Suomi ja Viro - yhdessä ja erikseen

Hän muistutti historian osoittavan, että maat ovat monin säikein ja peruuttamattomasti sidoksissa keskenään. Siksi ne eivät voi tehdä tulevaisuuteen suuntautuvia ratkaisuja erikseen ja toisistaan riippumatta.

Suomen ja Viron on hyvä seistä yhdessä ja rinnakkain uuden Euroopan eturivissä - kumpikin oman erityislaatuisuutensa tunnistaen ja sen varaan rakentaen, Immonen tiivisti.

Turun yliopiston ja Olavi Paavolainen -seuran julkaisemassa teoksessa on sekä tieteellisiä tutkielmia että muistelmakuvia myös niiltä ajoilta. jolloin Viroa ei monelle suomalaiselle ollut edes olemassa.

Kirjassa ei käsitellä yksinomaan kansojen yhteistyötä, vaan siinä otetaan voimakkaasti kantaa myös yhteisyötä vaikeuttaviin epäkohtiin. Esimerkiksi tallinnalainen kirjallisuudentutkija ja kriitikko Sirje Kiin antaa suomalaisista tiedotusvälineistä vähemmän mairittelevan kuvan.

Erityisesti Suomen iltapäivälehdet ovat luoneet Virosta kuvan rikollisten mafiosojen ja prostituoitujen paratiisina.

Kuitenkin Suomen poliisin mukaan esimerkiksi virolaisten tekemien rikosten osuus on suhteettoman pieni, jos niitä verrataan ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin yleensä.

Eräänä ongelmana Kiin näkee myös Virossa selvästi vähemmistönä olevien venäläisten näkökulmien suhteettoman osuuden.

Suomen lehdistön toimista seurauksena on, että virolaisäiti häpeää helsinkiläisessä ruokakaupassa puhua lapsensa kanssa viroa. Myöskään ulkovirolaisten järjestötoiminta ei ole Suomessa noussut sellaiseksi kuin esimerkiksi Ruotsissa, Kanadassa tai Yhdysvalloissa.

Virolaiset yrittävät hinnalla millä tahansa olla pistämättä silmään ja haluavat sulautua ympäristöönsä. Kiin lainaa Helsingissä asuvaa virolaista: "Olen kyllästynyt todistamaan joka päivä, etten ole prostituoitu enkä rikollinen!"

Kiin ei säästele myöskään virolaista lehdistöä:
- Kun Suomen lehdet heijastavat Viron todellisuutta tendenssimäisesti ja näkevät varjopuolet usein paisuteltuina, niin Viron lehdistöstä saattaa löytää sellaisia Suomea koskevia asioita, joita ei ole ikinä edes tapahtunut, hän kirjoittaa ja esittää lukuisia esimerkkejä.

Virolaisluovutukset 1944-1948

Siviilien ja pakolaisten luovuttaminen oli Suomen poliittiselle johdolle arka aihe. Se yritti vedota ihmisoikeuksiin ja turvapaikkaoikeuksiin, muuta neuvostoviranomaiset pysyivät kovina.

Neuvostonäkökulmasta kysymys oli kylmän sodan alkaessa ennen kaikkea arvovaltakysymys. Vuoden 1948 palautuspolemiikki, 13 virolaisen kohtalo, on ennen kaikkea nähtävä suurvallan pyrkimyksenä säilyttää kasvonsa. Samalla se oli voiman näyttö Suomen poliittisille johdolle.

Kyseisille ihmisille ja heidän perheilleen nämä palautukset aiheuttivat suuria inhimillisiä kärsimyksiä.

Suomen poliittisen johdon tuntoja kuvastaa presidentti Paasikivi päiväkirjassaan ja luovutuspäätöksen jälkeen: "Hirmuinen asia, kaikessa minun pitääkin olla mukana. Surullinen asia! Mutta emme voi siinä mitään tehdä."

Osa teoksen artikkeleista on muistelmaluontoisia näkökulmien vaihdellessa popkulttuurista tiedeyhteistyöhön. Osa taas käsittelee virolais-suomalaista tutkimusyhteistyötä ja sen kehitystä.

Kirjoittajina ovat mm. professori Kalervo Hovi, Viro-instituutin johtaja Juhani Salokannel, taitelija M.A. Numminen, kirjailija Harri Raitis, Viron humanistisen instituutin rehtori Mikko Lagerspetz, kansanedustaja Erkki Tuomioja ja tiedotuspäällikkö Sirje Olesk.

STT-IA
27.11.1998