Muut lehdet torstaina 3.2.2000

Kansan Uutisten mukaan Haiderin nousu yltää Suomeen

Äärioikeistolaisesta Jörg Haiderin vapauspuolueesta (FPÖ) tuli eilen Itävallan hallituspuolue. EU-maiden ja muun ulkomaailman varoitukset eivät vaikuttaneet - ainakaan toivottuun suuntaan.

Tapahtuneella on mielenkiintoisia heijastusvaikutuksia myös Suomeen. Siitä tuli mm. vaaliase presidenttikilvan loppukahinoihin.

Neljäntoista EU-maan ulkoministerit tuomitsivat alkuviikosta tiukasti äärioikeiston tulon Itävallan hallitukseen. He ilmoittivat, että jäsenmaat pidättäytyvät kaikesta kanssakäymisestä Itävallan kanssa, jos Haiderin puolue tulee hallitukseen. Itse Euroopan unioni ei sen sijaan ole toistaiseksi ottanut asiaan selkeää kantaa. Komission ilmoittaa seuraavansa tilannetta ja säilyttävänsä toistaiseksi normaalit suhteet Itävallan kanssa.

Presidenttiehdokas Esko Aho tuomitsi EU:n ja sen mukana Suomen linjan, jota hänen kilpailijansa Tarja Halonen edustaa. Hän haistoi tilaisuuden näppäillä oikeistolaisten äänestäjien herkimpiä kieliä. Suuri epädemokraattinen EU pienen demokraattisen Itävallan kimpussa, tämän päivän internationalismi nationalismin kimpussa...

Halonen on pitänyt tässäkin asiassa kunnioitettavasti periaatteellisen linjansa laskelmoimatta, onko se hänen kannatukselleen eduksi vai haitaksi. Hän muistuttaa, että kaikki Euroopan unioniin tulevat maat lupaavat kunnioittaa myös vähemmistöjen oikeuksia. Hän sanoo, ettei Itävalta ilmeisesti olisi päässyt tällä hallituksella EU:n jäseneksi.

Ahon ja Halosen vastakkaiset näkemykset tässä asiassa kertovat suurista eroista heidän arvoperustassaan ja maailmankatsomuksessaan. Halonen on sisäistänyt syvästi EU:n kantavat arvot, kuten demokratian ja ihmisoikeudet. Hän katsoo asioita yhteisöllisesti ja kansainvälisesti. Aho taas mittaa EU:n etuja ja haittoja lähinnä rahassa. Hänen näkökulmansa on itsekäs ja kansallinen.

Ahon verkko saattoi osua kalaisiin vesiin, sillä hän on täsmälleen samoilla linjoilla kuin kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö - tuskin sattumalta. Niinistö kummastelee (Helsingin Sanomat 2.2.) EU:n puuttumista Itävallan asioihin. Hän kysyy, meneekö EU demokratian yli, ja ihmettelee voidaanko ajatella, että "EU julistautuu politiikan poliisiksi".

Niinistö korostaa puhuvansa EU:n oikeistopuolueiden yhteistyöjärjestön EDU:n puheenjohtajan ominaisuudessa. Niinistö puolustaa samalla kokoomuksen itävaltalaista veljespuoluetta konservatiivista kansanpuoluetta, joka avasi Haiden äärioikeistolle hallitusovet.

Ei ole lainkaan yllättävää, että eurokansanedustaja Esko Seppänen on Ahon ja Niinistön linjoilla. Onhan hän samoilla linjoilla myös Haiderin kanssa ainakin EU-vastaisuudessaan ja nationalismissaan. EU on Seppäsen mukaan ottanut toimivaltaa, jota sille ei ole annettu (Ilta-Sanomat 2.2.). Kuitenkin koko EU syntyi pyrkimyksestä taata, etteivät Euroopassa koskaan enää nouse valtaan voimat, joita Haiderin puolue edustaa.

Itävallan kysymys on EU:lle erittäin vaikea. Haider ja äärioikeisto hyötyvät, teki EU mitä hyvänsä, ainakin lyhyellä aikavälillä. Mutta täysin poissuljettu on sekin vaihtoehto, että EU katsoisi vaieten sivusta, kun yhdessä jäsenvaltiossa poljetaan sen syvimpiä arvoja.

