PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Talous 

Lentokenttäoperaattori Finavia käynnistää yt-neuvottelut

IA, 11.3.2009


Lentoliikenteen selvästä vähenemisestä johtuvista tuotannollisista ja taloudellisista syistä Finavia käynnistää koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut.

Finavia sanoo pyrkivänsä varautumaan yt-neuvotteluilla ennakoivasti taloudellisen tilanteen muutoksiin. Ensisijaisena tavoitteena on yhteistyössä henkilöstön kanssa löytää keinoja, joilla tehostetaan ja sopeutetaan toimintaa kustannussäästöjen aikaansaamiseksi.

Yt-neuvottelut aloitetaan henkilöstöjärjestöjen kanssa torstaina. Heikentyneen taloudellisen tilanteen takia Finavian johtoryhmän jäsenet ovat päättäneet osallistua organisaation säästötoimiin ja luopuvat tänä vuonna yhden kuukauden palkasta.

Heikentyneistä näkymistä huolimatta Finavian tulos parani viime vuonna. Finavia-konsernin liikevaihto oli 336,1 miljoonaa euroa ja tulos 35,3 miljoonaa euroa. Kasvu tuli pääosin kansainvälisestä liikenteestä, jonka näkymät heikkenivät selvästi vuoden viimeisellä neljänneksellä ja koko liikenne laskee edelleen voimakkaasti.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake