Pienet vaalipiirit kannustavat äänestystaktikointiin
PP, 30.1.2009
Väen väheneminen on laskenut äänestysprosenttia pienissä vaalipiireissä, joissa kansalainen taktisista syistä äänestää usein muuta kuin ensisijaisesti kannattamaansa ehdokasta. Taktinen äänestäminen on pienissä vaalipiireissä myös yleisempää kuin suurissa. Tulos ilmenee perjantaina julkistetusta Vaalitutkimus 2007 -teoksesta.
Vaalirahoitusilmoitusten perusteella ehdokaskampanjat kallistuivat kolmanneksella vuodesta 2003 vuoteen 2007. Tutkimus arvioi, että tämä johtuu yksilökeskeisestä vaalijärjestelmästä sekä kamppailusta suurimman puolueen asemasta. Puolueiden puheenjohtajien merkitys oman puolueensa vaalimenestykselle on lisääntynyt erityisesti 2000-luvulla. Poliittiseen oikeistoon itsensä samastavat kansalaiset suhtautuvat politiikan henkilöitymiseen myönteisemmin kuin poliittiseen vasemmistoon itsensä samastavat, todetaan tutkimuksessa. Netti ei ole tuonut uusia ryhmiä politiikkaanTutkimuksen mukaan internetin käyttö ehdokkaiden ja puolueiden kampanjoinnissa ei näytä vaikuttaneen pienten ja suurten puolueiden keskinäiseen näkyvyyteen. Internet ei toistaiseksi myöskään näytä aktivoineen vaaliosallistumiseen uusia ryhmiä. Netissä politiikkaa seuraavat ne, jotka seuraavat politiikkaa muillakin tavoilla. Puolueiden väliset vaaliliitot ovat olennaisesti parantaneet pienten puolueiden mahdollisuuksia saada eduskuntaan kansanedustajia. Silti suurten puolueiden osuus edustajanpaikoista on suurempi kuin niiden osuus vaalissa annetuista äänistä. Vaaliliittopolitiikassaan parhaiten on onnistunut Suomen Kristillisdemokraatit. Tutkimuksen tehnyt tutkijaverkosto eli ns. vaalitutkimuskonsortio on tehnyt kansallisen vaalitutkimuksen sekä vuoden 2003 että vuoden 2007 eduskuntavaaleista. Tutkimuksen pääaineistona käytettiin Taloustutkimus Oy:n kokoamaa valtakunnallisesti edustavaa käyntikyselyä. Se kerättiin maalis-toukokuussa 2007 ja siihen vastasi 1422 valitsijaa. Tutkimusta rahoittivat muun muassa Suomen Akatemia ja oikeusministeriö.
|