Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Nuorisorangaistus saa jatkoajan



Helmikuussa 1997 alkanutta nuorisorangaistuksen kokeilua jatketaan vuoden 2 001 loppuun. Eduskunta päätti asiasta keskiviikkona lakiesityksen sisällön kannalta ratkaisevassa toisessa käsittelyssä. Ilman jatkoaikaa kokeilu olisi päättynyt tämän vuoden lopussa.


Kokeilua päätettiin jatkaa, jotta nuorisorangaistuksen tehostetusta soveltamisesta saataisiin aineistoa kokeilun arviointia varten. Ongelmana on ollut, että nuorisorangaistuksia on annettu odotettua vähemmän. Kokeilukaupunkien välillä on ollut eroja.

Lisäksi rangaistuksia on sovellettu ennen kevättä vain sellaisiin nuoriin, joilla on jo ennestään ehdollisia vankeusrangaistuksia. Se on katsottu rikoskierteen katkaisemisen kannalta myöhäiseksi ajankohdaksi.

Lain käyttöä tehostettiin keväällä lain muutoksella. Sillä korostettiin sitä, että silloin kun kyseessä on selvästi alkanut rikoskierre, nuorisorangaistusta voidaan käyttää, vaikka tekijällä ei olisikaan aiempia ehdollisia rangaistuksia.

Näin kierteen katkaiseminen voisi onnistua paremmin, mihin kokeilulla on alun perin pyritty. Nuorisorangaistusta on kokeiltu Espoon, Helsingin, Joensuun, Tampereen, Turun, Vaasan ja Vantaan käräjäoikeuksissa. Alueelliset erot ovat kaventuneet tämän vuoden aikana. Myös rangaistuksen soveltaminen on lisääntynyt.

Nuorisorangaistukseen voidaan tuomita henkilö, joka on ollut rikoksentekohetkellä 15-17-vuotias. Rangaistus on tarkoitettu niille rikoksentekijöille, joihin ehdollinen rangaistus ei tehoa.

Kesäkuun alkuun mennessä nuorisorangaistustuomioita on annettu yhteensä 111, tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla suhteellisesti aiempaa enemmän.

Nuorisorangaistukseen on valittu ongelmanuoria, joilla lähes kaikilla on takanaan monia lastensuojelutoimia ja laitossijoituksia. Miltei kaikilla on jonkinasteinen päihdeongelma, muutamilla paha huumeriippuvuus tai jatkuva alkoholin humalakäyttö.


Erkki Kanerva: Käytetty vähemmän kuin odotettu

SDP:n kansanedustaja Erkki Kanerva, joka tuli eduskuntaan keväällä Joensuun rikoskomisarion tehtävistä, kannatti keskustelussa lämpimästi kokeilun jatkamista.

Hänen mukaansa nuorisorangaistuksen soveltaminen ei ole ehtinyt muodostua suojaverkoksi syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, koska lakia on sovellettu "kaikkia odotuksia vähemmän".

- Kun nuorisorangaistus ja sen täytäntöönpano oivalletaan oikein, se on keino kutoa syrjäytymässä olevan nuoren ympärille suojaverkko. Hänet ja hänen läheisensä pelastetaan elinikäisen häkkihoidon kärsimyksiltä ja yhteiskunta sen mittavilta kustannuksilta, Kanerva sanoi.

STT-IA
29.10.1999


Politiikka -sivulle