Suomen ihmisoikeustuomari: Strasbourgissa ratkotaan yhä enemmän vakavia rikkomuksia

Länsimaiden vakiintuneiden demokratioiden rikkomukset ovat liittyneet paljolti kotimaisen oikeudenkäyntimenettelyn yksityiskohtiin. Painopiste siirtyy nyt tapauksiin, jotka yleisessäkin mielipiteessä mielletään paremmin ihmisoikeusrikkomuksiksi.

Strasbourgin ihmisoikeustuomarit saattavat joutua jatkossa selvittämään itse aiempaa enemmän tapauksiin liittyviä tosiasioita. Esimerkkinä voisi olla vaikka tutustuminen olosuhteisiin, joissa kuolemaantuomitut joutuvat viettämään aikaansa.

Pellonpää on itse saanut esimakua tällaisesta suorasta toiminnasta Turkista, jossa hän on ollut kuulemassa ihmisoikeusvalituksen tiimoilta todistajia turvallisuusjoukkojen operaation yksityiskohdista.

Vanhassa kaksiportaisessa ihmisoikeusjärjestelmässä oli vielä muutama vuosi sitten mukana vain vakiintuneita länsimaisia demokratioita. Silloin tuomioistuimella oli Pellonpään mukaan ylellisyys keskittyä oikeusvaltioiden oikeusturva-asioiden yksityiskohtien hiomiseen.

Nyt saattaa edessä olla keskittyminen entistä enemmän perustavaa laatua olevien rikkomusten selvittämiseen. Tasoa ei kuitenkaan madalleta, eikä ihmisoikeussopimuksen rikkomisen eri tapoja millään tavoin aseteta jatkossakaan tärkeysjärjestykseen.

Pellonpää oli tiistaina toista päivää uudessa virassaan Strasbourgissa. Tuomioistuimen avajaisjuhlallisuuksiin kuului tuomarinvalan vannominen yhdessä 38:n muun tuomarin kanssa tuomioistuimen presidentille, sveitsiläiselle Luzius Wildhaberille.

48-vuotias Pellonpää valittiin Suomen edustajana uuden tuomioistuimen ihmisoikeustuomariksi tammikuussa.

Uuteen virkaan siirtyminen ei ollut harppaus tuntemattomaan, sillä hän on toiminut ainoana suomalaisjäsenenä vanhan järjestelmän ihmisoikeustoimikunnassa jo vuodesta 1990 lähtien. Suomen ensimmäinen ihmisoikeustuomari oli Raimo Pekkanen.

Pellonpää on ollut virkavapaana Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden apulaisprofessorin virasta. Hän on toiminut myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa ylimääräisenä hallintoneuvoksena.

Pellonpää on tyytyväinen siihen, että hän voi edelleen istua vanhassa työhuoneessaan Strasbourgin ihmisoikeusrakennuksen neljännessä kerroksessa.

Kulmahuoneen ikkunasta avautuu näkymä yli Reiniin yhteydessä olevan kanavan ja rakenteilla olevan EU-parlamentin rakennuksen. Kaukana siintävät sekä Ranskan että Saksan puolella sijaitsevat metsäiset vuoret.

Pellonpää johtaa oikeuden jaostoa

Jaostojen yhteyteen perustetaan kolmen tuomarin komiteoita, jotka periaatteessa ratkaisevat sen, mitkä valitukset otetaan käsittelyyn. Hylkäyspäätöksen on oltava yksimielinen. Muussa tapauksessa asia menee jaoston asialistalle.

Vain vaativissa ennakkotapauksissa päätös tehdään 17 tuomarin muodostamassa suuressa jaostossa.

Vanha järjestelmä on osoittanut, että neljä viidesosaa Strasbourgiin tulevista valituksista ei täytä niille asetettuja ehtoja. Selkeät tapaukset eivät etene alkuvaihetta pitemmälle.

Valittaa voi vain sellaisista epäillyistä rikkomuksista, jotka ovat ristiriidassa kakkien EN:n jäsenmaiden allekirjoittamasta Euroopan ihmisoikeussopimuksesta.

Epäilty rikkomus ei ole myöskään voinut tapahtua ennen ihmisoikeussopimuksen ratifiointia. Suomessa tämä päivämäärä oli 10. toukokuuta 1990. Lisäksi tapauksen on täytynyt käydä loppuun koko suomalainen oikeusprosessi.

Oikeuden hakemisen Strasbourgista voi aloittaa esimerkiksi suomenkielisellä postikortilla. Tuomioistuimessa on lakimiehiä kaikista EN:n jäsenmaista opastamassa valittajia heidän äidinkielellään.

Suomessa tunnetaan valitusmahdollisuus

Pellonpää korostaa, ettei se suinkaan ole viite Suomen tai Itävallan heikosta ihmisoikeustilanteesta. Pikemminkin tällainen ahkeruus kertoo kansallisen oikeuskulttuurin vahvuudesta, kun kansainvälisetkin valitusmahdollisuudet tunnetaan.

Suomen valtio on saanut tähän mennessä rapsut puolessa tusinassa tapauksessa. Seurauksena on yleensä ollut rahallinen korvaus valittajalle ja joissakin tapauksissa myös lainsäädännön muutos.

Ensimmäinen korvaukseen johtanut valitus koski Pikku-Leenan nimellä julkisuudessa olleen tytön isän tapaamisoikeuden rajoittamista. Rikkomukseksi tuomittiin myös HIV-raiskauksista epäillyn miehen aviovaimon henkilöllisyyden paljastaminen.

Muut langettavat päätökset koskivat aseistakieltäytyjän kohtelua, holhottavan kirjeenvaihdon yksityisyyden rikkomista, sotaveteraanin hakemukseen liittyvien asiakirjojen salaamista sekä maanmittausinsinöörin esteellistä toimimista maaoikeudessa.

Pellonpää arvioi, että ihmisoikeustuomioistuimen muuttuminen yksiportaiseksi ja kokopäiväiseksi organisaatioksi poistaa päällekkäisyyttä ja tehostaa toiminta.

Paljon riippuu kuitenkin siitä, kuinka paljon uusista jäsenmaista tulee valituksia. Varmaa on kuitenkin se, että todella kiireellisten tapausten käsittelyaika voidaan lyhentää nykyisestä 11 kuukaudesta 4-5 kuukauteen.

STT-IA
6.11.1998