Muut lehdet maanantaina 31.1.2000

Demari kehottaa varautumaan vaalien jälkeiseen elämään

Presidentinvaalin ensimmäinen äänestyskierros sujui yleisen arvion mukaan varsin tyylikkäästi. Gallupit heittelehtivät ja paineet kasautuivat, mikä tietysti vaikutti mielialoihin etenkin alkukierroksen loppuratkaisuissa, mutta ero paikoin käsistä riistäytyneisiin toisen kierroksen tapahtumiin on kuin yöllä ja päivällä.

Eri puolilta maata on kantautunut härskejä uutisia siitä, miten äänestäjiä painostetaan. Uhkauksina "vääristä äänestysratkaisuista" on käytetty luottamustehtävien tai työpaikkojen menetystä, ja jopa tappouhkaus on otettu esiin.

Äänestäjien painostaminen 2000-luvun Suomessa tuntuisi uskomattomalta väitteeltä, ellei painostusyrityksiä olisi dokumentoitu luotettavasti eräissä sanomalehdissä. Kaikki painostuksen kohteet eivät ole rohjenneet lähteä hakemaan viranomaisilta suojaa ja oikeutta, mutta tapahtuneita törkeyksiä ei ole syytä epäillä eikä vähätellä.

Yritykset määräillä äänestyskäyttäytymistä ovat kohdistuneet ennen muuta kokoomuslaisiin, joiden on arveltu äänestävän toisella kierroksella Tarja Halosta, ja painostajina ovat esiintyneet jotkut yksittäiset keskustalaiset.

Tämä on erittäin kyseenalainen tilanne puolueelle, jolla on kunniakas historia suomalaisen kansanvallan puolustajana. Vetoaminen yksittäistapauksiin ei poista häpeän taakkaa.

Harkintakyvyttömät ihmiset ovat lähteneet äänestäjien painostamiseen, kun vaalitapahtuma on koko ajan käynnissä. Tällainen käyttäytyminen versoaa mielialasta, jota Keskustan hallitsemissa osissa maata on lietsottu päivä päivältä kuumemmin. Se on tehnyt joistakin Keskustan ja Esko Ahon takana innokkaimmin olevista ihmisistä suoranaisia höyrypäitä.

Harkintakyvyn menetys näkyy siitä alkaen, että keskustalaiset painostajat luulevat omilla aivoillaan ajattelemaan tottuneiden kokoomuslaisten olevan ohjastettavissa uhkailuin. Paine on kyllä kova esimerkiksi Pohjanmaalla, mutta päälle käyminen herättää myös syvää suuttumusta ja saa aikaan täsmälleen päinvastaisen lopputuloksen, kuin mihin painostajat ovat pyrkineet.

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) varoitteli aiheellisesti lauantaina Porissa kansan kahtiajaosta. Vaalit ovat ensi sunnuntaina ohi, ja edessä on palaaminen yhteistyötä vaativaan arkeen. Sitä helpompi on asettua yhtenä kansana maaliskuussa työnsä aloittavan uuden presidentin taakse, mitä asiallisemmin kyetään elämään vaalitaistelun loppuvaiheet.

Suomenmaa kannustaa keskustalaisia vaalien loppusuoralle

Presidentinvaalin loppusuora on alkanut. Ennakkoäänestys on mahdollista vielä tänään ja huomenna, ja varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntai.

Loppusuoralla tarvitaan aina loppukiriä. Niin nytkin. Kilpailu on niin tasainen, että se voi hyvin ratketa siihen, kumman kilpailijan taustajoukot ja tukiryhmät pystyvät parempaan vaalityöhön loppusuoralla.

Tämä tarkoittaa sitä, että on otettava käyttöön kaikki uudet mutta ennen muuta kaikki perinteiset vaalityön muodot: on hoidettava epäröiviä, on hoidettava nuoria, ensi kertaa nyt äänestäviä ja ennen muita niitä, joiden ehdokas ei selvinnyt toiselle kierrokselle.

Ensimmäisellä kierroksella äänestysprosentti oli pohjoisessa Suomessa alhaisempi kuin etelässä. Tämä kertoo siitäkin, että vaalikuljetuksia tarvitaan yhä. Ne on hoidettava nyt paremmin.

Pohjoisen alhainen äänestysaktiivisuus voi kuvastaa myös sitä, että EU-vastaisuus jätti monen äänestäjän ensi kierroksella kotiin. Heidätkin pitää hoitaa. Väsymättä on jaksettava selittää, että kotiin jäänti tarkoittaa nyt huonomman vaihtoehdon tukemista.

Maakuntien ehdokkaan Esko Ahon puolesta on helppo tehdä työtä. Vain hänellä on kokonaisnäkemys Suomesta. Vain hän tietää ja tuntee pohjoisenkin Suomen ihmiset ja heille tärkeät asiat.

Ahon arvot ovat sellaisia, että kansalaisista suuri enemmistö tuntee ne omikseen. Niiden puolesta on helppo tehdä vaalityötä. On hyvä esimerkiksi kysyä, haluavatko äänestäjät puolustusvoimien ylipäälliköksi reservin upseeri Ahon vai pasifisti Halosen. Tällä asialla on puolustusvoimiemme tulevaisuuden kannalta suuri merkitys.

Vaalitaistelun loppumetreille tarvitaan innostusta, joka vie voittoon. Ehdokkaamme on tehnyt parhaansa. Niin meidänkin on tehtävä.

Etelä-Suomen Sanomien mukaan Ahtisaarella on kysyntää

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Vanha sanonta pätee erityisen hyvin presidentti Martti Ahtisaareen. Suurimman osan toimikaudestaan hän oli suomalaisille maita ja mantuja kiertävä pyylevä hahmo, jonka puheista ei juuri piitattu ja joka oli kadottanut presidentin arvovallan. Häntä moitittiin avoimesti jopa maan huonoimmaksi presidentiksi.

Viime kevät muutti kaiken. Ahtisaarta pyydettiin rakentamaan rauhaa Kosovoon. Hänen voitokasta paluutaan Belgradista seurattiin suorana lähetyksenä useilla tv-kanavilla kautta maailman. Yksikään suomalainen poliitikko ei ole saanut yhtä laajaa ja kiittävää julkisuutta. Suomalaisetkin huomasivat, että presidentillä on tietoja, taitoja ja kykyjä, joita arvostetaan muualla. Sen jälkeen suosiota on riittänyt.

Kun maailmalla on kysyntää, Ahtisaari ei jätä kynttiläänsä vakan alle. Presidenttikauden päätyttyä hän lepäilee hieman. Sen jälkeen edessä on monenlaisia kansainvälisiä tehtäviä, joissa hänen taidoistaan uskotaan olevan hyötyä. Niissä ei todennäköisesti tule aika pitkäksi. Jos tulisi, niin uusia haasteita on tarjolla.

Kevään tullen Suomessa on kolme presidenttiä. Yksi istuu, toinen fundeeraa ja kolmas kiertää maailmaa samaan tapaan kuin tähänkin asti, nyt vain ilman kunniakomppanioita ja liikemiesvaltuuskuntia.

Olisi Suomelle eduksi, jos uusi presidentti haluaisi ja voisi omassa työssään käyttää hyödykseen myös edeltäjiensä tietoja, taitoja ja kokemuksia. Jokainen presidentti tekee linjauksensa itse omista lähtökohdistaan, mutta pienellä maalla ei olisi oikeastaan varaa jättää hyödyntämättä tarjolla olevaa henkistä pääomaa.

Kalevan mielestä luonnonsuojelussa on Etelä-Suomen vuoro

Vanhojen metsien suojelu on tähän saakka painottunut lähes yksinomaan Pohjois-Suomeen. Tänne on muodostettu huomattava määrä suojelualueita sekä valtion että yksityisten omistamille maille. Tästä huolimatta luontojärjestöt vaativat Pohjois-Suomeen yhä uusia rauhoituksia.

Maamme eteläosissa vanhoja metsiä on suojeltu pohjoiseen verrattuna vain pieninä sirpaleina. Riittävän laajat, yhtenäiset hakkuilta rauhoitetut alueet puuttuvat etelästä liki tyystin.

Tilanne on joidenkin eliö- ja eläinlajien säilymisen kannalta Etelä-Suomessa huolestuttava. Esimerkiksi pohjoisessa yleinen lintu, kuukkeli, on paikoin etelässä jo kokonaan hävinnyt.

Myös metsolinnut käyvät vuosi vuodelta Etelä-Suomessa harvinaisemmiksi sielläkin, missä niitä ei ole metsästetty enää aikoihin. Vanhojen metsien hävittäminen vaikuttaa moniin muihinkin lajeihin haitallisesti.

Luonnonsuojelijoiden passiivinen suhtautuminen Etelä-Suomen vanhojen metsien säilyttämiseen on outoa. Oulun ja Lapin läänien alueilla he kyllä esiintyvät vaatimuksineen räväkästi estäen hakkuut jopa metsätalouden käyttöön hyväksytyissä kohteissa.

Etelän metsien eliölajien uhanalaisuus ei näytä luontojärjestöjä kiinnostavan hiukkaakaan. Johdonmukaista kuitenkin olisi, että minkä tahansa lintulajin säilyttäminen koko maassa on yhtä tärkeää kuin pohjoisen metsien pieneliöiden ja kasvien suojelu.

Yllättävää kyllä, syynä suojelijoiden välinpitämättömyyteen näyttää olevan heidän mukavuudenhalunsa. Huomattava osa Etelä-Suomen vanhoista metsistä on yksityisten omistuksessa. On helpompaa mennä joukolla estämään työt metsähallituksen tai kasvottoman yhteismetsän työmaalle kuin työntyä eteläsuomalaisen isännän palstalle. Näin ei tietenkään saisi olla.

Mikäli luontojärjestöt ovat aidosti huolissaan vanhojen metsien hupenemisesta, heidän tulee vaatia suojelun lisäämistä ennen kaikkea etelässä. Jos siellä ei tehdä mitään, luonnon tasapaino järkkyy. Siinä ei auta, vaikka kaikki Pohjois-Suomen jäljellä olevat vanhat metsät rauhoitettaisiin.

Koonnut: TK
31.1.2000

Muut lehdet -sivulle