Keskon Honkala arvelee nettikaupan jäävän alhaiseksi
Keskon pääjohtaja Matti Honkala ei usko, että päivittäistavaroissa nettikauppa tulisi voimakkaasti yleistymään.
Hän ennakoi
verkkokaupan Suomessa lähivuosina saavuttavan
enintään runsaan viiden prosentin osuuden
vähittäiskaupasta. Se olisi arviolta lähes 10
miljardia markkaa.
Ennusteet verkkokaupan osuuden kasvusta
vähittäiskaupassa vaihtelevat ennustajasta
riippuen. Hurjimmat arviot on esittänyt Microsoftin
Bill Gates, joka on ennustanut viidenneksen
vähittäiskaupasta siirtyvän verkkokaupaksi.
Honkala on Gatesia huomattavasti varovaisempi
arvioidessaan nettikaupan tulevaisuutta. Hän
arvelee, että tietokonealan miehenä Gatesilla on
hiukan omakin lehmä ojassa puhuessaan suurista
osuuksista.
Verkkokauppaa
jo 30-vuotta
- Useimmiten tietokonealan asiantuntijat ovat
epäonnistuneet rankimmin ennustaessaan oman
alansa kehitystä. Päivittäistavaroissa nettikauppa
ei käsittääkseni kustannussyistäkään tule
voimakkaasti yleistymään.
- Suomalaisissakin
pilottikokeiluissa on itse asiassa kysymys
kotiinkuljetuksen modernista tilausmuodosta, joka
ei vielä logistisesti ohita kiinteää myymälää,
Honkala sanoo.
Kotkassa Kymenlaakson kauppakamarin
syyskokouksessa puhunut Honkala muistutti, ettei
nettishoppailu sinällään ole mitään uutta.
Sähköistä tiedonsiirtoa ja kauppaa yritysten välillä
on Suomessa tehty jo kolme vuosikymmentä.
Sähköinen verkkokauppa on ainoastaan
laajentunut siten, että sen tuomat mahdollisuudet
ovat käytössä myös kuluttajilla.
- Alan tunnettu asiantuntija Johan Helsingius on
sanonut, että kaikki ennusteet yli kahden vuoden
ovat turhia. Kukaan ei tarkkaan voi tietää, mitä
tulevaisuus tuo tullessaan. Kannattaa ehkä
enemmän uskoa futurologeja kuin varsinaisia
asiantuntijoita tässä asiassa, Honkala sanoo.
"Kiinteät myymälät
edelleen tarpeen"
Koska osuudet eri tavararyhmissä vaihtelevat
verkkokaupassa suuresti, Honkala arvelee, että
joidenkin ryhmien osuus voi nousta useaan
kymmeneen prosenttiin koko alan kaupasta.
Jonkun tavara-alan kauppa voi jopa valtaosaltaan
siirtyä verkkoon.
- Joka tapauksessa ennakoin verkkokaupan
osuuden jäävän niin alhaiseksi, että kiinteän
myymäläverkon uudistamisen ja kehittämisen on
jatkuttava aktiivisena.
- Ajatus, että
myymäläverkkokehitys voisi tämän takia jopa
kokonaan pysähtyä, ei ole vielä todellisuutta
pitkään aikaan, Honkala sanoo.
STT-IA
26.11.1999
Kotimaa -sivulle
|