PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Talous 

Nokia vähentämässä 700 palkollistaan Suomessa

RS, 17.3.2009


Nokia aloittaa yt-neuvottelut väkensä vähentämiseksi. Yhtiön suunnittelemat sopeutustoimet vaikuttavat maailmanlaajuisesti noin 1 700 työntekijään, joista enintään noin 700 on Suomessa.

Tiistaina ilmoitetut järjestelyt ovat osa Nokian aiemmin ilmoittamia suunnitelmia sopeuttaa liiketoimintansa ja kustannusrakenteensa vastaamaan markkinatilannetta. Yhtiö kertoo jatkavansa toimintakulujensa kartoittamista kaikissa toiminnoissaan.

Nyt aloitettavat yt-neuvottelut koskevat Devices-, Markets- ja Corporate Development Office -yksikköjä sekä yhtymän globaaleja tukitoimintoja. Ne koskevat myös niitä markkinointi- ja muita toimintoja, jotka Symbian -yritysoston myötä eivät enää ole Nokialle olennaisia.

Lisäksi Devices -yksikön tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan tehokkuutta lisätään tietyissä Nokian globaaleissa tukitoiminnoissa.

Paikkakuntakohtaisia suunnitelmiaan Nokia ei tiedotteessaan vielä kertonut. Matkapuhelinten tuotantoa ei yhtiön tiedotteessa mainita, joten Salon tehdasta yt-neuvottelut eivät tällä erää koskettaisi.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake