PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Tiede 

Joensuun yliopistolla 40-vuotisjuhlat

PP, 2.3.2009


Joensuun yliopisto juhlii kuluvana vuonna 40-vuotista toimintaansa muun muassa tohtoripromootiolla ja historiankirjalla.

Juhlavuoden aikana sekä Joensuun että Savonlinnan kampuksilla järjestetään muun muassa seminaareja, konsertteja ja näyttelyitä. Loppukesästä järjestetään yksi juhlavuoden keskeisimmistä tapahtumista, yliopiston viides tohtoripromootio ja vuoden lopulla julkistetaan dosentti Arto Nevalan kirjoittama Joensuun yliopiston historia.

Kolmentoista kunniatohtorin joukossa vihitään biotieteiden kunniatohtoriksi ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka (kesk.).

Joensuussa on ollut tapana laskea yliopiston ikä ensimmäisen lukuvuoden käynnistymisestä alkaen. Päätös korkeakoulun perustamisesta Joensuuhun tehtiin keväällä 1966 osana niin sanotun Itä-Suomen yliopistokysymyksen ratkaisua. Valmisteluvaiheen jälkeen opetus alkoi syksyllä 1969. Laitos toimi Joensuun korkeakoulun nimellä vuodesta 1969 vuoteen 1984, jolloin nimi muuttui Joensuun yliopistoksi.

Juhlavuotta vietetään uuden ajan kynnyksellä, sillä ensi vuoden alussa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyvät Itä-Suomen yliopistoksi. Itä-Suomen yliopiston historiankirjoitus on tarkoitus aloittaa vuodesta 1966.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake