BACK




Pääkirjoitus

Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi


6.2.1998

Vähän tärähtänyt presidentti?

Presidentti Martti Ahtisaari piti perinteisen presidentin puheen valtiopäivien avajaisistunnossa. Puheessaan Ahtisaari sanoi: ”Itsenäisyytemme aikana Suomella ei ole ennen ollut hyviä suhteita samaan aikaan kaikkiin naapurimaihimme. Nyt on”.

Tätähän hämmästeltiin tuoreeltaan. Keskustan puheenjohtaja Esko Aho piti puheen tätä osaa selvänä lipsahduksena ja luonnehti sitä ”sammakoksi”. Aho vinoili, että ”ehkä puheenkirjoittajan kynä on mennyt tässä vähän vinoon”. Omaa historiankäsitystään Aho luonnehti ”toisenlaiseksi” eli siis päinvastaiseksi.

Vasemmistoliiton Jaakko Laakso, joka takavuosina kuului uskollisimpiin neuvostovaltion ihailijoihin, tulkitsi puheen epäluottamuksen osoitukseksi presidentin edeltäjille Koivistolle, Kekkoselle ja jopa Paasikivelle. ”Taustalla on kuvitelma, että kylmän sodan oloissa olisi voitu harjoittaa toisenlaista politiikkaa”, totesi Laakso.

Onko presidentti siis vähän tärähtänyt vai onko hänellä liian lennokkaita puheenkirjoittajia? Vai onko se muisti, joka pätkii?

Presidentti ei puhunut mitään naapurivaltioista , vaan -maista. Hän ei myöskään esitellyt omia kuvitelmiaan siitä, millaista politiikkaa takavuosina olisi voitu harjoittaa puhumattakaan siitä, että hän olisi moittinut edeltäjiään.

Kysytäänpä asiaa näin päin: olivatko Suomen suhteet ylivaltaa tavoittelevaan ja maatamme omana etupiirinään pitävään Neuvostoliittoon todellakin aidosti ystävälliset?

Olivatko täysin erilaisten yhteiskuntajärjestelmien suhteet ystävälliset ja perustuivatko ne todella keskinäiseen tasa-arvoiseen ja toisten kunnioittamiseen? Jos olivat, niin mihin tarvittiin noottikriisi, puuttuminen maamme sisäisiin asioihin, kommunistien toiminnan tukeminen Suomessa jne.? Miksi piti hakea lupa jokaiselle askeleelle, jonka maamme otti länttä kohti?

Entä olivatko maamme suhteet miehitettyyn naapurimaahamme Viroon todella ystävälliset vai rajoittiko ystävällisyyden osoituksia Ison Veljen sanelemien realiteettien huomioon ottaminen? Tai saimmeko vapaasti harjoittaa ystävällisiä suhteita Pohjoismaiden kanssa ilman, että koko ajan oli otettava huomioon, mitä Moskovassa ajatellaan?

Tässä julkaisussa on toisaalla Ilkka Suomisen haastattelu, jossa Suominen kertoo, ettei vielä 1990-luvullakaan voitu avoimesti sanoa, mitä ajateltiin.

Ajatellaanpa sitä.

ILKKA AHTOKIVI