PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Tiede 

Rehtorin aika kuluu kansliatöiden parissa

SH, 24.2.2009


Peruskoulun rehtoreiden aika kuluu kansliatöiden tekemiseen. Rehtorit viettävät yli puolet työajastaan kansliassa pääosin tietokoneen äärellä. Vuorovaikutustilanteet opettajien ja satunnaisten vierailijoiden kanssa vievät toiseksi eniten rehtoreitten aikaa. Verkostoituminen taas on suhteellisen vähäistä, osoittaa tuore väitöstutkimus.

Rehtorin työ muodostuu oppilaita ja opettajia sekä sidosryhmiä koskevien arkipäiväisten asioiden selvittelystä ja erilaisten hallinnollisten raporttien laatimisesta.

Näin ollen yksittäisellä koululla tai sen rehtorilla ei ole kylliksi resursseja tulevaisuutta ennakoivaan opetuksen ja oppimisen kehittämiseen eli pedagogiseen johtamiseen, vaikka jokaisella rehtorilla on kuitenkin aina paras tietämys oman koulunsa nykytilanteesta ja sen pohjalta luoduista kehittämistarpeista, osoittaa tutkimus.

Kasvatustieteen maisteri Anne Karikoski valitsi tutkimuksensa kohteiksi viisi eri puolilla Helsinkiä toimivaa peruskoulun rehtoria, joista kaksi oli naisia ja kolme miehiä. Rehtorit hän valitsi sattumanvaraisesti erilaisten koulutustilaisuuksien yhteydessä.

Laadulliseen kehittämiseen niukasti aikaa

Karikoski varjosti rehtoreita neljän päivän ajan kolme tuntia kerrallaan. Varjostuspäivän jälkeen epäselviksi jääneet tilanteet avattiin lyhyellä haastattelulla. Lisäksi rehtorit arvioivat omaa toimintaansa ja osallistuivat sekä viitekehyksen että varjostusaineiston pohjalta laadittuun teemahaastatteluun.

Koulutyön arjen sujumiseen liittyvät tehtävät vievät rehtoreiden ajasta noin 40 prosenttia. Tunnetaitoja vaativia tehtäviä havaittiin yli 30 prosenttia ja strategista ajattelua sisältäviä tehtäviä yli 20 prosenttia. Sen sijaan tehtävät, jotka sisälsivät laadullista kehittämistä, vievät aikaa alle kymmenen prosenttia. Tulokset vastaavat aikaisempien tutkimusten tuloksia rehtoreiden työn painottumisesta muuhun kuin opetuksen ja oppimisen laadun kehittämiseen.

Karikoski väittelee Helsingin yliopistossa soveltavaan kasvatustieteeseen kuuluvasta aiheesta Aika hyvä rehtoriksi - Selviääkö koulun johtamisesta hengissä? (Good enough as a principal-how to survive leading a school) 27. helmikuuta. Karikoski toimii rehtorina Munkkivuoren ala-asteella.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake