BACK




Talous



Ihmelääkkeitä ei ole

Työttömyys aleni koko viime vuoden, mutta selvästi odotettua hitaammin. Vuoden lopulla työttömyys oli tilastojen mukaan noin 50 000 henkeä korkeampi kuin mitä työttömyyden puolittamisura edellyttäisi.

Työllisyys parani joulukuussa

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus kertoo työllisyyden parantuneen viime joulukuussa. Työllisten määrä lisääntyi vuoden 1995 joulukuusta viime joulukuuhun lähes 40 000 hengellä.

Aura: Talouden näkymät hyvät

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Matti Auran mukaan talouden näkymät ovat hyvät ja Etelä-Suomen kohdalla voidaan puhua aidosta korkeasuhdanteesta. Hänen mukaansa Suomen jäsenyys Euroopan unionissa on myötävaikuttanut siihen, että aikaisemmin tällaiselle suhdanteelle tyypillisiä ongelmia ei ole syntynyt.

Maitokapina Italiassa

Italian viljelijät saivat aikaan kaaoksen Milanossa sunnuntaina tukkimalla tärkeimmälle lentokentälle ja urheilustadionille johtavat tiet protestina kiintiöylityksistä määrätyille sakkomaksuille. Paikalla oli lähes tuhat maidontuottajaa sekä joukko lehmiä ja traktoreita.

Hullut lehmät muuttavat maailmaa

EU:n komissio on päättänyt kieltää nautojen, lampaiden ja vuohien aivoista, selkäytimestä tai silmistä saatavien ainesosien käytön kosmetiikkateollisuudessa. Direktiivi on saatettava voimaan kaikissa jäsenmaissa kesäkuun loppuun mennessä.

Vähennys elantokuluista

Viikon verovinkki.

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Lupaviidakko karsintaan. Aura: Suomi täyttää EMU-kriteerit. Suomen Pankki muutti valuuttapolitiikkaansa. ERM ei huudossa Ruotsissa. Elintarvikevalvonnan vastuut uusjakoon. Metsätalouden maine huonontunut.

Talousennusteet vuosille 1996 ja 1997

Tällä sivulla seurataan valtiovarainministeriön ja kolmen taloustutkimuslaitoksen (ETLA, PTT ja Palkansaajien tutkimuslaitos) ennusteita Suomen talouden kehityksestä.