Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Helsinki saa juhlavalaistuksen

Helsingin 450-vuotisjuhlat ja millennium ensi vuoden kohokohtia



Helsinki saa ensi vuodeksi komean juhlavalaistuksen. Kaupungin sähkölaitoksen Helsingin Energian toteuttamassa hankkeessa valaistaan kolmisenkymmentä kohdetta 450-vuotisen kaupungin ja samalla uuden vuosituhannen kunniaksi.


Näkyvimmin valaistaan kaupungin keskustaa, siltoja ja puistoja patsaineen sekä puineen, mutta valopeitteen saavat myös kaupungin sisääntuloväylät, useat rakennukset ja muurit.

- Suunnittelu alkoi kolme vuotta sitten ja valtaosa valaistuksesta on jo valmiina kaupunkilaisten katseltavana, Helsingin Energian valaistuspäällikkö Eero Metso sanoo.

Metso nostaa esiin muutamia jo valaistuja kohteita, jotka ovat iskeneet kaupunkilaisten silmään. Yksi näistä on Mannerheimin ratsastajapatsas Kiasma-museon edessä Helsingin ydinkeskustassa. Pienin spotein Marski erottuu paitsi pimeää talvitaivasta vasten, myös huimana varjona Kiasman metalliseen seinäpintaan.

- Mannerheimin patsas kuvaa hyvin valaisu-urakan vaativuutta. Kiasmaan lankeava varjo oli osin onnekas sattuma, mutta alkuperäisessä asennossa lamput jättivät patsaalta pään pois. Nyt asento on korjattu ja varjo heittyy kokonaisuudessaan seinään, Metso kuvaa.


Lamppuja a la Louvre

Helsinki merellisenä kaupunkina oli pääteemoja valaistusta suunniteltaessa. Sillat merenlahtien yli Pohjois-Helsinkiin ja Espooseen on valaistu, kuten laivamatkustajat tervetulleeksi toivottava Haaksirikkoiset-patsaskin Kaivopuistossa, lähellä Ruotsin-laivojen terminaaleja.

Ja huomio: Pitkääsiltaa koristavat pikkulamput on suunniteltu alkuaan Pariisin Louvren taidemuseon valaistukseen.

Muista kohteista Sibelius-monumentti on saanut uuden ilmeen taitelija Eila Hiltusen siunauksineen ja suosittu ulkoilualue Töölönlahti laajan maisemavalaistuksen. Ehkä eniten vaivaa on kuitenkin nähty Helsingin ydinkeskustassa Esplanadilla ja Kluuvin kortteleissa.

- Espa ympäristöineen on saanut uudet lyhtypylväät. Tekijöitä haettiin ulkomailta myöten, mutta kansalaispalaute oli niin negatiivista, että oli parempi tyytyä kotimaiseen. Jalkakäytävää ja rakennuksia samaan aikaan valaisevien lyhtyjen suunnittelija haluaa nyt pysyä tuntemattomana, Metso kertoo.

Kaikkiaan Helsingin juhlavuotta komistaa noin 2 000 uutta valopistettä. Pysyväksi suunniteltu valaistuskokonaisuus on vielä jonkin verran kesken. Sen arvioidaan maksavan Helsingin Energialle 20-30 miljoonaa markkaa.

STT-VT
2.12.1999


Kotimaa -sivulle