla on perustuslakiin pohjautuva tiedonsaantioikeus ja asiakirjojen salaamiseen tulee olla aina joku perusteltu syy. Nyt mitään tällaista syytä ei ole. Tieto on myös kuluttajille tärkeää, Korhonen sanoo.

– Elintarvikkeiden hinnat ovat kohonneet voimakkaasti viime vuosina. Ruuan hinnan keskimääräinen osuus päivittäisistä kulutusmenoista on kasvanut vaarallisen paljon arkitodellisuuden kannalta, Korhonen muistuttaa.

Hänen mukaansa jatkotoimenpiteiden kannalta on todella tärkeää saada tietää, kuka on loppujen lopuksi hyötynyt eniten ruoan hinnan jatkuvasta kasvusta.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake