Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Suomi kiinnostaa opiskelumaana yhä enemmän



Suomalaisten opiskelijoiden kiinnostus opiskelijavaihtoon kasvaa edelleen. Myös Suomi kiinnostaa ulkomaisia opiskelijoita aiempaa enemmän.


Innokkaimmin ulkomaille lähtevät taide- ja kaupallisten alojen opiskelijat. Sen sijaan matematiikan ja tietotekniikan opiskelijoita ei ulkomailla opiskelu juurikaan kiinnosta. Luonnontieteiden alalla kiinnostusta on jo saatu jonkin verran heräämään.

Suomi kuuluu Sokrates ja Erasmus -ohjelman tilastojen mukaan EU:n aktiivisimpiin maihin opiskelijavaihdossa. Lukuvuonna 1998-1999 eurooppalaisiin korkeakouluihin lähti 3 440 opiskelijaa eli noin 400 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Suomessa opiskelleiden ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvoi vielä enemmän. Suomessa opiskeli yli 2 420 Erasmus-opiskelijaa muualta Euroopasta eli noin 560 enemmän kuin edellisenä vuonna.


Välimeren maissa kiinnostus kasvanut

Eniten Suomi on alkanut kiinnostaa Välimeren maiden opiskelijoita. Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta tuli 60-70 opiskelijaa aiempaa enemmän, kertoo erikoissuunnittelija Juha Ketolainen Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksesta CIMO:sta.

Suomi onnistui muita paremmin houkuttelemaan opiskelijoita myös uusista yhteistyöhön osallistuneista maista. Näistä maista eniten yhteistyötä oli Unkarin kanssa. Sieltä Suomeen tuli 77 opiskelijaa ja sinne lähti 44 suomalaista opiskelijaa.


Brittiopiskelija ei lähde ulkomaille

Opiskelijavaihto onkin tasapainottunut Ketolaisen mukaan huimasti viime vuosina. Peräti 11 maasta tuli enemmän opiskelijoita kuin sinne lähti Suomesta.

Kymmenen maan kohdalla tilanne oli päinvastainen. Esimerkiksi Italiasta tuli satakunta opiskelijaa enemmän Suomeen, kuin Suomesta lähti Italiaan.

Epätasapaino opiskelijoiden kokonaismäärissä johtuu siitä, että brittiopiskelijoita ei saada lähtemään kotimaastaan minnekään. Britannia on kuitenkin suomalaisten opiskelijoiden suosikkimaa, ja sinne lähteekin Suomesta 720 opiskelijaa enemmän kuin sieltä on tulijoita.

Myös Hollantiin, Saksaan ja Irlantiin lähtee selvästi enemmän opiskelijoita, kuin niistä tulee Suomeen.

EU-tukea suomalaisista Erasmus-opiskelijoista sai vain noin 2 460 eli noin tuhat opiskelijaa jäi sitä ilman. EU-tuki on keskimäärin 640 markkaa, joten se kattaa usein vain matkakulut.

Opetusministeriö myönsi Erasmus-opiskelun tukemiseen yhteensä vajaat kolme miljoonaa markkaa.

STT-MH
31.12.1999


Kotimaa -sivulle