DDR:n rikosten selvitystyö lopussa

Valtionsyyttäjä Schaefgen: DDR:n poliittinen eliitti ei kadu edelleenkään

Vain yksi syytteen saanut DDR:n poliittiseen johtoon kuulunut on julkisesti myöntänyt toimineensa väärin. Sen sijaan tavalliset kansalaiset ovat pitäneet tapahtumien tutkimista ja oikeuskäsittelyä tarpeellisena tilintekona menneisyyden kanssa.

- Tätä yhtä politbyroon jäsentä lukuunottamatta tiedossani ei ole ketään korkean tason poliitikkoa tai sotilasta, joka olisi osannut suhtautua kriittisesti omaan poliittiseen toimintaansa DDR:ssä.

Myötätuntoa uhreille on osoitettu varsin vähän, kuvailee Itä-Saksan oikeusperintöä selvittäneen syyttäjävirasto II:n johtaja, valtionsyyttäjä Christoph Schaefgen.

Maan poliittinen ja sotilaallinen eliitti on saanut kovia tuomioita. Esimerkiksi rajavalvonnasta vastannut puolustusministeri sai 7,5 vuotta ja maan viimeinen valtiojohtaja Egon Krenz 6,5 vuotta.

Sekä Krenz että syyttäjä valittivat tuomiosta, ja juttua puidaan uudelleen lokakuussa.

Berliinin itsenäinen syyttäjävirasto II on saanut tutkittua kaikki suurimmat ja tärkeimmät tapaukset. Schaefgen toteaa, että syyttäjänvirasto II on tutkinut kymmenen vuoden ajan yhteensä 22 600 DDR:n järjestelmään liittyvää rikosepäilyä. Virasto sulkee ovensa syyskuun viimeisenä päivänä.

Schaefgenin mielestä DDR:ssä tapahtuneiden ihmisoikeusloukkausten tutkiminen oli yhteiskuntarauhan edistämiseksi välttämätöntä. Muussa tapauksessa myös Saksan liittotasavallan perusta oikeusvaltiona olisi muuttunut kyseenalaiseksi.

Hän toteaa, että tutkimukset ja syytteen ajamiset oli rajoitettu vain räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Siksi suurin osa jutuista päättyi syyttämättäjättämispäätöksiin.

- DDR:ssä ihmisiä vaurioitettiin sekä henkisesti että fyysisesti, ellei suorastaan tuhottu. Sekä uhrit että heidän omaisensa ovat odottaneet liittotasavallalta, että tapahtuneet selvitetään. Näillä ihmisillä on laillinen oikeus rikosoikeudelliseen hyvitykseen ja korvaukseen.

- Tämä oli myös vapaasti valitun DDR:n kansankamarin tahto, sillä johtohenkilöiden tekemisten tutkiminen oli aloitettu jo aiemmin, Schaefgen sanoo.

DDR:ssä rajoitettiin ihmisten perusoikeuksia, kuten kokoontumis- ja liikkumisvapautta.

Pakolaiset ammuttava

Syyttäjävirasto II ei voinut toimia niin tehokkaasti kuin olisi halunnut, sillä sen työtä rajoittivat yhdistymissopimukseen kirjoitetut määräykset.

Niiden mukaan DDR:n lait oli otettava tutkinnassa huomioon, eikä lakeja saanut tulkita taannehtivasti. DDR:n lait oli kirjoitettu siten, että johdolla oli varsin vapaat kädet sosialismiin pyrkimiseksi.

Sopimukseen kirjatuista määräyksistä voitiin poiketa vain erittäin räikeissä tapauksissa, jotka olivat huomattavassa ristiriidassa ihmisoikeuksien ja yleisen oikeustajun kanssa. Tällaisia oli esimerkiksi ihmisten ampuminen Berliinin muurille, kun he yrittivät paeta Länsi-Berliiniin.

- Rajasotilaiden oli käytettävä aseita kuolemanvyöhykkeellä, jos jonkun ihmisen pako uhkasi onnistua. Sotilaat ja käskynantajat tiesivät, että aseiden käytöstä voi seurata kuolema, ja he hyväksyivät sen.

- Käytäntö perustui valtion ja ainoan sallitun puolueen SED:n määräyksiin ja oli mitä syvimmin ihmisoikeuksien vastainen. Kukaan ei voi vapautua tuomiosta vetoamalla oman maansa lakeihin, Schaefgen huomauttaa.

Rajatapoista vastuulliset politbyroon jäsenet, poliitikot, sotilaat, rajamiehet ja pioneerit on vedetty rikosoikeudelliseen vastuuseen aina kun todisteita saatiin riittävästi.

- Osa käytti ampumismahdollisuutta jopa enemmän kuin käskyt määräsivät. He ovat saaneet kovia vankilatuomiota. Muuriampumisista selvitettiin 7 523 tapausta, joista 297 johti syytteeseen ja 149 tuomioon.

Tilit selviksi menneisyyteen

Toisin kuin poliittinen eliitti, esimerkiksi tappokäskyjä toteuttaneet rajasotilaat ovat Schaefgenin mukaan olleet helpottuneita, kun ovat saaneet tilinsä selviksi. DDR:n toimintatapoihin kuului, että sotilas ampui, mutta hän ei mennyt paikalle selvittämään, menehtyikö uhri.

