Retoriikasta huolimatta Venäjän vastustus NATO:n laajenemista kohtaan ei ole juurikaan vähentynyt

Venäläisen NATO-retoriikan monet kasvot


Yhdysvaltain ulkoministerin Madeleine Albrightin Moskovan vierailun aikaiset lausunnot sekä Jeltsinin toiveet kompromissin löytymisestä ennen Helsingin huippukokousta ovat herättäneet eri puolilla toiveita akuutin ongelman odotettua kivuttomammasta ratkeamisesta.

Venäjän suhtautuminen käsillä olevaan NATO:n laajenemiseen on kuitenkin viime päiviin asti säilyttänyt sen kaksijakoisen luonteensa, joka on ollut sille leimallista koko prosessin ajan. Toisesta suupielestä kuiskitaan lännelle toiveikkaita lausuntoja kompromissihalukkuudesta, samalla kun kotijoukoille kulmat kurtussa yrmyillään ja näytetään hapanta naamaa.

Harjoitettua retoriikkaa tarkasteltaessa on helposti todettavissa, ettei Venäjän vastustus hanketta kohtaan ole juurikaan vähentynyt. Puheiden retorisen tason ristiriita ei kuitenkaan ole merkittävä. Puheilla vain on kaksi tavoitetta.

Tavoitteena pitää oppositio kurissa

Toisaalta lännelle halutaan viestittää, että Jeltsin on tosiasiallisesti hyväksynyt ensimmäisen laajenemiskierroksen, mutta maan sisäisen opposition kurissa pitämiseksi pyritään viivyttämään sopimukseen pääsyä mahdollisimman pitkälle, samalla kun kuitataan korkein mahdollinen kompensaatio tehdyistä myönnytyksistä.

Hyvä esimerkin tälle tarjoavat käynnissä olevat sopimusneuvottelut ja niissä venäläisten esittämä vaatimus NATO:n ja Venäjän suhteiden yleisten periaatteiden uudelleenmäärittelystä sekä käsitykset NATO:n uudenlaisesta roolista ja sotilasliiton laajentumisen sotilaallisista seurausvaikutuksista.

Yleisten periaatteiden osalta sopimuspuolet ovat lähestyneet toisiaan merkittävästi. Ne tullaan lainaamaan ETYJ:n peruskirjasta ja niissä korostettaneen NATO:n ja Venäjän suhteiden merkitystä osana uutta eurooppalaista turvallisuusjärjestelmää.

Periaatteiden sekä NATO:n uudenlaisen turvallisuusjärjestöroolin kirjaaminen valmisteilla olevaan sopimukseen on tarkoitettu ennen muuta Venäjän sisäiseen käyttöön. Jeltsinin hallituksen olisi vaikeata perustella minkäänlaista sopimussuhdetta vanhanmalliseen NATO:on, joka oli puhtaasti sotilasliitto.

Sotilaallinen puoli vaikein

Pinnan alla kytevistä lukuisista erimielisyyksistä ehkä tärkein on kuitenkin potentiaalisen sopimuksen oikeudellinen asema. Venäjä on toistuvasti vaatinut juridisesti sitovaa kansainvälisoikeudellista sopimusta, joka tulee ratifioida kaikkien NATO-maiden parlamenteissa. NATO sitä vastoin kannattaa poliittisluonteista sopimusta, joka olisi joustavasti muutettavissa tilanteen merkittävästi muuttuessa.

Toinen keskeinen kysymys on pysyvän konsultaatiomekanismin luominen. Kaikkein vaikein osa-alue neuvotteluissa on kuitenkin sopimuksen sotilaallinen puoli.

Jäsenyyteen liittyvät turvatakuut edellyttävät sotilaallisia valmistelutoimia, joita Venäjä ei voi mielestään hyväksyä. NATO-viranomaiset kuitenkin vakuuttavat, ettei järjestöön muodostu kahta jäsenyyskategoriaa, jonka mukaan keskisen Itä-Euroopan valtioista tulisi toisen luokan jäseniä.

Huoli ydinaseista

Sotilaspuolen keskeisimmät kiistanalaiset osa-alueet ovat ydinaseiden sijoittaminen, sotilaallisten rakennelmien pystyttäminen uusiin NATO-maihin sekä muutokset tavanomaisia aseita säätelevään Tae-sopimukseen. Venäjälle ei riitä NATO:n vakuutus, jonka mukaan ydinaseita ei aiota sijoittaa uusiin jäsenmaihin.

Se vastustaa myös pysyviä sotilaallisia rakennelmia uusissa jäsenmaissa sekä vaatii tarkistusta Tae-sopimukseen, josta neuvotellaan parhaillaan Wienissä. Käytävissä neuvotteluissa NATO on esittänyt venäläisille aloitteen, jonka tavoitteena on periaateratkaisun aikaansaaminen heinäkuun huippukokoukseen mennessä.

Venäjä vastustaa NATO:n olemassaoloa

Kaiken tämän taustalta on kuitenkin hahmoteltavissa periaatteellisempi kysymys Venäjän poliittisen eliitin implisiittisestä arvoperustasta ja sen suhteutumisesta NATO:n laajenemiseen ja koko järjestön olemassaoloon.

Voidaan nimittäin perustellusti väittää, ettei Moskovan vastustus kohdistu lopulta vain NATO:n laajenemiseen, vaan koko järjestön olemassaoloon, vaikkakin olosuhteiden pakosta joudutaan tekemään myönnytyksiä lännen ylivoiman edessä.

Venäläinen implisiittinen arvoperusta näkee puolustuksellisenkin sotilasliiton uhkana omille tuleville ambitioilleen jonakin päivänä uudelleen saavutettavasta kontrollista suhteessa vanhoihin satelliitteihin.

”Suuri Illusioni”

Näkökulma korostaa näin ollen Neuvosto-Venäjän imperialistista perusluonnetta ja pyrkimystä palauttaa menetetty suurvalta-asema. Ekspansiivisuus on peiteltyä pinnan alla tapahtuvaa kuohuntaa, joka odottaa parempia aikoja purkautuakseen. Tämänkaltaista asennoitumista on havaittavissa niiden useiden lausuntojen taustalla, joita Moskovan poliittisen eliitin edustajat ovat viime aikoina antaneet.

Mika Waltarin terminologiaa lainaten voidaan todeta venäläisellä eliitillä olevan ”Suuri Illusioni” kunniakkaasta tulevaisuudesta, jossa kansakunta seisoo tasavertaisena suurvaltana muovaamassa valtioiden kohtaloita tilanteessa, jossa sen itsemäärittämille legitiimeille turvallisuuspoliittisille intresseille annetaan niille kuuluva arvo myös lännessä.

PETRI SUTINEN
28.2.1997

ULKOMAAT -SIVULLE