Muut lehdet perjantaina 3.12.1999

Aamulehti pitää ruotsalaisten ydinvoimapäätöstä hurskasteluna

Ruotsalaisten päätös luopua ydinvoimasta sai ensimmäisen tuntuman todellisuuteen kun Barsebäckin vanhin reaktori suljettiin marraskuun viimeisenä päivänä.

Päätöstä sulkea kaikki reaktorit 40 prosenttia energiastaan ydinvoimalla tuottavassa Ruotsissa on hämmästelty, koska konkreettista vaihtoehtoa ydinvoimalle ei ole.

Ruotsalaisten tavoitteena on pystyä korvaamaan pääosa ydinvoimasta muilla energiamuodoilla, ja se, mitä ei pystytä korvaamaan, aiotaan säästää.

Ruotsissa joudutaan ydinvoimaa korvaamaan nykyoloissa ydinvoimalla eli ostamaan suuria määriä sähköä ydinvoiman suurvallasta Saksasta.

Ydinvoimasta luopuminen ennenaikaisesti on kansalaisten eettinen kannanotto ydinpolttoaineen käytön vaaroihin.

Ydinsähkön tuonti muualta ei juuri ota huomioon tätä eettistä vakaumusta vaan osoittaa pikemminkin poliittisilta päättäjiltä hurskastelua puheissa ja arjen realismin tunnustamista käytännössä. Ydinvoimapäätöksen kannalla olevien kansalaisten mielipidettä ratkaisu lopulta halveksii.

Ruotsilla on pitkä tie viedä vaikea ydinvoimapäätös loppuun. Kaikkea energiantarvetta ei voida korvata Barsebäckin kaltaisilla tilapäisratkaisuilla. Nytkin jo kylmä talvi voi johtaa ongelmiin. Sähköä ei riitä sekä koteihin että teollisuuslaitoksiin.

Ruotsin punavihreää ydinvoimapolitiikkaa voidaan joutua arvioimaan uudelleen kun osoittautuu, että vaihtoehdot energian suurkuluttajamaassa ovat vähäiset.

Toisaalla joudutaan punnitsemaan fossiilisten ilmaa saastuttavien polttoaineiden käyttöä ja toisaalta kansalaisten ja teollisuuden realistisia mahdollisuuksia vähentää energian kulutusta merkittävästi.

Pohjalaisen mukaan uusi julkisuuslaki tekee virkamiehistä palvelijoita

Joulukuun alussa voimaan tullut julkisuuslaki ohjaa viranomaisten ja kansalaisten suhteen uudelle tolalle. Laki laajensi kansalaisten oikeutta saada tietoja ja supisti viranomaisten valtaa pitää tietoja piilossa.

Pääsääntö on nyt, että valtion ja kuntien asiakirjat ovat julkisia. Viranomaisilla ei ole enää lupaa julistaa papereita salaisiksi oman harkintansa mukaan, vaan salassa pidettävät tiedot on erikseen lueteltu laissa.

Uusi laki vaatii varmasti totuttelua niin virkamiehiltä kuin kansalaisilta. Kansalaisten on opittava käyttämään laajentuneita oikeuksiaan ja viranomaisten on hyväksyttävä se, että heidän on palveltava ketä tahansa, joka kääntyy heidän puoleensa puhelimitse, kirjeitse tai sähköpostin kautta.

Viranomaisilla on velvollisuus opastaa väärälle luukulle tuleva tiedonhakija oikeaan osoitteeseen. Heiltä vaaditaan myös aktiivista, omaehtoista tiedottamista toimialansa asioista - mitä se sitten käytännössä merkinneekin.

Kaiken kaikkiaan uusi julkisuuslaki on harppaus tsaarinajan perinteistä kohti avointa kansalaisyhteiskuntaa, johon kuuluu hallinnon läpinäkyvyys. Kansalaiset eivät enää ole virkakoneiston alamaisia, vaan asiakkaita, joita kuuluu palvella. Itse asiassa virkamiehistä käytetäänkin joissakin muissa kielissä nimitystä, joka viittaa nimenomaan tähän palvelutehtävään eikä "viranhaltijan" subjektiiviseen asemaan, kuten suomessa.

Kaikki ei tietenkään muutu kädenkäänteessä, vaikka lainsäädäntö uudistuukin. Julkisuusperiaatteen soveltamisesta käydään varmasti vielä monta rajakahakkaa, ennen kuin uudet käytännöt vakiintuvat jokapäiväiseksi elämäksi.

Julkisuuslain kylkiäisenä myös virkamiesten palkat tulivat julkisiksi. Se on muutos, jonka oikeudenmukaisuudesta voidaan kiistellä.

Onko oikein, että ihmisen palkkatiedot ovat kaikkien saatavilla, jos hänen työnantajanaan sattuu olemaan valtio tai kunta? Miksi yksityisellä puolella työskentelevät voivat nauttia parempaa yksityisyyden suojaa kuin julkisella sektorilla työskentelevät?

Lehdistö näyttää joka tapauksessa tarttuneen hanakasti virkapalkkojen julkisuuden tarjoamaan mahdollisuuteen valvoa hallintoa. Yleisölle on tarjoiltu luetteloita korkeiden virkamiesten ansioista. Epäilemättä tietoja on selattu hyvin kiinnostuneina.

Voidaan kysyä, onko tässä loppujen lopuksi kyse hallinnon valvomisesta vai pelkästä yleisön raadollisen uteliaisuuden tyydyttämisestä myyvällä tavalla. Kuinkahan monessa kahvipöydässä on näinä päivinä kauhisteltu "herrojen" hirmuisia palkkoja?

Julkistettuja palkkatietoja kannattaisi vaihteeksi lukea niinkin, että itse asiassa monet korkeat virkamiehet tienaavat asemaansa nähden vähän. Yksityisellä puolella johtajat pääsevät helposti paljon parempiin ansioihin. Valtio ja kunnat eivät pysty kilpailemaan yritysten kanssa parhaista kyvyistä. Onko se kansalaisten etujen mukaista?

Kainuun Sanomien mukaan EU:n veropaketti uhkaa hajota

Euroopan unionin suuri veropaketti on juuttunut umpisolmuun. Sitä nyhtää nyt yhdestä narusta Britannia ja toisesta muut jäsenmaat niin kiivaasti, että koko luomus uhkaa revetä.

Euroopan unionin verouudistuksilla on tarkoitus estää yritysten veronkierto ja puuttua muun muassa Luxemburgin asemaan. Nyt monet ulkomaalaiset tallettavat rahojaan tämän lilliputtimaan pankkeihin, koska siellä korkotuloja ei veroteta. Tarkoitus on saada aikaan sopimus myös Englannin kanaalin veroparatiisisaarten kanssa.

Koko hanke uhkaa nyt tyssätä Britannian vastustukseen. Maa ei hyväksy niin sanottua eurobondien eli joukkovelkakirjalainojen korkojen verottamista. Britannian valtiovarainministeri on perustellut maansa kantaa muun muassa teknisillä ja hallinnollisilla hankaluuksilla. Ne vaikuttavat kuitenkin tekosyyltä. Tosiasiassa Britannia pelkää Lontoon Cityn menettävän johtavan asemansa rahamarkkinakeskuksena, jos uudistukset toteutetaan.

Valtiovarainministeri Gordon Brown onkin neuvottelujen pitkittyessä nostanut kierroksia, ja kerännyt tukea kotikentällään väittämällä, että uudistus vaarantaisi Britannian talouden, työpaikat ja kilpailukyvyn.

Jonkinlaisena kompromissiesityksenä hän on markkinoinut ylärajan säätämistä verotettaville talletuksille. Se on puhunut 40 000 eurosta eli noin 240 000 markasta. Sitä suuremmat talletukset olisivat verovapaita, jos korot maksetaan jäsenmaasta toiseen.

Käytännössä Britannian malli romuttaisi koko alkuperäisen tavoitteen. Verotettavaksi jäisivät lähinnä vain yksityisten ihmisten ja pienyritysten talletukset. Suuret sijoittajat pääsisivät kuin koira veräjästä. Samalla valtiot menettäisivät verotulojaan ja EU joutuisi antautumaan Lontoon rahamahtien edessä. Unionin finanssipolitiikkaa ei kai sentään ole tarkoitus ohjailla Britannian pääkaupungista.

Kiista on jämähtänyt pahannäköiseen pattitilanteeseen. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö on jo niin tuskastunut, että hän olisi valmis hautaamaan hankkeen ainakin väliaikaisesti, ellei ratkaisua löydy Helsingin huippukokoukseen mennessä. Sitä varten saatetaan joutua pitämään ylimääräinen valtiovarainministerien ecofin-kokous.

Pääministeri Paavo Lipponen on kuitenkin korostanut, että veropaketti on pidettävä vaikeuksista huolimatta hengissä. Hän varoittelee siitä, ettei Helsingin huippukokous saa päätyä sellaiseen tilanteeseen, jossa veropaketti hajoaa kokonaan.

Verouudistuksen epäonnistuminen olisi isku myös puheenjohtajamaa Suomelle. Se läpi saaminen on ollut Suomen puolivuotisen vetovastuun ajan tärkeimpiä tavotteita. Kirvestä ei kuitenkaan kannata vielä nakata pohjattomaan eurokaivoon. Kiperistä pulmista on EU:ssa ennenkin sovittu vasta viime tingassa.

Koonnut: TK
3.12.1999

Muut lehdet -sivulle