Suomenmaan mukaan presidentti on voimavara ja varavoima

Esko Aho on viljellyt teemaa tasavallan presidentistä voimavarana reservissä. Se on kolmas näkökulma presidentin asemaan ja vallankäyttöön. Kaksi muuta ovat muodolliset valtaoikeudet ja henkinen johtajuus. Muodollisen vallankäytön raamit ovat perustuslaissa. Henkinen johtajuus tulee presidentin persoonasta sisältä päin. Se on kansallisen asialistan ylläpitämistä ja keskustelunavauksia tämän agendan aiheista.

Reserviläispresidentti tulee kuvaan vaikeissa tilanteissa, kun asiat uhkaavat lukkiutua. Sellainen tilanne voi syntyä esimerkiksi hallituksen muodostamisessa, ulkoisissa tai kotoisissa kriisitilanteissa tai muuten suurten ratkaisujen edessä.

Joissakin tapauksissa on hyvä, että presidentin ja hallituksen välillä ei ole yhteisestä poliittisesta taustasta kumpuavaa henkistä riippuvuutta. Näissä tilanteissa on hyötyä siitä, että presidentti edustaa ainakin osaksi toisenlaista taustaa kuin hallitus.

Päätöksenteon selkänoja vahvistuu, kun ylin valtiovalta edustaa kansaa hyvin laajasti. Tällainen edustavuus lisää valtiojohdon uskottavuutta vaikeiden ratkaisujen äärellä.

Jos hallituksen kädet ovat sidottuina EU:n politiikkaan, presidentti on vapaampi pitämään esillä puhtaasti kansallisia intressejä, jotka voivat olla ristiriidassa unionitason pyrkimysten kanssa. Kouluesimerkiksi tällaisesta mahdollisesta tilanteesta on muodostunut suhteet Venäjään.

Suomella on aina ollut omat erityissuhteensa suurvaltanaapuriin. Ne eivät enää välttämättä korostu kaikissa tilanteissa mutta voivat nousta esiin kansainvälisen politiikan arvaamattomissa käänteissä. On hyvä, että presidentillä on liikkumavaraa tällaisessa tilanteessa, vaikka hallituksen kädet ovat ehkä sidottuja EU:n päätöksentekoon.

Kansainvälinen tilanne ja maamme toimintaympäristömme on vakaa, mutta on hyvä muistaa, että tänä vuonna pidetään presidentinvaalit Suomen lisäksi Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Uudet suurvaltajohtajat eivät sinänsä ole mikään riski mutta henkilövaihdoksetkin kertovat jatkuvasta liikkeestä maailmanpolitiikassa. Kykyä reagoida uusiin tilanteisiin kannattaa vaalia.

Myös EU:n sisäpolitiikassa hallituksesta riippumattomalle presidentille voi avautua toimintamahdollisuuksia, jos kansallinen etu joutuu ristiriitaan unionin politiikan kanssa.

Presidentti on vapaampi ajamaan itsekkäitä kansallisia intressejä kuin unionin yhteiseen päätöksentekoon sidottu hallitus. Tässäkään tapauksessa presidentin vaikutusvalta ei perustu muodollisiin valtaoikeuksiin. Se on lähinnä korkea tason lobbausta ja suhdetoimintaa.

Hyvä presidentti on joka tapauksessa voimavara ja parlamentaarisen hallinnon taustatuki. Sen lisäksi hän voi olla varavoima, joka voi suuresti edistää kansallisia intressejämme yllättävissä ja vaikeissa tilanteissa. Presidentti on eräänlainen valtionjohdon toinen kamari, varmistaja ja vakauttaja.

Hallituspoliittiset asetelmat vaihtelevat, samoin presidenttien poliittiset taustat. Ne ratkaistaan erillisissä vaaleissa. Presidentinvaalissa on hyvä tilaisuus pitää silmällä valtiojohdon tasapainoa, edustavuutta ja maksimaalista toimintakykyä. Sinipunavetoinen hallitus ansaitsee kumppanikseen keskustataustaisen presidentin.

Etelä-Suomen Sanomien mukaan naiset ovat käyneet innolla uurnilla

Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys sujui liki yhtä vilkkaasti kuin kuusi vuotta sitten. Silloin 1,5 miljoonaa suomalaista teki ratkaisunsa ennen virallista vaalipäivää. Nyt heidän määränsä oli 1,47 miljoonaa.

Etukäteen arveltiin, että valinta Esko Ahon (kesk) ja Tarja Halosen (sd) välillä tuottaa vaikeuksia erityisesti porvarillisesti ajatteleville naisille. Yhtäältä tekisi mieli saada maahan ensi kerran naispresidentti. Toisaalta se edellyttäisi ideologisen rajalinjan ylittämistä. Houkutus miettiä loppuun asti tai jäädä jopa nukkumaan saattaa olla suuri.

Tiedot kertovat hieman toista. Naiset ovat olleet liikkeellä selvästi vilkkaammin kuin miehet. Jos sama meno jatkuu varsinaisena vaalipäivänä, se tietää hyvää Haloselle.

Vaalitaistelu on sujunut ehdokkaiden kesken asiallisesti. Alatyyliin ei ole erehdytty. Näkemyserot eivät ole olleet suuria. Yhdessä asiassa on kuitenkin selvä ero. Aho pitää EU:n kannanottoa Itävallan hallitustilanteeseen huonosti harkittuna, Halonen on EU:n ajaman tiukan linjan kannalla. Pienten maiden asemaa ja demokraattisia oikeuksia ajatellen ero vaikuttaa merkittävältä.

Vaikka ehdokkaat ovat kamppailleet korrektisti, taustajoukkojen tunteet käyvät liian kuumina. Kuitenkin on selvää, ettei Aho presidenttinä toteuta työreformia eikä Halonen sosialisoi Suomea. Kahden demaripresidentin aikana markkinatalous on harpponut maassa eteenpäin vauhdikkaammin kuin koskaan.

Valinta voi olla vaikeaa, eikä ongelmaa voida hoitaa jakamalla toimikausi kahtia, toinen puolisko Aholle, toinen Haloselle. Tuli presidentiksi lopulta kumpi tahansa, maa saa pätevän presidentin. Se on tärkeintä.

Hämeen Sanomien mielestä kolmen viikon kampanja-aika on liian pitkä

Presidentinvaalien toisella kierroksella annettiin 1,47 miljoonaa ennakkoääntä. Se on hieman enemmän kuin ensimmäisellä, mutta kuitenkin jonkin verran vähemmän kuin kuusi vuotta sitten. Äänioikeutetuista on äänestänyt kotimaassa runsas kolmannes. Kun nukkujat jätetään laskuista, vielä noin 40 prosenttia äänistä on jaossa. Vaalin lopputulos on vielä avoin.

Ennakkoäänestys alkoi molemmilla kierroksilla vilkkaana. Toisella jaksolla äänestysinto kuitenkin hiipui loppua kohti. Tämä voi olla merkki kansalaisten kyllästymisestä vaalitaistelun venymiseen. Kolme viikon pituinen toinen kierros on pitkä. Se on jopa pitkästyttävä, kun uusia teemoja ei löydy ja kun kaikki on monta kertaa sanottu.

Ehdokkaat ovat kiertäneet kiivasta tahtia paikkakunnalta toiselle, kulttuurisalista markettiin ja toritilaisuudesta urheiluhalliin. Ahon ja Halosen kalenterit ovat niin täynnä, että aikataulut ovat pettäneet. Vauhti on liian kova.

Kaksivaiheisuuden myötä presidentin vaali - varsinkin sen toinen kierros - on muuttunut yhä enemmän mediatapahtumaksi. Ei riitä, että Ahoa ja Halosta haastatellaan jokaiseen sanoma- ja aikakauslehteen. He joutuvat osallistumaan radio- ja televisiokanavien tentteihin, haastateltavaksi aamulähetyksiin ja muihin ohjelmiin. Kaiken huippuna ovat viihdeohjelmat, joissa yritetään mitata ehdokkaiden nokkeluutta ja huumoria.

Viihdeohjelmilla presidenttiä ei näissäkään vaaleissa tehdä. Niiden merkitystä on liioiteltu. Ne voivat vaikuttaa vähän, mutta kansalaiset tekevät äänestyspäätöksensä sen perusteella, kummallako ehdokkaalla on paremmat taidot ja ominaisuudet presidentiksi.

Ehdokkaille on annettava tunnustus rehdistä vaalikamppailusta. Vaikka vaalit ovat saaneet joitakin amerikkalaisia piirteitä, Yhdysvalloista tuttuun loanheittoon ei ole syyllistytty. Tahdikkuudellaan he ovat varmasti nostaneet politiikan arvostusta. Ehkä kansalaiset ymmärtävät paremmin myös yhteiskunnallisen keskustelun tärkeyden.

Vastuunsa tunteva media ei ole päästänyt epäasiallista eikä toista ehdokasta solvaavaa tai toista kannattavaa keskustelua sivuilleen, mutta on antanut palstatilaa asialliselle mielipiteiden vaihdolle.

Taustaryhmissä tunteen palo käy sitä kuumemmaksi mitä lähempänä vaalipäivä on. Syytä onkin miettiä, kuinka paljon äänestäjien käyttäytymiseen vaikuttaa kolmen viikkoa kestävä toinen kierros. Jos siitä aiheutuu ongelmia, on selvitettävä, onko kahden viikon kampanja parempi, ja onko vaalien väliä mahdollista ylipäätään lyhentää.

Savon Sanomat arvioi Tiitisen komitean työtä

Työsopimuslakia voi luonnehtia työelämän perustuslaiksi. Laissa määritellään toimintaympäristö, jossa työntekijät ja työnantajat, mutta myös työmarkkinajärjestöt joutuvat toimimaan. Laki on laaja. Siinä on yli 90 pykälää. Siksi oli ennakoitavissa, että vuodelta 1970 peräisin olevan työsopimuslain uudistustyön valmistelu työmarkkinajärjestöjen miehittämässä komiteassa kestää pitkään.

Kyllä se kestikin. Komitea sai mietintönsä valmiiksi yli neljä vuotta kestäneen väännön jälkeen ja vain kaksi minuuttia ennen työn viimeisen määräajan päättymistä. Eriävät mielipiteet mietintöön on jätettävä viimeistään tänään.

Pitkästä valmistelusta saattoi olla hyötyäkin. Ensimmäisistä kommenteista ainakin voi päätellä, että suurin palkansaajajärjestö SAK, toimihenkilökeskusjärjestö STTK ja teollisuuden työnantajia edustava TT ovat kohtalaisen tyytyväisiä komitean mietintöön. Sen sijaan Palvelutyönantajat ja pienyrittäjien etujärjestö Suomen yrittäjät joutuivat pettymään joihinkin periaatteellisesti tärkeisiin mietinnön muotoiluihin.

Mietinnössä näkyy selvästi komitean puheenjohtajan, työoikeuden professorin Kari-Pekka Tiitisen kynänjälki. Tiitinen joutui monessa kohdin rakentamaan kirkon keskelle kylää. Ilman Tiitisen asiantuntemusta ja pitkää kokemusta urakka olisi saattanut olla ylivoimainen, mutta nyt tuloksena on maltillinen ja tasapuolinen kokonaisuus, jossa on mukana aimo annos työmarkkinapoliittista realismia.

Suomalaisen työelämän suhteiden räjäyttäminen uuteen uskoon yhdellä paukulla ei ole mahdollista, vaikka sellaisiakin odotuksia komitean työhön joillakin tahoilla ladattiin.

Periaatteellisesti tärkeä linjanveto koskee yleissitovuuden määritelmää. Se väljenee hieman palkansaajajärjestöjen toivomaan suuntaan, mutta vain hieman. Lakiehdotuksen perusteluihin kirjattiin äänestyksen jälkeen, että työehtosopimus on aina yleissitova, jossa sen piirissä on vähintään 50 prosenttia alan työntekijöistä.

Lievennys löytyy muotoilusta, jonka mukaan 50 prosentin kattavuutta ei välttämättä vaadita silloin, kun alan työehtosopimustoiminta muutoin on vakiintunutta. Myös työntekijöiden järjestäytymisaste voidaan ottaa huomioon.

On totta, että alan työehtosopimustoiminnan vakiintuneisuus on arviointikysymys, ja kuten tunnettua, arviot saattavat vaihdella. Suurin osa lakipykälistä ja varsinkin niiden perusteluista joudutaan kuitenkin kirjoittamaan niin, että niiden soveltaminen vaatii tulkintaa.

Yleissitovuuden toteamisen komitea säilyttäisi sosiaali- ja terveysministeriössä, mutta riidat ratkottaisiin tulevaisuudessa työtuomioistuimessa eikä käräjäoikeuksissa.

Vastapainoksi komitea ehdottaa, että mahdollisuutta poiketa lain määräyksistä työehtosopimuksilla hieman laajennettaisiin. Samoin lisättäisiin järjestäytymättömien työnantajien oikeutta hyödyntää näin syntyviä joustoja. Joustoista on kuitenkin oltava selkeät määräykset työehtosopimuksessa. Paikallisilla sopimuksilla laista ei järjestäytymättömissä yrityksissä edelleenkään voisi poiketa.

Tiitisen komitea antaa hallitukselle tyydyttävät eväät työsopimuslain ajantasaistamiseen. Mahdollisuus on käytettävä nopeasti ja määrätietoisesti. Osapuolten kannat ja erimielisyydet ovat tiedossa. Nyt tarvitaan poliittisia päätöksiä.

Koonnut: TK
3.2.2000

Muut lehdet -sivulle