Kari Tarkiainen kokosi hienon ajankuvan vuoden 1809 tunnelmista Suomessa

Kun Suomi vaihtoi valtakuntaa

MARKKU JOKIPII, 8.3.2009

Alopaeus-suvun Porvoon haara koostui toimeliaista ja tuotteliaista kirkonmiehistä. Magnus Alopaeus (1675-1716) oli tuomiorovasti, ja hänen perillisistään tuli huomattava joukko pappismiehiä, jotka pääsivät huomattaviin kirkollisiin tehtäviin Suomen siirtyessä Venäjän valtakunnan osaksi. Heidän kirjallisen ahkeruutensa ansiosta nyt 200 vuotta myöhemmin on mahdollista tutustua tunnelmiin Suomessa.

Puheet, saarnat, luennot ja päiväkirjamerkinnät kertovat maallikkoa hämmästyttäviä seikkoja vuodesta 1809. Irtiotto Ruotsista sujui pääosin rauhallisissa merkeissä.

"Helmikuun 24. päivän iltana, itse karkauspäivänä, kun jo hämärsi, talven ollessa todella pohjoismainen, työntyi Venäjän armeija Porvoon kaupunkiin. Kaunis mutta jäätävän kylmätalvi-ilta, vieraat sotilaat, minulle outo kieli, pitkät upseerit, täydellinen hiljaisuus ja hyvä järjestys – kaikki teki mieleni juhlalliseksi", kirjoittaa Henrik Gabriel Alopaeus muistelmissaan 1800-luvun puolivälissä.

Hyvin samantapaisia ovat kokemukset monissa Suomen kaupungeissa. Toki poikkeuksiakin on, tavallisen kansan taholla pantiin hanttiin, oli taisteluita ja sotaan kuuluvaa raakuuttakin, mutta silti Suomen haltuunotto sujuu pääosin varsin rauhallisissa oloissa. Ruotsin kyky puolustaa siirtomaa-Suomeaan oli olematon.

Suomea hallinneen eliitin mielipiteet olivat ristiriitaisia. Venäläisen vallan alle joutumista pelättiin ja kauhisteltiin, mutta Aleksanteri I:n ripeästi suorittamat Suomen erioikeuksien vahvistamiset pehmensivät ilmapiiriä.

Tuon ajan tunnelmia tutkinut Jan Samuelsson onkin kiteyttänyt monen suomalaisen ajatukset: "sydän oli Ruotsin puolella, mutta vatsa kehotti sopeutumaan Venäjään". Tämä näkyi Alopaeustenkin toimissa, kun he Siperiaan joutumisen pelossa polttivat venäläisten kannalta kielteisiä kirjoja – itsesensuuria jo tuolloin!

Papistolla vastuullinen tehtävä mielipiteen muokkaajina

Kari Tarkiaisen uran kohokohtia ovat olleet toiminta Ruotsin valtionarkiston ja oman Kansallisarkistomme johtotehtävissä. Hänen suuria mielenkiinnon kohteitaan ovat olleet Mikael Agricola, Porvoon piispa Magnus Jacob Alopaeuksen elämä ja nyt koko tuon ajan Alopaeuksen suvun jälkeensä jättämät laajat arkistoidut tekstikokoelmat. Niistä Tarkiainen on valinnut ja suomentanut joukon vuoden 1809 tienoille liittyvää aineistoa.

Venäjän valtaapitävät olivat hyvin selvillä papiston aseman tärkeydestä. Suomen integroiminen Venäjään vaikuttaa taitavasti suunnitellulta. Suomalaiset tyynnytettiin viisaalla viekkaudella. Suomen armeija lopetettiin, mutta edut jatkuivat. Venäjän sotaväen käytöstä Alopaeukset kuvaavat esimerkilliseksi.

Kirkko ja papisto puolestaan tarjosi oivallisen välineen sopeuttamiselle – olihan kirkon tehtävä ollut aiemminkin välittää muun muassa talonpojille kruunun määräykset ja vaatia tottelemaan esivaltaa. Tuo entisaikojen viesti on vieläkin kuultavissa joissakin kirkollisen liturgiamme lauseissa.

Tarkiainen on kirjoittanut tekstikokoelman alkuun 50-sivuisen kuvauksen vuoden 1809 mielipidekirjosta sekä Alopaeusten pappissuvun henkilöhahmoista, heidän toimistaan toisiaan tukevana verkostona. Parisataa sivua käsittävä dokumenttiaineisto sisältää paljon mielenkiintoista.

Magnus Jacob Alopaeus 1781 pitämä suomen kieltä puolustava kommentti kertoo Porvoon hiippakunnassa elävästä suomenmielisyydestä. Porvoon valtausta 12-vuotiaana lukiolaisena seurannut Henrik Gabriel kertoo tunnelmista 1808. Ylioppilas Carl Elias puolestaan kertoo "tapahtumia ja huhuja", miten Turku joutui venäläisten haltuun.

Magnus Jacob, tuomiorovasti, piti Porvoon tuomiokirkossa uuden vuoden puheen 1.1.1809, jossa hän saattoi rauhoitella kansaa: "Kaikin tavoin Hallitsija on yrittänyt lieventää sodan kärsimyksiä ja surkeutta, eikä hänellä ole syytä niihin onnettomuuksiin, joita maassamme on sattunut. Keisari on tähän hetkeen saakka suojannut meidän seurakuntaamme kaikilta hävityksiltä."

Alopaeusten ahkeruus on sivistyksen ylistys

Alopaeukset olivat todellista sivistyneistöä, Magnus puhui 7-8 kieltä, venäjänkin oppiminen sujui tuolta pohjalta helposti. He tallettivat kirjoittamaansa, kirjeenvaihtonsa, ja jos törmäsivät arkistoissa merkittäviin dokumentteihin, saattoivat itse kopioida satoja sivuja vanhoja asiakirjoja. Esimerkiksi Pehr Johan kopioi 6000 sivua tuomiokapitulin pöytäkirjoja Viipurin hiippakunnan historiateostaan varten! Alopaeukset olivat myös arkistoinnin osaajia.

Nyt 200 vuotta myöhemmin ei voi kuin ihailla sitä tarmoa, jolla tuo suku on tallentanut puheitaan, kirjoituksiaan ja muita asiakirjoja. Tähän päivään tultaessa monet elämämme mukavuudet ovat erkaannuttaneet tuosta tuleville sukupolville tärkeästä ahkeruudesta.

Sähköposti, puhelin ja tekstiviestit ovat korvanneet kirjeet, vain ani harvat merkitsevät muistiin sanomaansa ja kuulemaansa. Lehdet ja tv-ohjelmat kyllä arkistoidaan, mutta tämän päivän viestit katoavat, värivalokuvat 1950-luvulta lähtien alkavat tuhoutua, säilyttämisestä on tullut hyvin harvojen vaivalloista huvia.

Kerro kaverille

Tiede

Tulosta