PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Tiede 

Yhteisön luottamus oli tärkeää 1600-luvun virkamiehelle

"Isännän, Jumalan ja rehellisten miesten edessä"

IA, 4.3.2009


Ruotsi-Suomen suurvaltakaudella 1600-luvulla pohjoinen valtakunta laajeni Itämeren ympärille ja Ruotsin armeijat saavuttivat sotamenestystä myös Keski-Euroopassa. Samalla jatkuvat sotaväenotot ja alati kiristyvä verotus rasittivat talonpoikia. Virkamiehillä oli keskeinen rooli siinä, että yhteiskuntarauha silti säilyi.

Suurvalta-Ruotsin jatkuva sodankäynti rasitti raskaasti valtakunnan suurinta väestöryhmää, talonpoikaistoa, kiristyvän verotuksen ja väenottojen myötä. Kun samaan aikaan aatelisto puolestaan rikastui, yhteiskunnan sisäiset jännitteet kasvoivat ja vuosisata tunnetaankin myös säätyriitojen aikakautena, toteaa FL Janne Haikari väitöskirjassaan.

Valtakunta välttyi kuitenkin vakavilta sisäisiltä levottomuuksilta, mistä suuri ansio on annettu kruunun voimakkaasti kehittyneelle hallintokoneistolle. Kirkon kanssa liittoutunut valtiovalta kykeni kiristyneestä verotuksesta ja väenotoista huolimatta ylläpitämään yhteiskuntarauhaa.

Haikarin tutkimuksessa päähuomion kohteena on se, miten tätä työtä tehtiin paikallistasolla. Tutkimus tarkastelee paikallisten virkamiesten toimintaa vuonna 1651 perustetussa ja 1679 lakkautetussa Porin kreivikunnassa, jonka haltijoina olivat aatelisherra Gustaf Horn ja hänen leskensä Sigrid Bielke.

Haikari osoittaa, että selkeähahmoisen hallintorakenteen takana oli pelikenttä, jossa monet epämuodolliset tekijät vaikuttivat suuresti paikallisten virkamiesten toimintaan.

- Virkamiehen tuli osata lukea ja kirjoittaa ja hänen tuli tuntea viralliset toimintatavat, mutta hänen oli myös kyettävä saavuttamaan paikallisten epävirallisten vaikuttajahenkilöiden luottamus sekä laajemmin koko yhteisön luottamus.

Parhaiten se onnistui, jos virkamies oli kotoisin toimialueeltaan. Sukulaisuus- ja ystävyyssuhteet lomittuivat virkavelvoitteisiin, vihamiehet vaikeuttivat veronkantoa siinä missä kadotkin.

Jotakin uutta, jotakin vanhaa

1600-lukua kutsutaan usein historiantutkimuksessa varhais- tai esimoderniksi ajanjaksoksi valtiokoneiston vahvistumisen sekä modernille ajalle leimallisten hallinto- ja oikeusperiaatteiden esiinnousun vuoksi. Paikallistasolta tarkastellen Haikari osoittaa, että modernien piirteiden rinnalla monet vanhat sosiaaliset mekanismit pysyivät edelleen elinvoimaisina.

Haikarin mukaan virkamiehet eivät olleet kasvottomia hallintokoneiston osasia, vaan he olivat paikallisen yhteisön jäseniä, eivätkä voineet jättää huomiotta paikallisia kirjoittamattomia sääntöjä.

- Ristiriitatilanteet talonpoikien kanssa osoittavat, että kaikki hallinnolliset teot arvioitiin yhteisön moraalikäsitysten mukaan. Kruunu eli valtio tai sen paikalliset edustajat saattoivat käyttää pakottavaa voimaa, mutta silloin oli riski sosiaalisen harmonian järkkymisestä. Koko poliittinen systeemi oli rakennettu siten, että riittävä konsensus oli saavutettavissa kaikilla yhteiskunnan tasoilla, Haikari toteaa.

FL Janne Haikarin Suomen historian väitöskirjan Isännän, Jumalan ja rehellisten miesten edessä. Vallankäyttö ja virkamiesten toimintaympäristö 1600-luvun satakuntalaisessa maaseutuyhteisössä tarkastustetaan jyväskylän yliopistossa perjantaina 6. maaliskuuta.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake