Muut lehdet torstaina 2.12.1999

Salon Seudun Sanomat kirjoittaa Ruotsin lehtien yhteistyöstä uusnatseja vastaan

Ruotsissa on tehty erikoista lehdistöhistoriaa. Neljä maan suurinta sanomalehteä kävi yhdistetyin voimin järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan julkaisemalla samana päivänä yhteisvoimin tehdyn ja sisällöltään täysin saman selvityksen ruotsalaisista natsijärjestöistä ja moottoripyöräjengeistä.

Lehdet katsovat, että rikollista toimintaa harjoittavat ryhmät ovat jo niin vakava uhka demokratiaa ja koko ruotsalaista yhteiskuntaa vastaan, että julkinen vastaisku on perusteltu.

Peruste on painava. Ratkaisu on silti vähintäänkin erikoinen.

Kaikkein eniten kysymyksiä herättää se, että lehdissä julkaistiin ryhmien avainhenkilöiden nimet ja kuvat. Suurin osa yli 60 nimetystä henkilöstä on rikoksista tuomittuja, mutta kaikki eivät.

Päätös kuvien julkaisemisesta ja koko yhteisesiintymisestä on tehty varmasti perusteellisen harkinnan ja punninnan jälkeen. Sekin kannattaa huomata, että yhteiselle kannalle harkinnassaan ovat päätyneet lehdet, jotka edustavat erilaisia poliittisia, aatteellisia ja myös omistuksellisia taustoja.

Sen johtopäätöksen voi tehdä, että huoli järjestäytyneen rikollisuuden kasvusta ja sen voimasta on Ruotsissa kova. Huoli näyttää myös olevan yhteinen yhteiskunnan laidasta laitaan.

Ruotsalaislehtien päätoimittajat ovat perustelleet ratkaisuaan vahvoin perustein. Ryhmien jäljiltä paljastuneilla rikoslistoilla on raskaita tekoja, poliisimurhia ja autopommeja.

Todistajien uhkailut ovat jo estäneet monia oikeudenkäyntejä eli rikollisin toimin on onnistuttu lamauttamaan oikeuslaitoksen toimintaa. Syyttäjien uhkailut ovat melkein arkipäivää.

Ruotsalaislehtien tilannearvio ja sen perusteella valittu linja on kova. Vastaavaa menettelyä olisi vaikea sovittaa suomalaisen lehdistön linjaan. Suomessa perusteita näin raskaaseen hyökkäykseen ei ainakaan nyt ole näkyvissä. Ruotsissa tilanne voi olla toinen.

Demari vaatii vastuuta Jugoslavian ympäristötuhoista

Naton yksitoista viikkoa kestäneiden pommitusten kohteena olleen Jugoslavian ympäristötilanne on huolestuttava ja toimettomuus ongelmien edessä masentava. Ympäristötuhoja tutkinutta työryhmää johtanut Suomen entinen ympäristöministeri Pekka Haavisto on tullut siihen tulokseen, että kukaan ei yksinkertaisesti välitä tilanteesta.

Jo ilmapommitusten aikana varoitettiin, että sodankäynnin kannalta sinänsä perustellut iskut öljyjalostamojen ja kemiantehtaiden kaltaisiin teollisuuslaitoksiin voivat aiheuttaa vakavia ja pitkäaikaisia ympäristövaurioita. Nyt on nähty, että juuri niin on käynyt.

Kysymys on Jugoslavian kansalaisiin kohdistuvista ympäristövaikutuksista, joiden vakavuutta ja sukupolvivaikutuksia ei tarkalleen tiedetä - ainakaan niistä ei tohdita puhua. Jugoslavian johto ei varmaankaan ole tehnyt läheskään kaikkea ympäristövaurioiden korjaamiseksi, mutta sillä on myös siihen vain rajalliset voimavarat. Kansainvälinen apu on välttämätöntä.

Mikäli kansainvälinen apu edelleen viipyy, herää kysymys, eikö sota olekaan loppunut, vai onko itse asiassa meneillään totaalinen ympäristösota, jota kauniimmin kutsutaan Jugoslavian johdon eristämiseksi. Joka tapauksessa tavalliset ihmiset kärsivät pahiten ympäristötuhojen vaaroista terveydelle.

Haavisto arvostelee erityisesti YK:n toimielinten ja virkailijoiden velttoutta pelkästään jo Jugoslavian ympäristötuhojen tutkimisessa. Onkin hämmästyttävää, jos ihmisoikeuksien esitaistelijana tunnettu maailmanjärjestö ei ota tilanteeseen vastuullisempaa asennetta.

Kansainvälisen yhteisön hyljeksimien hallitsijoiden eristäminen on periaatteessa kannatettava asia, mutta jonkinlaista inhimillistä kirjanpitoa pitäisi olla siitäkin, mitä kaikkea eristämistoimet aiheuttavat syyttömille ihmisille. Loppuun näännytetyistä ihmisistä ei ole erityksissä olevien hallitusten kaatajiksi eikä demokratian rakentajiksi.

Suomenmaa kirjoittaa Riesin NATO-tutkimuksesta

Keskustelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä saa uutta vauhtia maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan Tomas Riesin raportista, joka kallistuu johtopäätöksissään Nato-jäsenyyden kannalle.

Eräillä sotilastahoilla ja poliittisessa oikeistossa on luontaista vetoa Nato-jäsenyyteen. Arvossapidetyn tutkijan kannanotto rohkaissee viime aikoina kovin vaimeaksi käynyttä Nato-kannatusta.

Presidenttiehdokkaista sekä Elisabeth Rehn että Riitta Uosukainen joutuvat vielä moneen kertaan viilaamaan sanomisiaan Nato-jäsenyydestä.

Muiden ehdokkaiden kannat ovat selkeämpiä ja selvästi ankkuroituneet nykyiseen liittoutumattomuuspolitiikkaan. Omalla tavallaan selkeä on myös Risto Kuisman Nato-jäsenyyttä vaativa kanta.

Riesin johtopäätös on sikäli hämmentävä, että hänen listaamansa Nato-jäsenyyden edut ja haitat näyttäisivät kallistavan vaa´an pikemminkin jäsenyyttä vastaan.

Hänen pääargumenttinsa jäsenyyden puolesta on se, että sodan tai kriisin oloissa Suomi ei selviytyisi yksi ja silloin olisi myöhäistä hakea suuren liittoutuman turvaa. Toisaalta Ries toteaa, että Suomesta tulisi sodassa idän ja lännen taistelukenttä ja jäsenyys vetäisi Suomen mukaan myös alueellisiin kriiseihin.

Lisäksi Nato-jäsenyys turmelisi Suomen erityissuhteet Venäjän kanssa, ärsyttäisi Venäjää ja horjuttaisi Euroopan vakautta. Ei-jäsenenä Suomi pysyy poissa Venäjän ja lännen tulilinjalta ja voi toimia jopa arvostettuna välittäjänä.

Mielenkiintoisina yksityiskohtina Ries toteaa, että Nato-jäsenyys loitontaisi kansalaisia maanpuolustuksesta ja estäisi Karjalan palautuksen.

Euroopan Unionin turvallisuuspolitiikka ja kriisinhallinta on voimakkaassa käymistilassa. Suomen Nato-jäsenyydestä ei ole syytä edes keskustella ennenkuin eurooppalainen kuvio selkiytyy. EU-suurvalloilla tuntuu olevan kova kiire unionin oman sotilasmahdin rakentamisessa.

Siinäkin on syytä olla tarkkana, jotta Suomi ei sitä kautta ajaudu sotilasliittoon ikäänkuin huomaamatta. Suomi ei saa heittäytyä ajopuuksi myöskään EU:n turvallisuuspoliittisissa järjestelyissä.

Itsenäinen puolustus on edelleenkin pitävä pohja Suomen turvallisuudelle. Kriittisimmät kansallisen turvallisuuden ongelmat ovat siviilipuolella, kuten ympäristöriskeissä, kansainvälisessä rikollisuudessa ja huumesodassa. Niissä tarvitaan rohkeaa kansainvälistä avautumista ja yhteistyötä erityisesti EU-tasolla.

Koonnut: IA
2.12.1999

Muut lehdet -sivulle