Kenia suree viikon tulipalojen uhreja
EH, 2.2.2009
Kenian hallitus on julkistanut maassa viikon suruajan kohtalokkaiden suurpalojen uhrien muistamiseksi. Viikon sisällä maassa on ollut kaksi tuhoisaa tulipaloa, joissa on menehtynyt yhteensä ainakin 125 ihmistä. Uhrimäärä noussee, koska sairaaloihin on tuotu vaikeasti palaneita ihmisiä, joiden ei uskota selviävän.
Ainakin 25 kenialaista menehtyi viikolla nairobilaisen supermarketin palossa ja yli 100 kuoli lauantaina, kun öljyrekka kaatui ja räjähti lähellä Molon kaupunkia. Turman uhriluku oli niin suuri, koska sadat köyhät kiirehtivät rekan ympärille keräämään tielle valunutta öljyä, ennen kuin räjähdys tapahtui. Noin 200 ihmistä sai palovammoja ja osa menehtynee, joten kuolonuhrien luku saattaa vielä kasvaa. Kenian viranomaisia on syytetty yleisen turvallisuuden laiminlyömisestä. Julkisesta terveydenhuollosta vastaava ministeri Beth Mugo on luvannut hallituksen nimissä, että valtio maksaa loukkaantuneiden hoitokulut. Öljyrekan syttymisen syytä tutkitaan. Yhdet väittävät, että se syttyi tupakan tumpista, toiset että palon sytytti joku kostoksi siitä, että häntä estettiin keräämästä öljyä. Suruaika tarkoittaa lippujen laskemista puoli tankoon ja kaikkien virallisten tilaisuuksien lykkäämistä viikon ajaksi.
BBC
|