PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Talous 

Stora Enson tulos heikkenee

EH, 18.3.2009


Metsäjätti Stora Enso on antanut tulosvaroituksen. Yhtiö odottaa vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloksensa olevan selkeästi viime vuoden loppupuoliskoa heikompi erityisesti hienopaperin ja puutuotteiden kysynnän heikettyä.

Stora Enso odottaa selkeästi heikompaa tulosta ilman kertaluonteisia eriä ja käyvän arvon muutoksia kuluvan vuoden ensimmäiselle neljännekselle verrattuna vuoden 2008 viimeiseen neljännekseen. Tulosheikennys johtuu asiakkaiden varastojen tyhjentämisistä ja erityisesti puutuotteiden ja hienopaperin kysynnän heikkoudesta.

Stora Enso vastaa kysynnän heikentymiseen suurilla tuotannonrajoituksilla, tiukalla käyttöpääoman hallinnalla ja muilla keinoilla huolimatta tuotannonrajoitusten negatiivisesta vaikutuksesta tulokseen, kerrotaan yhtiöstä. Tuotannonrajoitusten määräksi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtiö arvioi noin viidennestä paperin ja kartongin kapasiteetista.

Investointeja supistetaan

Stora Enso supistaa myös tämän vuoden investointeja aiemmin ilmoitetusta 500 miljoonasta 400 miljoonaan euroon.

Myös Veracel II sellutehtaan laajennushanketta Brasiliassa on päätetty siirtää yhdessä Aracruzin kanssa ainakin vuodella sekä leikata vastaavasti tämän vuoden yhteisyrityksen investointeja maanostoihin, puuviljelmiin ja kannattavuustutkimukseen.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake