Muut lehdet torstaina 27.1.2000

Aamulehti arvostelee veivaamista eläinlääketieteellisen korkeakoulun sijaintipäätöksellä

Kiista eläinlääketieteellisen tiedekunnan pysymisestä Helsingissä tai siirtymisestä Kuopioon alkaa muistuttaa Kalle Kustaa Korkin muinaisia seikkailuja radiossa; jatkuu huomenna...

On kohtuutonta, että yksi tiedekunta joutuu elämään jatkuvassa epävarmuudessa - kyseessähän ei edes ole sen ensimmäinen siirtohanke.

Hallituksen on äänestettävä asiasta, jos se ei pikaisesti pääse sopuun. Keskustan Suomenmaa ehätti jo epäillä hallitusta vaalisumutuksesta arvellen, että siirto on jo hylätty, mutta se kerrotaan vasta presidentinvaalien jälkeen.

Sekä Helsingin että Kuopion puolesta on esitetty painavia perusteita ja esimerkiksi opetusministeri Maija Raskin mielestä ne ovat tiedepoliittisesti tasavahvoja ehdokkaita.

Jos näin on, on päätöksenteossa otettava huomioon myös alue- ja korkeakoulupolitiikka. Elämää, opiskelijaelämääkin, on ja tiedettä voidaan tehdä korkeatasoisesti yhtä hyvin Helsingin ulkopuolella kuin Helsingissä.

Tärkeintä kuitenkin on päästää tiedekunta piinasta.

Ilkka haikailee Pohjanmaan porvariyhteistyön perään

Pohjanmaan kokoomuksen ja Etelä-Pohjanmaan keskustapiirin puheenjohtajat, kansanedustajat Petri Salo ja Jukka Vihriälä, ilmoittivat sunnuntaina suosittavansa piiriensä järjestöväelle ja puolueidensa pohjalaisille kannattajille Esko Ahon äänestämistä. Samalla he kertoivat sopineensa puolueidensa yhteistyön parantamisesta maakunnassa.

Tarkoituksena oli, että kunnallisvaalien jälkeen niiden tulos otettaisiin nykyistä paremmin huomioon maakuntatason luottamuspaikkoja jaettaessa. Nyt epäsopu on johtanut SDP:n yliedustukseen kummankin porvarillisen puolueen tappioksi.

Salo perusteli ulostuloaan kenttänsä voimakkailla vetoomuksilla. Hän oli myös yhteydessä puolueensa piirihallituksen jäseniin varmistaen, että enemmistö kannattaa suositusta kokouksessa, joka pidetään tänään.

Sopu ei kuitenkaan kaikkia miellyttänyt. Synnytettiin valtava syyttelyiden ja uhkailujen tulva, puhuttiin täysin joutavia kaupoista ja koplauksista. Jos Saloa ja Vihriälää jostakin voi syyttää, niin liiasta rehellisyydestä. Olisi toki voinut puhua vain suosituksesta ja palata yhteistyön parantamiseen myöhemmin. Mutta vaikea on ymmärtää, mitä kielteistä eteläpohjalainen kokoomuslainen siinäkään voi nähdä.

Räikeintä on ollut Kansan Uutisten ja Demari-lehden kirjoittelu. Luonnollisesti myös kokoomuksen piirijärjestön sisäiset erimielisyydet ovat purkautuneet, kun keskustakaunaiselle "punaiselle" siivelle syntyi oiva tilaisuus lyödä porvarihakuista puheenjohtajaa. Saloa on uhattu sekä piirin puheenjohtajuuden että kansanedustajan paikan menettämisellä.

On syytä panna jäitä hattuun. Salo ei ota suositusta käsiteltäväksi tänään piirihallituksessa, jonka jäsenistä useimmat lienevät tulleet samalle kannalle. Kansanedustaja Salo itse pysyy Ahon julkisena kannattajana ja varmastikin myös paremman porvarillisen yhteistyön.

