Vuosisatainen unelma - joidenkin kauhukuva - toteutui 25.3.1997

EU 40 vuotta

Uskonpuhdistus 1500-luvulla johti puolitoista vuosisataa kestäneisiin uskonsotiin, jotka hajottivat Euroopan henkisen ja edes vähäisen poliittisen yhtenäisyyden. Aika synnytti Hugo Grotiuksen, kansainvälisen oikeuden perustajan. Hän esitti myös ajatuksen yhtenäisestä Euroopasta ja eurooppalaisesta turvallisuusjärjestelmästä 1600-luvulla.

Seuraavina yhdentyneestä Euroopasta haaveilivat kirjailija Victor Hugo ja kauppias Richard Cobden, jotka ehdottivat Euroopan yhteisön luomista Pariisissa 1849.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen itävaltalainen kreivi Richard Coudenhove-Kalergi ehdotti Euroopan yhteisön luomista kirjassaan Paneuropa. Aika ei ollut kypsä vielä hänellekään. Silti 1800-luvulla Eurooppa yhdentyi taloudellisesti merkittävästi.

Haihatteluista todellisuudeksi

Raja- ja tulliesteitä purettiin. Maailman postiliiton perustaminen kohensi postin kulkua. Kansainväliset patenttisopimukset merkitsivät lainsäädännön harmonisointia ja vastavuoroisuusperiaatetta. Yhtenäiseen standardijärjestelmään siirryttiin metrijärjestelmän myötä.

Ennen I maailmansotaa päästiin lähelle yhtenäistä valuuttajärjestelmää, kun eri maiden valuuttojen arvot sidottiin kultaan, ja niille tuli kiinteä vaihtokurssi suhteessa toisiinsa. 1800-luvun integraatio sisälsi jo kaikki nykyisen Euroopan yhdentymisen ainekset.

Ihmiset kulkivat rajojen yli melko vapaasti, kaupankäynti oli vapaata, ulkomaalaisiin omistajiin suhtauduttiin hyväksyvämmin kuin nykyisin eikä valuuttakursseista ollut vaivaa. Valuutoilla oli keskenään vertailukelpoiset arvot kullassa. 1800-luvun imperiumit Venäjä ja Itävalta-Unkari olivat itsessään monikansallisia yhteisöjä.

Aluksi vain taloudellinen perusta

Tuhoisan sodan jälkeen Euroopassa oli tarve rauhanomaiseen taloudelliseen ja poliittiseen yhteistyöhön. Euroopan yhteisö sai alkusysäyksen 5.9.1950, kun Ranskan ulkoministeri Robert Schuman esitti Ranskan ja Länsi-Saksan hiili- ja teräsvarojen asettamista yhteiseen ylikansalliseen valvontaan. Tätä varten tuli perustaa kaikille Euroopan valtioille avoin järjestö.

Belgia, Ranska, Italia, Luxemburg, Hollanti ja Länsi-Saksa muodostivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (ECSC) vuonna 1952. Sen tavoitteena oli yhteismarkkinat hiilelle, teräkselle ja rautamalmille. Tarkoituksena oli saattaa silloiset taloudellisen kehityksen kannalta keskeiset resurssit mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.

1960-luvun lopulle saakka Euroopan yhdentymisen perusta olikin taloudellinen. Eurooppa ei pystynyt täysipainoisesti kilpailemaan kahden muun kauppamahdin, Yhdysvaltojen ja Japanin, kanssa.

EY syntyy

Euroopan yhteisön perustuslaki - Rooman sopimus - jaettiin kuuteen osaan, jotka määrittelivät EY:n periaatteet, lähtökohdat ja päätöksentekojärjestelmän. Sopimuksen päämääränä oli yhteisten maatalous- ja teollisuusmarkkinoiden luominen ja jäsenmaiden kansantalouksien vähittäinen yhteensulattaminen.

EY:n kehityksen toinen vaihe ajoittuu vuosien 1966-85 välille. Yhteistyötavoitteet ulotettiin talouspolitiikan ohella myös turvallisuuspolitiikkaan, joskin integraation eteneminen oli hidasta ja sitä sävytti Ranskan pyrkimys pitää Englanti EY:n ulkopuolella.

Jäsenmäärä kasvoi, kun Englanti, Irlanti, Tanska, Portugali ja Espanja hyväksyttiin jäseniksi. Eurooppa-neuvosto, jäsenmaiden valtionpäämiesten tai heidän edustajiensa kokous, aloitti säännöllisen kokoontumisen 1975. Yhdeksän jäsenmaata liittyi Euroopan valuuttajärjestelmään (EMS) ja ensimmäiset Euroopan parlamenttivaalit pidettiin 1979.

Delors antoi sysäyksen nyky-EU:lle

Varsovan liiton maiden vallankumoukset saivat aikaan vaatimuksen EY:n yhteistyön syventämisestä, kun uudet maat alkoivat kolkutella sen ovia. EFTA-maiden kanssa alettiin neuvotella ETA-sopimusta yhteisen talousalueen perustamisesta.

Harppaus Maastrichtissa

Jäsenmailta siirretään toimivaltaa ylikansallisille elimille vain niin vähän kuin tehokkuuden kannalta on välttämätöntä. Periaate merkitsee jäsenvaltioiden auttamista yhteisön taholta - ei ylikansallisten elinten aggressiivista puuttumista jäsenvaltioiden asioihin.

Maastrichtin sopimuksen mukaan Euroopan unioni koostuu kolmesta pilarista. Ensimmäinen on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, jonka osana on yhteinen puolustuspolitiikka. Toiseen kuuluvat sisäisen turvallisuuden asiat, kuten pakolais- ja siirtolaispolitiikka. Kolmas pilari sisältää sopimukset taloudesta ja rahaunionista.

Yhteistyötä syvennettiin kaikilla aloilla, vaikka päätökset lähes kaikista yhteisistä merkittävistä toimista on tehtävä edelleen yksimielisesti.

Talous- ja rahaliittoon, ja usean vauhdin integraatioon

Tulevien jäsenmaiden kohdalla tullaan epäilemättä noudattamaan pitkiä siirtymäaikoja monilla sektoreilla. Ne ovat tulossa jäseniksi unioniin, jonka muotoa ei tällä hetkellä edes voida varmuudella ennustaa.

EMU ja käynnissä oleva hallitusten välinen konferenssi muuttavat unionia monella tapaa. Siirtymäajat ja unionin muu kehitys ovatkin hajauttamassa integraatiota monitasoiseksi.

Kolmen kerroksen väkeä

Ytimen ulkopuolelle, toiseen kerrokseen jäävät ne jäsenmaat, jotka ei ole halunneet tai päässeet rahaliittoon. Ne voivat edetä integraatiossa keskenään eri nopeuksilla muilla politiikan aloilla. Näillä Maastrichtin tason saavuttaneilla mailla - EMU:n kolmatta vaihetta lukuunottamatta - suuntana on kuitenkin kova ydin.

Kolmannelle tasolle tulevat KIE-maat, joiden ensimmäinen tavoite on saavuttaa kakkostaso, jossa ne tulevat kypsymään vuosia. KIE-maiden osallistuminen unionin päätöksentekoon näyttää ainakin aluksi muodostuvan vain osittaiseksi. Myös täysin ratkaisematta ovat kovan ytimen päätöksenteon säännöt.

Kokonaisuus on siis entistäkin vaikeammin hallittavissa. Keskeiseksi kysymykseksi nouseekin se, miten yhdentymisen eriytymisestä huolimatta säilytetään yhteiset tavoitteet ja päämäärät.

ILKKA AHTOKIVI
27.5.1997