PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Tiede 

Etelämantereen jään alla Alppien veroinen vuorijono

IA, 26.2.2009


British Antarctic Surveyn johtama kansainvälinen kartoitusprojekti on voinut vahvistaa arvelut mahtavasta, Alppien veroisesta vuorijonosta Etelämantereen jään alla.

Gamburtsevin vuoriston huiput ovat lähes yhtä korkeita kuin Alppien, mutta ne ovat jään peitossa Etelämantereen keskiosissa. Ne löydettiin jo vuonna 1958, mutta vasta nyt vuoriston koko alkaa paljastumaan, kertoo BBC.

Aiemmin Etelämantereen napa-alueen arveltiin olevan suhteellisen tasainen, mutta tutkien ja magneettisensoreiden avulla tehty tutkimus osoittaa aivan muuta. Vuorijono on ainakin 700 kilometriä pitkä ja 250 kilometriä leveä. Korkein huippu on noin 2800 metriä merenpinnan yläpuolella. Syvin laakso puolestaan on 800 metriä merenpinnan alapuolella. Vuoristoa peittää neljän kilometrin vahvuinen jää.

- Voimme vahvistaa, että vuoristo on siellä, me olemme nähneet ne (laitteillamme) jään alla, sanoo tri Fausto Ferraccioli British Antarctic Surveystä BBC:lle.
- Ne eivät ole ainoastaan Alppien kokoiset, vaan myös muutoinkin hyvin samankaltaiset terävine huippuineen ja syvine laaksoineen, hän jatkaa.

Vuoriston synty sen sijaan on mysteeri. Alueella, vanhan mantereen keskellä, ei ole voinut tapahtua sellaista mannerlaattojen liikettä, joka ne olisi voinut synnyttää.

Toinen kysymys on, miten jää ei ole aiheuttanut eroosiota ja kuluttanut vuoren huippuja pyöreämmiksi. Tähän asti on uskottu, että mannerjää on syntynyt hitaasti, jolloin se olisi kuluttanut vuoria. Yksi mahdollisuus on se, että jäätikkö syntyikin suhteellisen nopeasti.

Tutkijat uskovat, että Gamburtsevin alue on paikka, mistä koko Etelämantereen jääpeite on saanut alkunsa yli 30 miljoonaa vuotta sitten. Nyt jää peittää noin 7,7 miljoonan neliökilometrin alueen. Keräämästään tiedosta tutkijat yrittävät löytää parhaat kohteet porata jäätä löytääkseen vastauksia maapallon ilmastohistoriaan.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake