PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Ulkomaat 

Yritti itsemurhaa arkussa - epäonnistui

IKK, 19.2.2009


Yksityiselämässään murheita kohdannut montenegrolainen mies yritti äkkilähtöä maallisesta vaelluksestaan ja nopeaa hautaan panoa, mutta epäonnistui.

Podgoricassa asuva Milo Bogisic (52) saapasteli hautaustoimistoon, osti itselleen käteisellä arkun ja pyysi henkilökuntaa odottamaan, kun hän kirjoittaa oman muistokirjoituksensa.

Tämän jälkeen hän kipusi arkkuun, asetti aseen ohimolleen ja laukaisi ennen kuin henkilökunta ehti reagoida miehen puuhiin.

Bogisicilla oli kuitenkin epäonnea, riippuen mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Luoti nimittäin lävisti hänen poskensa ja nenänsä, mutta säästi aivot. Niinpä lääkärit kykenivät pelastamaan hänet.

Paikallisen poliisin mukaan miehellä oli henkilökohtaisessa elämässään ongelmia, joita hän ei ollut kyennyt ratkomaan. Niinpä hän päätti yrittää ottaa itsensä päiviltä.

Bogisic epäonnistui hankkeessaan. Toisenkin takaiskun hän koki. Hautaustoimisto kieltäytyi palauttamasta hänelle maksua arkun hinnasta.

- Hänen on pidettävä arkkunsa. Hänellä on sille vielä jonakin päivänä asianmukaista käyttöä, hautaustoimiston edustaja perustelee.

Tapauksesta kertoo uutispalvelu Ananova verkkosivuillaan.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake