PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Tiede 

Konepajoilla terveysongelmia metallintyöstönesteistä

HJ, 27.2.2009


Työterveyslaitoksen ja Kuopion yliopiston tuoreen väitöskirjatutkimuksen mukaan konepajoilla yleisesti käytetyt voitelu- ja jäähdytysnesteet aiheuttavat työntekijöille ihottumaa ja hengitystieoireita.

Metallintyöstäjien riski sairastua ammmatti-ihotautiin on Työterveyslaitoksen rekisterin mukaan noin kolminkertainen koko työväestöön verrattuna.

Puhelinhaastattelututkimuksessa metallintyöstäjät ilmoittivat iho-oireita noin kaksi kertaa useammin kuin altistumaton vertailuryhmä. Oireita aiheuttavat lähinnä käsien iholle roiskuvat metallintyöstönesteet, jotka sisältävät ärsyttäviä ja herkistäviä aineosia.

Metallintyöstäjät ilmoittivat myös runsaasti hengitysteiden oireita siitä huolimatta, että ilmanlaatu tutkituissa yrityksissä oli melko hyvä verrattuna nykyisiin työhygieenisiin raja-arvoihin. Ylähengitystieoireiden riski oli noin nelinkertainen vertailuryhmään nähden, ja metallintyöstäjillä oli myös jossain määrin kohonnut astmariski.

Hengitystieoireita voidaan tutkimuksen mukaan vähentää parantamalla koneiden suojauksia ja ilmanvaihtojärjestelmiä sekä käyttämällä turvallisia työtapoja. Myös työhygieeniset raja-arvot olisi syytä päivittää, ja virallisten raja-arvojen ohella kannattaisi käyttää selvästi alempia ohjearvoja.

Katri Suurosen väitöskirja Metallintyöstönesteet – allergeenit, altistuminen, ja iho- ja hengitystievaikeudet tarkastetaan perjantaina Helsingissä.

Kuva Wärtsilän W32-tehtaalta Vaasasta.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake