Vihreät mallit eivät pysty kattamaan Suomen energiantarvetta

Mikä on vihreiden linja energiapolitiikassa


Vihreiden energiapoliittinen linja kaipaisi täsmennystä. Vihreät olivat innolla kaatamassa ydinvoimaa, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ympäristölle mahdollisimman epäystävällinen vaihtoehto: kivihiili.

Perjantaina 21.2. ympäristöministeri Pekka Haavisto hyväksyi kivihiilivoimaloiden rakentamisen siirtymäkauden ratkaisuna, jos myöhemmin siirrytään maakaasun käyttöön. Hän ei kuitenkaan hyväksynyt sitä enää keskiviikkona. Vihreiden puheenjohtaja Tuija Brax taas pitää maakaasuakin siirtymäkauden ratkaisuna.

Keskiviikkona Haavisto kuitenkin ilmoitti, että hänet on ymmärretty hiiliasiassa väärin ja ettei hän kannata hiilivoiman rakentamista.

Lausuntojen koordinointi osoittaa vihreiden energiapoliittisen linjan, jonka luonteenomainen piirre näyttää olevan sen puuttuminen. Sekä maakaasu että kivihiili ovat siis molemmat ylimenokauden ratkaisuja ja vihreät Haaviston puheista huolimatta edelleen vastustavat kivihiiltä ja ydinvoimaa.

Sitäpaitsi miljardien investoinnit hiilivoimaloihin (tai maakaasuun) eivät ole mikään väliaikaisratkaisu, vaan vuosikymmenien päähän tähtäävä pysyväisratkaisu.

Kivihiili kelpaa - sittenkin

Ympäristöministeri Haavisto sanoi viime perjantain Turun Sanomissa olevansa valmis korvaamaan vanhoja hiilivoimaloita uusilla laitoksilla, jos ne voidaan myöhemmin muuttaa maakaasulla toimiviksi. Hänestä on ”hyvin tärkeää, että nyt mahdollisesti tehtävät voimalapäätökset sopivat yhteen maakaasukonseptin kanssa”.

Naantaliin parhaillaan hiilivoimalaa rakentava Imatran Voima pitää ratkaisua epätarkoituksenmukaisena mutta myöntää, että kaasun ja hiilen yhteiskäyttö saattaisi toimia.

UPM-Kymmenen varapuheenjohtaja Tauno Matomäki vaati viime viikolla hallitusta ottamaan ydinvoiman uudelleen huomioon lisävoimasta päätettäessä. Matomäen mukaan perussähkön tuotannossa vaihtoehtoina ovat vain ydinvoima ja hiili.

Maakaasukin kelpaa Haavistolle

Ympäristöministeri Haaviston mukaan maakaasuvaihtoehdon realistisuus on kasvanut, kun Ruotsi päätti sulkea Barsebäckin ydinvoimalan. Haavisto odottaa, että Venäjän maakaasuputkea päästäisiin hyödyntämään Suomessa kahdeksan vuoden kuluttua.

Vihreän liiton puheenjohtajan Tuija Braxin mielestä maakaasu taasen on Suomen energiapolitiikassa vain ns. ylimenokauden ratkaisu.

Braxin mielestä Suomen energiatulevaisuuden on noin 20 vuoden päästä perustuttava suurelta osin uusiutuviin energiamuotoihin. Tuuli-, aurinko- ja bioenergiatekniikan kehittämiseen on hänen mielestään saatava merkittävästi lisää tutkimus- ja kokeilurahaa.

Hakkeesta ratkaisu

Edelleen Braxin mielestä ”jo nyt Suomessa pitää lisätä huomattavasti hakkeen energiakäyttöä. Hakkeen polttoteknologia on huippuluokkaa ja hakettakin on yllin kyllin. Tarvitaan vain uutta veropolitiikkaa, jolla hakkeen keruusta poistetaan vero. Hallituksen esitys tästä asiasta on saatava kiireesti valmiiksi”.

Suomen energiatuotannossa on Braxin mielestä joillakin aloilla päästy hyvään tehokkuuteen, etenkin sähkön ja lämmön yhteistuotannossa. Kuitenkin Suomessa on yhä tuntuvaa potentiaalia ns. negawattien tuottamiseen eli energian säästöön. Tässä hänen mielestään on paljon parantamiseen varaan.

Braxin mukaan yhteispohjoismaiset markkinat ovat osaltaan helpottaneet painetta sähköntuotantokapasiteetin rakentamiseen. Jos ja kun ns. ylimenokauden aikana tarvitaan uusia voimaloita, on maakaasu hyväksyttävä ratkaisu.

Hakkeeseen ihastunut Brax on sitä mieltä, että vaikka maakaasua rakennettaisiin, tällöinkin olisi huolehdittava siitä, että ko. voimaloissa voidaan käyttää myös haketta.

Tuulesta temmattua

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen energiantarvetta ei tuulimyllyillä, risusavotoilla tai energian säästöllä ratkaista.

Tällä hetkellä sähkön kulutus Suomessa on 70 terawattituntia vuodessa. Vuoteen 2000 mennessä kulutus kasvaa 80 terawattituntiin vuodessa. Samaan aikaan päättyvät Venäjän ja Ruotsin kanssa solmitut tuontisopimukset, eikä kotimainen tuotanto riitä täyttämään vajetta. Vajetta syntyy viisi terawattituntia vuodessa, mikä voitaisiin tuottaa yhdessä noin 800 megawatin voimalassa.

Sähkön lisätarve aikavälillä 2000-2010 tulee olemaan noin 20 terawattituntia ja vuoteen 2010 mennessä vuotuisen sähkön tarpeen arvioidaan olevan 100 terawattituntia. Tämä merkitsee viidestä kuuteen Meri-Porin kokoista 560 megawatin suurvoimalaa. Jos kiinteän sähkön lisätuontiin ei ole mahdollisuuksia, maahamme tarvitaan kaksi uutta tuhannen megawatin suurvoimalaa.

Lisäkapasiteettia tarvitaan jo vuosituhannen vaihteessa. Siihen mennessä ydinvoimaa ei ehditä rakentaa, vaan on pakko rakentaa kivihiilivoimaa. Näin ollen ympäristöystävällisyydestään tunnettu hiilivoima on ainoa vaihtoehto akuuttiin kapasiteettipulaan.

Jos sähkön tuontia voidaan jatkaa, oleellinen kysymys on millä hinnalla. Hinta määräytyy sähkön ostajan omien korvaavien vaihtoehtojen mukaan. Jos vaihtoehtoa ei ole tai korvaavan kotimaisen kapasiteetin kustannukset ovat korkeat, tuontisähkö maksaa vastaavasti enemmän. Ja kun myyjä tietää, että vaihtoehtoa ei ole, se voi hinnoitella sähkönsä miten tahtoo.

Päästöt vain kasvavat, vaikka muuta on luvattu

Teollisuus arvioi, että sähköä tarvitaan vuonna 2005 noin 25 terawattituntia enemmän kuin vuonna 1994, ja jos tuonti vuonna 1999 päättyy, 35 terawattituntia. Meri-Porin kokoinen voimala tuottaa vuodessa sähköä 3,5 terawattituntia ja 1300 megawatin ydinvoimala 10 terawattituntia.

Hiilidioksidipäästöt 10 terawattitunnin sähkömäärää kohti ovat ydinvoimalla nolla, maakaasulla 3,5 miljoonaa tonnia, hiilellä 7,5 miljoonaa tonnia ja turpeella 10 miljoonaa tonnia. Tämä taas merkitsee väistämättä päästöjen kasvua. Samaan aikaan Suomi on sitoutunut kansainvälisillä sopimuksilla vähentämään hiilidioksidipäästöjään.

Suomen hiilidioksidipäästötase on muutenkin heikko ja päästöjen on arvioitu olevan vuonna 2000 noin 70 miljoonaa tonnia. EU:n tilastojen mukaan Suomen hiilidioksidipäästöt kasvavat toiseksi eniten Euroopassa ja EU vaatiikin niiden vähentämistä.

ILKKA AHTOKIVI
28.2.1997

TALOUS -SIVULLE