PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Tiede 

Keplereitä kaksittain juhlavuoden kunniaksi

PP, 20.2.2009


Saksalaista tähtitieteilijää ja matemaatikkoa, Johannes Kepleriä muistetaan sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa, kun Nasa ja ESA ovat nimenneet omat aluksensa Keplerin mukaan.

Nasan eksoplaneettateleskooppi Kepler laukaistaan matkaan maaliskuussa. ESA puolestaan kertoo nimenneensä uuden ensi vuoden puolivälissä laukaistavan automatisoidun kuljetusaluksensa Johannes Kepleriksi.

Miehittämätön alus seuraa tehtävässään viime vuonna laukaistua Jules Verneä, joka kuljetti kuusi tonnia rahtia Kansainväliselle avaruusasemalle. Johannes Kepleriä valmistetaan tällä hetkellä Bremenissä Saksassa.

400 vuotta Astronomia Novasta

Keplerin ajankohtaisuus selittyy sillä, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 400 vuotta hänen Astronomia Nova -teoksensa julkaisemisesta. Kirjassa Kepler esitti kaksi ensimmäistä planeettaliikkeen perustulostaan. Ensimmäisen mukaan planeetta liikkuu pitkin ellipsirataa, jonka toisessa polttopisteessä on aurinko. Toisen lain mukaan auringosta planeettaan piirretty säde pyyhkii yhtä pitkinä aikaväleinä yhtä suuret pinta-alat.

Astronomia Nova oli merkkiteos myös siksi, että se kuvaa perusteellisesti tutkimusprosessia syrjäpolkuineen ja näin kertoo millaisen työn tuloksena Kepler päätyi liikelakeihinsa. Hannu Karttunen teoksessaan Vanhin tiede pitääkin Keplerin teosta tässä suhteessa paljon nykyisiä tieteellisiä artikkeleita opettavampana.

Julkaistessaan Astronomia Novan Kepler toimi Rudolf II:n keisarillisena matemaatikkona. Tätä ennen hän oli toiminut Tyko Brahen matemaattisena avustajana tutkien muun muassa Marsin liikettä. Brahen kuoltua 1601 Kepler viimeisteli tämän tähtiluettelon ja sai haltuunsa Brahen koko havaintoaineiston.

Vuonna 1571 nykyisen Stuttgartin alueella syntynyt Kepler kuoli vuonna 1630 Regensburgissa.

Lähteet: Hannu Karttunen: Vanhin tiede, ESA, Wikipedia

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake