Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

14.6.1999

---

Tuloksesta ei voi valittaa, tulosta voi

Äänestysaktiivisuus jäi onnettoman alhaiseksi koko unionin alueella. Tämä kielii siitä, ettei parlamenttia, kenties koko unionia, koeta enää niin läheiseksi kuin aiemmin. Tavalliselle äänestäjälle yksittäisenkin parlamentaarikon käytännön toiminta on jäänyt etäiseksi, koko parlamentin toiminnasta ja vaikutusmahdollisuuksista puhumattakaan.

Eurokriittiset äänestivät pääsääntöisesti jaloillaan. Taustalla ovat luonnollisesti päällimmäisinä komission jäsenten henkilökohtaiset sotkut sekä parlamentaarikkojen palkoista, kulukorvauksista ja eläkejärjestelyistä käyty keskustelu. Syvemmältä paljastuu epäluulo mm. yhteistä valuuttaa sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kohtaan.

Suomalaisittainkin vaalit jättävät pohdinnan varaa. Vaalien ajankohta poikkesi täysin normaaleista vaaleista ja ne käytiin nyt loma-aikana sekä erillään muista vaaleista. Käytössä oli valtakunnallinen vaalipiiri ja takana puolueiden voimallinen panostus vain runsaat kaksi kuukautta aiemmin pidettyihin eduskuntavaaleihin.

Suomalainen media on pyrkinyt vyöryttämään vaalilaimeuden syntisäkkiä puolueiden syliin. Itsetutkiskelua voisi puolueiden ohella harjoittaa myös media. Se on eduskuntavaalien jälkeen käynyt täysillä jo presidentinvaaleja.

Esimerkiksi sellaisesta miljoonien markkojen satsauksesta eurovaaleihin ei median puolelta näkynyt vilahdustakaan, jollaisen eräät tiedotusvälineet laittoivat eduskuntavaaleihin.

Kokoomus saavutti vaaleissa ennätyksellisen tuloksen. Suomen suurimman puolueen asema tuli 25,3 prosentin kannatuksella ja selkeällä kaulalla kilpailijoihin. Kannatus kasvoi vuoden 1996 EU-vaaleista 5,1 prosenttiyksiköllä ja viides paikka jäi vain runsaan 1 600 äänen päähän.

Myös eurooppalaisten konservatiivien tulos on mairitteleva. Ensimmäisen kerran 20 vuoteen Kokoomuksen eurooppalainen viiteryhmä Euroopan kansanpuolue (EPP) nousee parlamentin suurimmaksi ohi sosialistien.

SDP romahti vielä eduskuntavaaleistakin menettäen yhden paikan. Puolueen kannatus putosi eduskuntavaaleista viisi ja viime EU-vaaleistakin lähes neljä prosenttiyksikköä.

Tulokseen saattaa yleisten syiden ohella vaikuttaa äänestäjien halu näpäyttää puoluetta presidentinvaalien ehdokasasetteluun liittyvien sekoilujen vuoksi, vaikka kotoiset kannatusmittaukset ennen vaaleja muuta kertoivatkin. Toisaalta SDP valitsi valtakunnalliseen vaaliin leimallisesti alueelliset ehdokkaat eikä strategia purrut.

Keskusta putosi edellisistä eurovaaleista yli kolme prosenttiyksikköä ja takapakkia tuli eduskuntavaaleihinkin verrattuna. Vaikka paikkamäärä säilyi samana, naisedustus putosi kokonaan ja ryhmä koostuu käytännössä tyystin eurokriittisistä tai vähintäänkin eurovarauksellisista edustajista.

Tiettyä paradoksia sisältyy siihenkin, että keskusta menestyi parhaiten maatalousvaltaisilla alueilla ja lähetti neljä edustajaa maatalouteen kriittisimmin suhtautuvaan parlamenttiryhmään. Lisää harmaita hiuksia keskustayhteistyölle aiheuttanee vaaliliitosta läpi menneen kristillisten Eija-Riitta Korholan ilmoitus pyrkiä jäseneksi EPP:hen eikä keskustaliberaalien ryhmään.

Myös vasemmistoliitto menetti toisen paikkansa ja edustus jäi eurokriittisen Esko Seppäsen varaan, kun puolue toisaalta viestitti ennen vaaleja, että ”EU:n rapautuminen ja tai hajoaminen ei olisi vasemmiston etu”.

Kansa on puhunut. Vaalien tuloksesta ei voi valittaa. Vaalien tulosta sen sijaan valittaa moni.

ILPO KIURU

Ihalainen kytkee paikallisen sopimisen ja tulospalkkauksen EMU:un. EMU:ssa tarvitaan hänen mielestään joustavia osia myös palkan muodostuksessa.

Ensi kuulemalta puheenvuoro saattaa Ihalaisen suulla lausuttuna vaikuttaa oudolta. Tuoreessa muistissa on SAK:n voimallinen poliittinen kampanjointi eduskuntavaalien alla. Ammattiliiton keihäänkärki oli suunnattu kohden keskustan työreformia, jonka keskeisiin osiin kuuluu paikallinen sopiminen.

SAK:lle viehtymys paikalliseen sopimiseen ei kuitenkaan ole uusi asia. Järjestö julkisti viime tammikuussa tutkija Jyrki Helinin tekemän Isäntävaltaa ja vuoropuhelua -tutkimuksen aiheesta.

Kaksivuotisessa tutkimushankkeessa tehtiin työntekijä- ja työnantajahaastatteluja 44 SAK:laisella työpaikalla seitsemältä eri alalta. Tutkimuksen perusteella paikallinen sopiminen on tuloksellista vain, jos se hyödyttää sekä työntekijöitä että työnantajaa.

Tutkimuksen julkistamisen yhteydessä Ihalainen totesi, että työpaikoilla voitaisiin tehdä työehtosopimusten pohjalta paikallisia sopimuksia paljon laajemmin kuin mitä nyt tehdään.

Kaikilta tutkimukseen kuuluneilta työpaikoilta löytyi paikallisia sopimuksia. Enimmät sopimukset koskevat hyvin käytännönläheisiä asioita kuten ruokatauon pituutta tai sen sijoittamista. Monipuolisimpia sopimuksia puolestaan on solmittu teollisuuden suurehkoilla työpaikoilla.

Tulospalkkauksen puolesta on kuluneella viikolla puhunut myös toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Esa Swanljung (sd.). Hän uskoo tulospalkkauksen nousevan esille syksyn sopimusneuvotteluissa.

Pääministeripuolue SDP antoi parin viikon takaisesta puoluekokouksestaan lukuisia kannanottoja, joista yksi koskee työelämää. Kannanotosta voi pihdeillä saada irti myöntymyksen paikalliseen sopimiseen.

Ensisijaisina keinoina tasa-arvoon ja turvallisuuteen pyrittäessä ovat puolueen mielestä "valtakunnallinen vähimmäisehdot takaava sopimusjärjestelmä ja työehtosopimusten yleissitovuus ja sen laajentaminen". Tämän suoremmin asiasta ei puhuta.

SDP katsoo myös, että järjestelmä, jossa vahvat ammatilliset järjestöt turvaavat samalla sekä kansallisella että työpaikkatasolla työntekijöiden perusoikeudet, on uudistusten edellytys, ei este. "Työllisyyden, tasa-arvon ja rahan arvon vakauden näkökulmasta on tärkeää, ettei neuvottelujärjestelmä hajaannu liiaksi", SDP toteaa.

Uudistuksista puheen ollen: onkohan sosialidemokraattinen ay-liike uudistusmielisempi kuin sosialidemokraattinen työväenliike?

ILPO KIURU