Näin on järkevää. Kun kerran tällainen rähinä on saatu lietsotuksi, suosituspäätöksestä tuskin olisi tullut yksimielistä. Tärkeämpää on, että jo tähän mennessä käyty julkinen keskustelu on osoittanut, että kokoomusväen laaja enemmistö kannattaa sekä Esko Ahoa että hyvää yhteistyötä maakunnan porvarillisten voimien kesken. Tuskin "virallinen" suositus ihmisten äänestyskäyttäytymiseen olisi suuria vaikuttanut, itsenäisestihän jokainen ratkaisunsa tekee ja vaalisalaisuus on voimassa.

Jos keskustelusta - joka oletettavasti jatkuu - kuorii tarkoitushakuisen vääristelyn ja ilkeilyn pois, jäljelle jää aito arvokeskustelu. Sen tärkein anti on, että kokoomuksen kannattajat enimmäkseen arvostavat niitä tunnuksia, joita Esko Ahon kampanjassa korostetaan.

Siltä pohjalta on hyvä lähteä parempaan yhteistyöhön vaalien jälkeenkin, toivottavasti maassa, jossa on porvarillinen pohjalainen presidentti.

Hämeen Sanomien mukaan palkkaratkaisut ovat syntyneet mallikkaasti

Koko viime vuoden elinkeinoelämä, työmarkkinakenttä ja maan hallitus olivat huolissaan, saadaanko Suomeen synnytettyä kolmas perättäinen keskitetty tulopoliittinen ratkaisu. Vain sen katsottiin varmistavan talouden tasaisen kehittymisen, reaaliansioiden nousun ja pitävän inflaatiopeikon piilossa.

Mutta miten kävikään: tuloratkaisu juuttui - niin kuin sanottiin - omiin lähtökuoppiinsa, kun Lauri Ihalaisen (sd.) johtama SAK ei saanut joukoiltaan riittävän laajaa neuvottelulupaa. Puheenjohtaja Ihalaisen vika se ei ollut. Hän puhui maltillisen keskitetyn ratkaisun puolesta koko ajan.

Ihalainen ymmärsi tupo-toiveiden lahoamisen jälkeen, etteivät liittokohtaiset neuvottelut välttämättä merkitse katastrofia. Tärkeimpänä pidettiin sitä, että liittotasollakin voitaisiin edetä maltillisella linjalla vaarantamatta myönteistä työllisyyskehitystä.

Sekä työnantajat että työntekijäjärjestöt patistivat hallitusta veropoliittisiin linjauksiin ennen palkkaneuvotteluja. Asiassa emmittiin, soudettiin ja huovattiin, mutta lopulta hallitus teki pienen veroalennuspäätöksen. Mitään muuta ei tarvittukaan!

Hallituksen veroratkaisu oli hyvin tärkeä, koska se viime kädessä avasi neuvottelujen tiellä mahdollisesti olleet solmut. Vastuu palkkaneuvottelujen etenemisestä siirtyi työmarkkinaosapuolille.

Palkkaneuvottelut käynnistyivät nopeasti ja johtivat tärkeisiin metallin ja rakennusalan 3,1 prosentin palkkasopimuksiin. Johtajien suurista optioista ei paljon hiiskuttu, vaikka ne olivat keskeinen puheenaihe vielä viime syksynä.

Mitä suomalainen työmarkkinakenttä on oikein oppinut? Lama muutti monta asiaa. Ellei kahta tupo-ratkaisua olisi saatu, lamasta ei olisi noustu näin nopeasti. Tavattoman tärkeää on ollut myös havaita, että tupot ovat nostaneet palkansaajien reaaliansioita juuri sen verran kuin on toivottu.

Lama opetti suomalaisille malttia. Muutamien liittojen antamista ylityökielloista huolimatta menossa oleva liittokierros jatkunee rauhallisesti. Paperiliittokaan ei ryhtyne haraamaan kovin paljon yleistä palkkalinjaa vastaan, vaikka ei varmasti tyydykään kolmeen prosenttiin.

