PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Talous 

Riippuvuus Kiinasta koskettaa jo Suomeakin

IA, 9.3.2009


Velkaantuvien länsimaiden yhä kasvava riippuvuus Kiinasta alkaa koskettaa jo Suomeakin. Valtio lainasi alkuvuodesta ennätykselliset 4,5 miljardia kuukaudessa, ja lisärahaa tähytään nyt idästä, kertoo Turun Sanomat.

Lainanotosta vastaava Valtiokonttori lähtee tällä viikolla Aasian-kiertueelle esittelemään itseään sikäläisille sijoittajille. Edellisen laman aikana Suomi sai runsaasti lainarahaa Japanista, mutta nyt apua toivotaan ennen kaikkea Kiinasta.

Valtiokonttorin varainhankintaosaston apulaisjohtaja Ari-Pekka Latti kertoo, että tavoitteena on vasta noin sadan miljoonan euron päänavaus, mutta rahantarve on suuri. Valtiovarainministeriö on laskenut lisälainaa tarvittavan tulevan neljän vuoden aikana 30 miljardia euroa eli noin 50 prosenttia koko nykyisestä lainakannasta.

Kiinasta tuli jo viime vuonna Yhdysvaltain suurin yksittäinen velkoja. Länsimaisten demokratioiden riippuvuus totalitaarisesta diktatuurista on myös turvallisuuspoliittinen ongelma. Lännellä ei ole kuitenkaan näköpiirissä muuta vaihtoehtoa.

Suomi ei tähän asti ole ollut yhdenkään yksittäisen suursijoittajan varassa. Kaksi kolmasosaa tähänastisesta velasta on tullut euroalueelta, suurin osa kotimaasta. Saatavat ovat velkojien vapaasti myytävissä, joten valtio itse ei pysty edes päättämään lopullista velkojaansa.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake