Lumikurjuus jatkuu Englannissa
Yli kuusi miljoonaa brittiä jäi maanantaina töistä kotiin
EH, 3.2.2009
Kahdeksaantoista vuoteen pahin lumitilanne Englannissa jatkuu tiistainakin. Maanantaina alkanut lumimyrsky seisautti liikenteen ja yli kuusi miljoonaa – viidesosa maan työvoimasta - joutui pitämään rokulipäivän, kun töihin ei päässyt millään välineellä, kertoo BBC. Tiistaina tilanteen odotetaan vähän paranevan.
Maanantaina tuhannet koulut suljettiin, moottoriteillä liikenne mateli, juna- ja lentovuoroja peruutettiin. Useat koulut pysyvät suljettuna myös tiistaina. Lunta on ollut jopa 30 sentin paksuudella sekä Skotlannissa että Koillis-Englannissa. Tiistaiksi ilmatieteen laitos on antanut säävaroituksen. Keli jatkuu jäisenä ja runsaita lumisateita sekä kovaa tuulta on luvassa. Bussiliikenteen odotetaan toimivan lähes normaalisti Lontoossa, kun se oli maanantaina lähes täysin pysähdyksissä. London City kentä pysyy suljettuna, mutta Heathrow, Stansted ja Gatwick toimivat, joskin huomattavia myöhästymisiä ja lentojen peruutuksia on luvassa.
Lähde: BBC
|