Jos liittokierros sujuu loppuun asti hyvin ja mallikkaasti, vuoden kuluttua on hyvä pohja lähteä taas rakentamaan laajaa kokonaisratkaisua. Nyt olisi pidettävä myös huoli siitä, että liittokohtaiset ongelmat voidaan saada pois päiväjärjestyksestä ennen uusia työmarkkinaneuvotteluja.

Suomenmaan mukaan presidentinvaalien arvokeskustelu on ollut takkuista

Presidentinvaalikampanjoinnissa on puhuttu paljon siitä, että pitää keskustella arvoista. Pitämisestä on kyllä keskusteltu mutta varsinaisista arvoista vähemmän. Keskustelu on ollut enemmän harhautusta ja väistelyä.

Yhtynyt vasemmisto lähti arvokeskusteluun tunnuksella hyökkäys on paras puolustus. Vasemmiston oma arvopohja on viimeksi kuluneen runsaan vuosikymmenen aikana romahtanut. Sosialismista ei ole irtisanouduttu mutta ei sen nimiin enää tohdita vannoakaan.

Vasemmiston parhaimpien perinteisten pyrkimysten tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden rippeet puolestaan ovat hautautuneet Lipposen hallitusten oikeistolaiseen politiikkaan. Markkinakapitalismia palvova politiikka suosii vahvoja ja rikkaita eikä anna sijaa vanhojen ihanteiden toteuttamiselle.

Vasemmiston hyökkäävään puolustusstrategiaan on kuulunut kilpailevan keskustan arvotaustan leimaaminen vanhakantaiseksi. Perinteisten arvojen esiin nostaminen on leimattu ratsastamiseksi kristillisyydellä, perhearvoilla ja isänmaallisuudella.

"Vanhanaikaisten" arvojen tilalle vasemmisto tarjoaa "moniarvoisuutta", joka ei ole mikään arvo. Suvaitsevaisuus on arvokas ohjenuora mutta omat arvot pitää silti olla; kaiken hyväksyvä moniarvoisuus ei anna mitään arvopohjaa elämälle.

Hyvinvointivaltio kuulostaa ylevältä, mutta onko se muuta kuin, että valtio tai pehmeämmin sanottuna yhteiskunta voi hyvin.

Nyt on vielä hyvää aikaa selventää äänestäjille, mikä sija yhtyneen vasemmiston arvomaailmassa on sosialismilla. Demokraattinen sosialismi on tiettävästi yhä sosiaalidemokraattien yhteiskunnallinen perusarvo. Mutta mitä se tänä päivänä sisältää, sitä ei monikaan tiedä.

On kyllä uskottavaa, että äärivasemmisto Vasemmistoliitoksi muututtuaan on hylännyt proletariaatin diktatuurin, mutta minkä sortin sosialismia puolue nyt edustaa?

Ylisukupolvinen suomalainen arvomaailma, johon keskustalainen perinne liittyy, nojaa kristillisen etiikkaan. Siitä on johdettavissa keskustan yhteiskunnallisen toiminnan periaatteet. Se on lupa sanoa ilman, että tulee leimatuksi miksikään ratsastajaksi.

Myös sosialismin aatemaailmassa on kristillisiä aineksia, mutta kun sosialistit ovat julistaneet aatteensa tabuksi eli kielletyksi keskustelunaiheeksi, sen nykyolemuksesta on vaikea saada selkoa.

Toivomuksena yhtyneelle vasemmistolle, jota vielä eilen saatettiin kutsua juhlallisesti sosialistiseksi rintamaksi: kertokaa arvoistanne ja antakaa muiden puhua omistaan ilman pilkallista leimaamista.

Koonnut: TK
27.1.2000

Muut lehdet -sivulle