PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Ulkomaat 

Talouskriisi voi pelastaa teloitukselta

PP, 18.2.2009


Talouskriisi on herättänyt useissa Yhdysvaltain osavaltioissa pohdinnan kuolemanrangaistuksen taloudellisuudesta, kertoo Svenska Dagbladet.

Puoli tusinaa osavaltiota pohtii tällä hetkellä kuolemanrangaistuksesta luopumista. Syynä ovat laskelmat, joiden mukaan yksi kuolemaan tuomittu maksaa enimmillään jopa kymmenen kertaa enemmän kuin elinkautisvanki. Rahaan vie lähinnä pitkä ja monimutkainen oikeusprosessi, mutta myös kuolemansellien tuottamat kustannukset.

Keskimääräiset kustannukset ovat kuolemanrangaistusta vastustavan järjestön mukaan Kansasissa 1,26 miljoonaa dollaria, kun elinkautisvanki maksaa 740 000 dollaria.

Kuolemanrangaistuksen poistamista pohditaan lähinnä sellaisissa osavaltioissa, joissa kuluneiden 30 vuoden aikana on tuomittu kuolemaan enintään viisi ihmistä. Pohdintaa käyvät osavaltiot ovat Montana, Kansas, New Mexico, Maryland, Nebraska ja New Hampshire.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake