Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







SDP:n ja Esko Ahon kannattajat epävarmimpia äänestämisestä

Äänestäminen presidentin vaaleissa kiinnostaa enemmän naisia kuin miehiä



Verkkouutisten Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan seuraavissa presidentinvaaleissa varmasti äänestävien määrä on selvästi alhaisempi kuin edellisten presidentinvaalien tai eduskuntavaalien äänestysaktiivisuus. Naisten kiinnostus äänestämiseen on selvästi korkeampaa kuin miesten.


Verkkouutisten Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 62 % suomalaisista äänestää varmasti seuraavissa presidentinvaaleissa.

Luku on alhaisempi kuin kevään eduskuntavaaleissa, joissa äänestysaktiivisuus oli 68,3 % ja selvästi alhaisempi kuin edellisissä presidentinvaaleissa, joissa ensimmäisellä kierroksella Suomessa äänesti 82,2 % ja toisella kierroksella 82,3 % äänioikeutetuista.

Melko varmasti äänestävien osuus tutkimuksessa oli 26 %. Melko varmasti tai varmasti äänestämättä jättävien määrä oli yhteensä 4 % ja 8 % vastanneista ei osannut sanoa äänestääkö vai ei.

Kiinnostus äänestämiseen oli naisten keskuudessa selvästi korkeampi kuin miesten. Naisista 69 % ja miehistä 55 % ilmoitti varmasti äänestävänsä.

Tutkimuksen mukaan aktiivisimmin vaaliuurnille ovat menossa toimihenkilöt, johtavassa asemassa olevat ja yrittäjät. Heistä varmasti äänestäviä on 88 %, kun taas eläkeläisistä 61 % ja työväestöstä vain 59 % ilmoitti äänestävänsä varmasti.


SDP:n ja Esko Ahon kannattajat passiivisia

Puoluekannatuksen mukaisesti tarkasteltuna varmasti äänestävien määrä vaihtelee siten, että SDP:n kannattajat ovat epävarmimpia äänestämisestään. Heistä 62 % on varmasti menossa äänestämään.

Aktiivisimmin äänioikeuttaan aikovat käyttää Vihreiden kannattajat (80 %). Kokoomuksen kannattajista 71 %, keskustan 73 % ja vasemmistoliiton kannattajista 72 % ilmoittaa äänestävänsä varmasti.

Keskustan ehdokkaan Esko Ahon kannattajista varmasti aikoo äänestää 63 %, kun Tarja Halosen, Riitta Uosukaisen ja Elisabeth Rehnin kannattajien keskuudessa varmasti äänestäviä on kussakin noin 70 %.


Epävarmuus äänestämisestä suurinta Itä- ja Pohjois-Suomessa

Alueellisesti tarkasteltuna erityisen epävarmaa äänestäminen on Itä-Suomessa, jossa vain 49 % ilmoittaa äänestävänsä varmasti. Vastaavat prosentit pohjoissuomalaisten keskuudessa olivat 51 ja Etelä-Suomessa Uuttamaata lukuunottamatta 64 ja Länsi-Suomessa 61. Varminta äänestäminen on uusimaalaisten keskuudessa (73 %).

Vaaliasetelmia ajatellen tämä saattaa merkitä sitä, että SDP:n ehdokkaan Halosen menestymisen kannalta vasemmistoliiton kannattajat nousevat vaa'ankieliasemaan. Mikäli vasemmistoliitto asettaa oman ehdokkaansa, hankaloittaa se selvästi Halosen mahdollisuuksia.

Äänestysaktiivisuustutkimus ei myöskään lupaa hyvää keskustan ehdokkaalle Aholle, jonka vankoilla tukialueilla ja miesten keskuudessa äänestysvarmuus on selvästi alhaisempaa kuin muilla pääehdokkailla.

Tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse 458 henkilöä. Haastateltujen kohderyhmänä olivat 18-74-vuotiaat suomalaiset Ahvenanmaan maakuntaa lukuunottamatta. Tutkimuksen virhemarginaali on 4 prosenttiyksikköä.

VILLE TENHUNEN
22.10.1999


Politiikka -sivulle