- Jotkut rajasotilaat saivat tietää vasta tutkimusten edistyessä, että ovat on tappaneet ihmisiä, ja he ovat kärsineet tapahtuneesta. Käskyjen totteleminen on otettu lieventävänä asianhaarana oikeudessa huomioon. Lisäksi he olivat valtion jatkuvan piilovaikuttamisen uhreja.

- Heidät pantiin valitsemaan valtion ja pakolaisten edun välillä, mikä vaikutti heidän oikeustajuunsa. He ovat syyllisiä tekoihinsa mutta ovat samalla myös uhreja, mikä näkyy tuomioissa; ne ovat lähinnä ehdollisia.

Schaefgen ei ole tyytyväinen virastonsa saavutuksiin DDR:n tuomareiden ja syyttäjien tutkimisessa. Itä-Saksassa esimerkiksi kaikki puolueen vastustusyritykset ja vapaan matkustamisen yritykset tukahdutettiin valtionsuojalain avulla.

- DDR:n oikeuselimillä oli laaja liikkumisala, joten tutkittua ja tuomittua saatiin vain ne tapaukset, joissa kaikkein laajinkaan laintulkinta ei riittänyt perusteeksi ja joissa annettiin epäinhimillisen kovia tuomioita.

- Oikeuden väärentämistä koskeneita juttuja tutkittiin lähes 14 000. Syyte tuli 204 tapauksessa, joista 23 johti tuomioon. Esimerkiksi kaksi korkeimman oikeuden jäsentä tuomittiin.

Stasi suunnitteli myös murhaiskuja

Melko hyvin on onnistunut peittämään jälkensä myös valtiollinen poliisi Stasi, jolla oli paljon aikaa tuhota todisteita.

Schaefgenin mukaan jäljelle jääneet dokumentit osoittavat Stasin suunnitelleen ja luultavasti myös toteuttaneen jopa murhaiskuja, mutta todisteita näistä tapauksista ei ole onnistuttu keräämään riittävästi syytteen nostamiseksi. Stasin rikoksista on tuomio tullut 17 henkilölle.

Stasin on todettu syyllistyneen muun muassa loikkareiden sieppauksiin Länsi-Berliinistä ja Länsi-Saksasta. Loikkarit tuomittiin Itä-Saksassa koviin tuomioihin vakoilusta. Tapauksia on 1950-luvulta asti, mutta epäiltyjä saadaan harvoin oikeuteen, koska he ovat jo varsin iäkkäitä.

Tuomiot ovat olleet melko lyhyitä vankeusrangaistuksia, koska lain mukaan tekijät on voitu tuomita vain vapaudenriistosta.
- Tätä vuosikausia DDR:n vankiloissa istuneiden ihmisten on ollut vaikea ymmärtää, Schaefgen sanoo.

Stasi on selviytynyt myös lähes koskemattomana maan sisäisistä toimistaan, joilla se järjestelmällisesti eristi ihmisiä ja tuhosi heidän itseluottamuksensa. Stasi salakuunteli ja seurasi ihmisiä sekä pakotti ja uhkaili heitä.

- Kovan myllytyksen jälkeen uhri ei enää tiennyt, keneen hän voi luottaa. Ihmiselle jäi olo, että häntä tarkkaillaan jatkuvasti, Schaefgen kuvailee.

Hän pahoittelee, ettei näihin valtion menettelytapoihin pääse rikosoikeuden avulla enää käsiksi. Hänen mielestään asiaa on pohdittava myös lainsäädännön kannalta, jotta ihmisoikeuksien suojaa voitaisiin laajentaa tulevaisuutta varten.

Doping-aineita nuorille urheilijoille

Schaefgenin viraston toimialaan ovat viime vuosina kuuluneet myös lännessä paljon kohua herättäneet doping-tapaukset. Schaefgen itse ei pidä niitä kokonaisuuden kannalta merkittävinä.

Niissä sekä urheilu- että valmennusjohto ja lääkärit syöttivät lahjakkaille urheilijoille jo lapsista lähtien doping-aineita. Vastuullisista osa on saanut tuomioita ruumiinvamman tuottamisesta.

Schaefgenin viraston toimintaa on haitannut koko kymmenen vuoden ajan pula syyttäjistä. Virastolle luvattiin 60 syyttäjänvirkaa, mutta vain neljä osavaltiota on siirtänyt täyden määrän syyttäjiä virastolle.

Käytännössä tehtäviä on hoidettu noin 50 syyttäjän voimin. Enää sata juttua on kesken, ja ne on siirretty muille Berliinissä toimiville syyttäjille.

62-vuotias Schaefgen muuttaa lokakuussa virastoon, jonka tehtävänä on dokumentoida kymmenvuotinen työ. Viraston ammattitaitoa käytettäneen tulevaisuudessa apuna, kun selvitellään muiden Itä-Euroopan maiden järjestelmien epäoikeudenmukaisuutta.

STT-IA
1.10.1999

Ulkomaat -sivulle