Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Itämeren alueen energiaministerit: Tavoitteena integroituneet energiamarkkinat



Itämeren alueen energiaministerien konferenssin päätteeksi annetussa julkilausumassa ministerit ja EU:n komission edustaja vahvistivat halukkuutensa toimia yhteistyössä tehokkaan, taloudellisen ja ympäristöystävällisen energian tuotanto- ja jakelujärjestelmän rakentamiseksi Itämeren alueelle.


Kokous katsoi, että energiayhteistyö kuuluu avaintekijöihin Itämeren alueen poliittisen vakauden, taloudellisen kasvun ja kestävän kehityksen edistämisessä.

Itämeren alueen maiden energiaministerit ja EU:n komission edustaja kokoontuivat Helsingissä 24.-25.10.1999. Lisäksi konferenssissa olivat läsnä mm. Itämeren ulkopuolisten EU-maiden ja Yhdysvaltain valtuuskunnat sekä useiden kansainvälisten järjestöjen ja rahoitusinstituutioiden edustajat.

Kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja oli esittänyt kutsun kokoukseen Stavangerissa viime marras-joulukuun vaihteessa pidetyssä Itämeren alueen energiaministerikokouksessa.

Ministerikokousta oli valmisteltu sähkömarkkinoita, kaasumarkkinoita, ilmastokysymyksiä ja energiatehokkuutta käsitelleissä työryhmissä ja seminaareissa, joihin oli osallistunut sekä virkamiehiä että yritysten edustajia. Lisäksi mm. energiainvestoinneista oli järjestetty kansainvälinen konferenssi.

Itämeren energiamarkkinoita ja mahdollisuuksia lisätä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä Itämeren alueella oli selvitetty komission toimesta. Barentsin alueen energiajärjestelmien kehittämistä käsiteltiin erillisessä seminaarissa.

Ministerit katsoivat, että tehty valmistelutyö antaa hyvän perustan Itämeren alueen energiayhteistyön kehittämiseksi.


Ministereiden mukaan alueen maiden hallitusten on tärkeä kehittää ja harmonisoida lainsäädäntöä, hallintomenettelyjä ja muita ehtoja niin, että energian liikkuminen yli rajojen mahdollistuu ja yrityksille syntyy valmius investoida energiantuotantoon ja siirtoon.

Ministerien mielestä on tehtävä myös rakenteellisia muutoksia, jotka edistävät kestävää energiankäyttöä ja tuotantoa.

Lisäksi halutaan uutta rahoitusta energiatehokkuutta lisäävien hankkeiden ja erityisesti kaukolämpövoiman rakentamiseen myös pienemmässä mittakaavassa.


Tekniset erot esteenä

Useimmissa alueen maissa energiaverkko on hyvin kehittynyt, mutta mm. tekniset eroavaisuudet vaikeuttavat mahdollisuuksia rakentaa alueen yhteistä sähkönsiirtoverkkoa.

Sähkömarkkinoiden integroitumisen Itämeren alueella onkin perustuttava asteittaiseen lähentymiseen kohti yhteisiä sääntöjä, markkinamekanismeja ja ympäristönsuojelumäärityksiä.
- Samalla on kuitenkin otettava huomioon alueen eri maiden erityisolot, julkilausumassa todetaan.

Huomiota kiinnitettiin myös tarpeeseen kehittää yhteistyötä ydinvoiman turvallisuuden ja ydinjätehuollon alueella sekä luoda yhteistyössä edellytyksiä turvattomiksi arvioitujen ydinreaktoreiden purkamiseksi.


Ilmastopolitiikkaa tehostettava

Julkilausumassa painotettiin tiiviimmin integroituneen kaasumarkkinan tärkeyttä Itämeren alueella. Hiilen ja öljyn korvaaminen kaasulla sähköntuotannossa voi huomattavasti edistää Kioton sopimuksen toteutumista.
- Kokemuksen mukaan asteittainen lähestymistapa kaasuveron kehittämiseksi on tarpeen.

Ministerit totesivat, että alueen sähkö- ja kaasuyhtiöt ovat päättäneet yhteistyössä ja EU:n tulella tutkia kaasu- ja sähkömarkkinoiden riippuvaisuuksia ja tarvittavia investointeja.

- Yhtiöiden, julkisen vallan ja EU-komission pitäisi tarvittaessa käsitellä tämän työn tuloksia. Yhteistyössä tulisi myös tarkastella tarvittavien investointien reunaehtoja ja kaasumarkkinoiden liberalisoinnin vaikutuksia investointeihin, todetaan julkilausumassa.

Ministerit korostivat, että energiansäästö, tehokkaampi polttoaineiden käyttö sähkön- ja lämmöntuotannossa sekä puhtaampien polttoaineiden käyttöönotto ovat tarpeellisia toimenpiteitä Kioton velvoitteiden täyttämiseksi.

- Itämeren alueen maat voisivat hyödyntää mm. kaukolämpöön, eristämiseen ja uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön liittyvää osaamistaan.

- Näistä lähtökohdista ja mahdollisuuksista yhdistyä Euroopan laajempiin energiaverkkoihin, voisi syntyä kiinnostavia mahdollisuuksia päästöjen kauppaan ja yhteistoteutukseen. Näin voitaisiin mm. edistää Kioton ilmastosopimuksen tavoitteiden toteutumista.

Ministereiden mielestä Itämeren alueella on erityisen otollisia mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Ministerikokous päätti pyrkiä luomaan Itämeren alueelle Kioton pöytäkirjojen mukaisen joustavien mekanismien koekentän.

Kokous painotti myös tarvetta uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseen.
- Näin voidaan vähentää fossiilisten polttoaineiden tuontia sekä monipuolistaa polttoainetarjontaa.

Yhteistyön jatkumiseksi ministerikokous päätti, että Itämeren Neuvoston maiden ministerit ja EU:n komission edustaja kokoontuvat jatkossa tarpeen mukaan.

Itämeren Neuvoston jäsenmaiden ja EU:n komission edustajista koottava energiavirkamiesten työryhmä toimii siteenä energia-alan yritysten ja hallinnon välillä ja valmistelee mahdollisia ministeritason kokouksia.

IA
29.10.1999


Politiikka -sivulle