Asukkaiden tunnot esiin tutkimuksella
Ylä-Lapin omistusjärjestelyjen seurauksia pelätään
Ylä-Lapin maanomistuskiista on juurruttanut syvän huolen alueen asukkaisiin. Ensi kertaa "tavallisten" ihmisten näkemyksiä selvittävän tutkimuksen mukaan suuri osa asukkaista pelkää vakavia seurauksia, mikäli valtion maiden omistusta ja hallintaa muutetaan liian rajusti.Ihmisillä on vahva "pohjavire" siitä, että Ylä-Lapin maat kuuluvat muille kuin valtiolle ja tämä "historiallinen vääryys" tulisi myös korjata.
Samalla kuitenkin isot omistusjärjestelyt koetaan uhaksi arkipäivän elämälle, Suomen Akatemian rahoituksella väitöstutkimusta tekevä maa- ja metsätaloustieteiden maisteri Mikko Jokinen sanoo.
Kyselyissä ja haastatteluissa saadut vastaukset viestittävät ihmisten varovaista suhtautumista liian järeisiin tai yksipuolisiin muutoksiin.
Saamelaisista vastaajista vajaat puolet (42 %) katsoo, että maat kuuluvat yksinomaan saamelaisille. 28 prosenttia pitää omistajina kaikkia Ylä-Lapin asukkaita. Vajaan kymmenen prosentin osuus kannattaa valtion omistusta ja sama kannatus on entisen lapinkylä- eli siidajärjestelmän perillisillä.
Suomalaisista 37 prosenttia pitää maita kaikkien ylälappilaisten yhteisenä omaisuutena. 29 prosenttia suosii valtion omistusta ja 17 prosenttia tarjoaa alueita kaikille suomalaisille. Saamelaisten omistajuus saa vajaan kymmenen prosentin puollon.
Kenen sitten tulisi hallinnoida alueita? Saamelaisista ainoastaan kolmannes (33 %) kannattaa hallinnon antamista saamelaiskäräjille. 19 prosenttia siirtäisi hallintovallan kunnille, 14 prosenttia metsähallitukselle ja 14 prosenttia lapinkyläjärjestelmälle.
Suomalaiset turvaisivat vahvimmin metsähallitukseen (35 %). Kuntien hallintoa kannattaa 19 prosenttia ja lapinkylien vetovastuuta 12 prosenttia vastaajista.
Syviä pelkoja
Jokisen mukaan keskeinen viesti näyttää olevan, että kenttä kokee maanomistuksen todella monimutkaiseksi ja -syiseksi asiaksi. Poliitikkojen, virkamiesten ja aktivistien luoma julkisuuskuva on liian pelkistetty.
Väitöstutkimuksen kantavana teemana on selvittää asukkaiden tuntoja luonnosta sekä sen monimuotoisuudesta ja käytöstä. Laajan teeman eri osioissa nimenomaan huoli maanomistuksesta pulpahtelee kuitenkin jatkuvasti esiin.
Uhkia piirtävät paljolti samaan tapaan sekä saamelaiset että suomalaiset. Omistuksen pelätään keskittyvän liian harvoille, oli omistajana kuka tahansa.
Harvainvallan epäillään rajoittavan vapaata liikkumista sekä paikallisten metsästys- ja kalastusoikeuksia. Pelkona on myös luonnon ryöstökäyttö ja ihmisten keskinäisten ristiriitojen kasvu, Jokinen sanoo.
Vakavaa huolta kannetaan niin ikään eri väestöryhmien eriarvoistumisesta. Myös saamelaisväestön sisäistä eriarvoistumista pelätään.
Porohoidon määräysvalta
Vahvaa epäilyä kohdistetaan poronhoidon määräävään asemaan, jonka monet kokevat jo nyt liian suureksi.
Poronhoitoa pidetään tärkeänä, mutta se ei saisi päästä liian hallitsevaksi. Metsähallituksella annetaan moitteita, että se on jo livennyt kuulemaan liian yksipuolisesti poronhoidon vaatimuksia.
Metsähallitukseen suhtaudutaan kaksijakoisesti. Jokisen mukaan metsähallitus saa paljon kiitosta alueiden nykyisestä hoidosta, mutta toisaalta liikelaitos metsähallituksen epäillään kiristävän rahastustaan liikaa, jos maanomistus pysyy turhan vahvasti sen käsissä.
Pelkona on mm. riistakantojen ulosmyynti. Suurin peikko on laitoksen virkistyspalveluista vastaava yksikkö Villi Pohjola, jonka lupamyyntiä tulisi ainakin rajoittaa.
Matkailu tunnustetaan kokonaisuudessaan varsin tärkeäksi, mutta sen tulisi olla tarkoin ohjattua.
Suojelulle myös kiitosta
Luonnonsuojelun nykytila saa jopa yllättävän suurta kiitosta. Laajaa suojelualueiden määrää ei juurikaan haluta purkaa, mutta samalla määrää pidetään myös ehdottoman riittävänä.
Kiitosta saavat myös paikalliset luonnonsuojelijat etenkin Inarissa, jossa heille jaetaan plussaa luonnon ja sen käyttötarpeiden ymmärtämisestä.
Etelän suojelijaa kuitenkin vastustetaan. Muutenkin etelän päätösvalta koetaan lähes kautta linjan vahvan kielteisesti. Paikallisten päätösvaltaa tulisi luonnonkäytössä selvästi lisätä sekä suomalaisille että saamelaisille. Samalla valtaa pitäisi ottaa eniten pois EU:lta ja eteläsuomalaisilta.
Kaiken kaikkiaan hyvän luontoympäristön tunnusmerkkejä ovat paikallisille puhtaus, vapaus ja toiminnallisuus.
STT-IA
3.12.1999
