Sunilan sellutehdas lomauttaa
HJ, 2.3.2009
Sunilan sulfaattisellutehdas Kotkassa lomauttaa keväällä lähes koko henkilöstönsä, jonka suuruus on 260 henkilöä. Syyksi tuotannon rajoittamiselle yhtiö kertoi jo tammikuussa kehnon markkinatilanteen ja maailman taloutta kuristavan finanssikriisin.
Yhtiön tammikuussa aloittamat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Työntekijöiden lomautuskset alkavat huhtikuun alusta ja päättyvät toukokuun puolivälissä. Sunila on rajoittanut tuotantoaan jo toissa vuosien ja viime vuoden aikana ensin puupulan ja sitten sellun kysynnän nopean heikkenemisen vuoksi. Aiemmit rajoitukset onnistuttiin hoitamaan ilman henkilöstön lomautuksia. Sunilan omistavat puoliksi ja puoliksi Myllykoski Paper ja Stora Enso. Osakasyhtiöt ovat myös Sunilan suurimmat asiakkaat. Sunilan sellutehdas on Alvar Aallon suunnittelema, ja se käynnistyi vuonna 1938.
|