Meksikon huumesodassa katkotaan kauloja
IKK, 15.2.2009
Meksikoa riivaava huumesota vaati 13 uutta uhria viime viikon lopulla, kansainväliset uutistoimistot kertovat.
Ciudad Juarezissa, lähellä Texasin rajaa kuoli seitsemän henkeä. Kaupunkia kutsutaan Meksikon murhapääkaupungiksi, sillä siellä rikollisliigat taistelevat pääsystä kontrolloimaan huumeiden salakuljetusta Yhdysvaltoihin. Lauantaina Mexico Cityssa löydettiin neljän ihmisen ruumiit. Kaikkien kaula oli katkaistu. Uhreista kaksi oli miestä, kaksi naista. Naisten ruumiit olivat hylätyssä autossa ja heidän päänsä löytyivät lähistölle jätetystä kylmälaukusta. Kaulan katkaiseminen on yleisesti merkki huumejengien välienselvittelystä. Tammikuussa huumesota vaati 463 ihmisen hengen. Heistä 20:n kaula oli katkaistu. Viime vuonna huumerikollisten välienselvittelyssä kuoli Meksikossa noin 5 300 henkeä. Yritykset tukahduttaa huumekauppa ovat epäonnistuneet siitä huolimatta, että maan armeija on asettanut yli 36 000 sotilasta huumeiden vastaiseen kampanjaan.
Kuvassa poliisit kantavat yhtä 21 kuolleesta viime tiistaina Villa Ahumadassa, noin 130 kilometrin päässä rajakaupunki Ciudad Juarezista sen jälkeen, kun armeijan hyökkäys huumerikollisia vastaan oli johtanut aseelliseen yhteenottoon.
|