Vastine A. Nenäkkäälle
Kestokolumnisti A. Nenäkäs kirjoittaa ansiokkaasti minusta ja autostani. Vaikka kolumni kertoo hyvinkin seikkaperäisesti asioista, niin kolumni antaa ainakin osittain herjaavan kuvan autostani.
Autoilua ei tule nähdä A. Nenäkkään tapaan kulutushysterian ilmenemismuotona. Useasti tässä suuressa, mutta harvaan asutussa maassa auto on ainoa kulkuväline.
Hevosellakin tietenkin pääsee, mutta vaikka eksotiikaa yrittäisi hevosella etsiä, niin pidemmän päälle eksotiikka on siitäkin kaukana. Siis hevon kuusessa. Ja kun liikkua pitää - joskus harrastusten, joskus rasittavan työn pakottamana - niin joku kulkuväline pitää olla.
Nenäkkään kolumni sisältää myös valheen. Auto ei suinkaan maksanut 8000 markkaa (1345,5 euroa) vaan auton hinta ostohetkellä oli 3000 mk (503,56 euroa). Näillä kahdella hinnalla on aika paljon eroa. Euroissakin.
Mitä saa 3000 mk:lla? Sillä saa mm. maastopolkupyörän. Karvalakkimallin tosin. Tässä suhteessa 3000 mk entisestä saksalaisesta laatuautosta ei ole kovin paha hinta.
Autoillessani olen myös tukenut valtion taloutta mitä suuremmassa määrin. Jokaisesta litrasta löpöä olen maksanut 75 %:ia veroa. Sellaista veroa ei edes Sauli Niinistö uskalla laittaa kenellekään luonnolliselle henkilölle.
Lisäksi joudun maksamaan autosta 500 mk autoveroa. Se on auton hintaan nähden hyvin huomattava menoerä. Noin 17 %. Satatuhatta markkaa maksavalla autolla ajeleva voi hyvinkin selvitä vastaavasta verosta 0.5 %:lla auton hinnasta.
Olen ajanut autolla sen omistamisen aikana yhteensä noin 8000 kilometriä (4972 mailia eli 4317 meripeninkulmaa). Näistä suurimman osan auto on kulkenut oikein hyvin. Ilman sen suurempia ongelmia. Jos sitten vanhasta autosta hajoaa esim. vain jarrut, jotka saadaan pikaisesti korjattua, niin onko se sitten mukamas suuri ongelma?
Starttimoottoristakaan ei ole sen suurempaa ongelmaa ainakaan silloin, kun auto on käynnissä. Ja jos nyt sitten joku joutuu jossain työntämään autoa, niin ei se pahitteeksi ole. Kunto nousee ja mikä ei tapa, vahvistaa.
Pakoputki on toiminut ihan hyvin sen teippaamisen jälkeen ja kaasari sen jälkeen, kun jonkin aikaa sitä räpelöin. Eli mitäs sitten??? Se henkilö, joka ei ole koskaan joutunut mitään autonsa kanssa korjaamaan, heittäkööt ensimmäisen kiven. Vaikka autoni kylkeen.
Paljon on korjaaminen silti opettanut. Jo nyt tunnen keskimäärin auton toiminnasta enemmän kuin keskimääräinen lehden päätoimittaja.
Ruoste on toki epämiellyttävän näköistä. Se ei silti ole auton vika, että omistaja yrittää ainoana vapaahetkenään korjata tilannetta ja silloin sattuu olemaan kova auringonpaiste. On silti paljon parempi harjoitella ruostekorjauksia 3000 mk:n autolla, kuin esimeriksi aloittaa homman tekeminen vaikka tuttavien uusista ja isoista volvoista.
Peltien ruosteisuus ei vaikuta auton kulkemiseen yhtään. Ainakaan niin kauan kuin pellit autossa kiinni pysyvät. Monen venäläisen auton pellit ovat vieläkin huonommassa kunnossa, ja silti ne autot kulkevat.
Eniten ongelmia maanteillä aiheuttavat ajajat, joilla on takapuolen alla uusi ja nopea maantiekiitäjä. Näille henkilöille vanhan, mutta kaiken nähneen saksalaisen laatuauton ilmaantuminen puskurin eteen on kuin punainen vaate, vaikka auto itsessään siis on vihreä.
Tosin kolmella eri sävyllä. Ohi on tungettava, vaikka autoni kyntää jo ojanpohjia, kun neljä autoa on samaan aikaan rinnakkain, joista kaksi on ohittamassa samaan aikaan minun autoani.
Lopuksi totean, että missään nimessä en ole autoni kanssa mikään harvinainen ilmestys tässä maassa, jossa autoja ja autoilua siis verotetaan oikein isän kädestä. Leevi & The Leavings on jo todennut tämän asian minua paljon aiemmin:
Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi
ja hampaat voi uusiksi laittaa,
mut ajokortin ja Anglian kilvet vei poliisi,
se harrastustoimintaa haittaa.
AAPO
Kirjoittaja on maanteiden kuningas, joka ei halua urheiluautoilla ajavien halveksunnan ja itä-autoilla ajavien kateuden vuoksi nimeään julkisuuteen.
