Kenkää pornosaiteilla surffailusta USA:ssa
IA, 31.1.2009
Kolme amerikkalaisen Kansallisen tiedesäätiö NSF:n työntekijää on saanut potkut pornosivuilla surffailusta, kertoo The Washington Post.
Washigtonissa sijaitsevan NSF kuusi miespuolista työntekijää käyttivät asiaa koskevan tutkimuksen mukaan jopa 20 prosenttia työajastaan pornosaitteja selaillen. Yksi heistä kuuluu laitoksen johtoon, ja raportissa laskekellaan, että pornoon tärvätty työaika hänen kohdallaan merkitsee vuositasolla 58 000 dollarin edestä tyhjästä maksettua palkkaa. Kyseinen johtaja oli myös lataillut koneelleen eroottista materiaalia ja osallistunut pornochatteihin. Kolme työntekijää on nyt saanut potkut ja loput saivat osakseen muita kurinpidollisia toimia. Asiasta nousi myös poliittinen melske ja republikaanisenaattori Charles Grassley kyseenalaisti NSF:n rahoituksen tapauksen takia. Yhdysvalloissa pornosaiteille pyöriminen työaikana on yleisesti kielletty. Monissa yrityksissä se on myös estetty.
|