Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ulkotulien oikea paikka on piha



Ulkotulen liian paksu sydän voi aiheuttaa helposti ns. allaspalon. Kuluttajavirasto on ollut asian merkeissä jo yhteydessä ulkotulien valmistajiin ja maahantuojiin.


Kuluttajavirasto on tutkituttanut VTT:n palolaboratoriossa 16 erilaista ulkotulta. Niistä yhdeksästä löytyi huomautettavaa. Pääsyy huomautukseen oli ulkotulen halkaisijaan nähden suhteettoman paksu sydän.

Parvekkeella ulkotulen polttaminen on kielletty. Yksikään tutkittu ulkotuli ei sinne kuulu. Oikea paikka on pihamaa. Silloinkin on huolehdittava siitä, ettei palavia pintoja ole liian lähellä ja alusta on turvallinen, kuten hiekka, keramiikka tai tasainen kivialusta.

Puuportaille ulkotulta ei pidä asettaa. Vaaratilanne voi aiheutua myös siitä, että tuleen heitetään lunta tai altaaseen kerääntyy vettä. Silloin tuli alkaa räiskähdellä.


Ulkotulille kaksi testiä

Ulkotulia testattiin kahdella eri tavalla: normaalitulella ja allaspalolla. Tutkimus osoitti, että niin kauan kun leikki palaa normaalisti, folion tai purkin reunalämpötila pysyy alle sadan asteen.

Kuitenkin, jos ulkotulen sydän on liian paksu, allaspalo saattaa syttyä itsestään ja aiheuttaa palovaaran. Allaspalossa nimittäin palaa nestemäiseksi muuttunut kynttilämassa koko yläpinnaltaan.

Silloin reunojen ja pohjan lämpötila nousee 300-400 asteen tasolle. Säteilylämpö puolestaan voi sytyttää helposti syttyvät pinnat tai alustana olevat puuportaat tuleen.

Tavallisten tutkittujen ulkotulien halkaisija oli noin kymmenen senttiä. Allaspalon varalta on silloin turvaetäisyys noin 25 senttiä. Suurimman ulkotulen halkaisija oli kaksikymmentä senttiä. Turvaetäisyys syttyvään materiaaliin on silloin 70 senttiä.

Folioon valetut ulkotulet voivat sytyttää tulipalon myös siksi, että niiden massa kevenee palaessa ja tuuli voi heittää ne lentoon. Tukevampi purkki on käytössä turvallisempi.

STT-IA
3.12.1999


Kotimaa -sivulle