Muut lehdet lauantaina 5.2.2000

Nytkö historian vasemmistolaisin presidentti, kysyy Lalli

Pääministeri Paavo Lipponen varoitti Porissa jakamasta kansalaisia kahteen leiriin presidentinvaalien loppusuoralla. Varoitus oli luonnollisesti vaalitaktiikkaa.

Jo presidentin kaksivaiheinen vaalitapa ilman muuta jakaa kansalaiset kahteen leiriin. Ehdokkaitahan on jäljellä enää kaksi. Molemmat ehdokkaat ovat käyneet hyvän ja rakentavan vaalitaiston, joten yhteistyölle presidentinvaalien jälkeen ei varmasti ole tästä kisasta vaivaamaan jääviä esteitä.

SDP:n puoluejohtaja Lipposen ajatus oli luonnollisesti se, etteivät kansalaiset saisi nyt kokea itseensä joko porvareiksi tai vasemmistolaisiksi. Vasemmiston ehdokkaalla kun ei ole edellytyksiä vaalivoittoon, jos tämän pohjalta käytäisiin presidentin lopulliseen valintaan. Vasemmistopuolueita kannatti viime kevään eduskuntavaaleissa vain kolmasosa äänestäjistä.

Ei ole mitään ihmeteltävää siinä, että politiikan perusjako sosialistiseen ja ei-sosialistiseen leiriin on yksi keskeinen tekijä myös presidenttiä valittaessa. Hyvin monelle kynnys hypätä tämän viivan yli on korkea. Ja kynnyksen korkeudesta vain osa selittyy historialla. Yhtä lailla tärkeätä on esimerkiksi se, nähdäänkö maan taloudellisen tulevaisuuden ainoaksi kestäväksi perustaksi kukoistava yksityinen yritteliäisyys.

Sosialidemokraattien presidenttiehdokas Tarja Halonen on taustaltaan ja mielipiteiltäänkin paljon vasemmistolaisempi kuin Mauno Koivisto tai Martti Ahtisaari. Sen sijaan Esko Ahosta ei saa jyrkkää oikeistolaista millään. Aho kuitenkin nojautuu sekä poliittisessa toiminnassaan että oman elämänsä ratkaisuissa sellaisiin suomalaisiin perusarvoihin, jotka ovat ainakin toistaiseksi koettu hyvin läheiseksi myös poliittisen oikeiston aatemaailmassa.

Presidentti on kansakunnan suunnannäyttäjä. Esko Aholla on kaikki edellytykset nousta suomalaisia eheyttäväksi koko kansan presidentiksi.

Tarja Halosen valinta merkitsisi sitä, että poliittinen vasemmisto saisi nostettua Suomen tasavallan presidentiksi vasemmistolaisimman henkilön, joka koskaan on ollut edes valinnan loppusuoralla ehdokkaana. Ja tämä tapahtuisi silloin, kun vasemmistopuolueiden kannatus on itsenäisen Suomen normaaliaikojen alhaisin.

Toki suomalaisilla on vaaliuurnilla sunnuntaina oikeus ja mahdollisuus valita toisin. Menemällä äänestämään ja kirjoittamalla vaalilippuun numeron viisi, Suomi saa lähempänä kansalaisten enemmistön poliittisia näkemyksiä ja perusarvoja olevan, pätevän ja edustavan presidentin.

Aamulehti kohottaa seuraamaan rauhallisesti Itävallan kehitystä

Ruvettuaan kerran uhkailemaan EU:n oli pakko uskottavuuden nimissä tehdä jotakin Itävallalle, joka perjantaina sai uuden sinimustaksi ristityn hallituksen.

Ratkaisu tapahtui nopeasti. Suomikin jäädytti suorat ministeritason kontaktit ja vierailuvaihdon Itävallan kanssa, mutta Itävallan oikeuksiin jäsenvaltiona ei pääministeri Paavo Lipposen mukaan aiota puuttua.

Suomi "seuraa" Itävallan tilannetta ja sallii maan entiseen tapaan toimia Euroopan unionissa.

Syvän huolestumisen ilmaus ja "seuraaminen" olisivat alun perinkin riittäneet, mutta 14 EU-maata katsoi tarpeelliseksi diplomatialla tukistaa puolueetonta jäsenmaataan.

Prosessi ei ole ollut kunniaksi unionille eikä mitenkään helpottanut Itävallan tilannetta, jonka perussyihin EU-hallitukset ovat huolellisesti varoneet puuttumasta.

Ratkaisut on nyt joka tapauksessa tehty, ja niiden kanssa on EU:ssa opittava elämään.

Äärioikeistolainen vapauspuolue on ottanut paikkansa Itävallan hallituksessa hyväksyttyään sitä ennen pitkän julistuksen, jossa sitoudutaan noudattamaan EU:n humaaneja periaatteita ja menettelytapoja.

Uuden hallituksen ohjelmakaan ei suuria yllätyksiä tai säikähtämisen aiheita sisällä. Kysymyshän on Itävallan jähmettyneen poliittisen tilanteen ratkaisemisesta.

Jörg Haiderin populistipuolue joutuu nyt vastuuseen annettuaan paljon löysiä lupauksia, joista tiedetään, ettei se niitä voi lunastaa, ja tämän kuvittelisi nakertavan suosiota.

Toivottavasti näin käykin, mutta Haider on ovela peluri. Uudet vaalit jonkin keinotekoisen riidan jälkeen saattaisivat nostaa hänen puolueensa jopa maan suurimmaksi. Myös oikeistolla on suuri vastuu Haiderin "valvojana".

Mielenkiintoista on nähdä, missä hengessä eräitä EU:n ministerineuvoston kokouksia tästedes vedetään, kun mukana on myös vapauspuolueen ministereitä.

On jopa mahdollista, että Itävalta ryhtyy yllättävästikin EU:n suurten tavoitteiden jarrumieheksi. Pelko siitä lienee ollut yksi syy jäsenmaiden jyrkälle reaktiolle hallitusremonttia vastaan.

Kaleva pohtii Ahtisaaren valtiopäiväpuhetta

Kansalaisten ja tuomioistuinten suhde, syrjäytyminen, ihmisoikeudet, huume- ja päihdevaivat sekä aseellisten selkkausten uhka Euroopassa ovat kaikki aiheita, joita kansanedustajat joutuvat lähiaikoina pohtimaan konkreettisesti ja perusteellisesti.

Virkakauttaan lopetteleva presidentti Martti Ahtisaari oli tiukasti ajassa kiinni puuttuessaan niihin avatessaan perjantaina viimeistä kertaa valtiopäivät.

Presidentillä oli painavat ja ajankohtaiset perusteet, kun hän toi julki huolensa siitä, että käräjäoikeuksien päätösten arvostus on laskenut. Tosin kansalaisten kritiikki kohdistuu muuhunkin oikeudenkäyttöön. Tuomioistuinten päätökset kaikilla tasoilla ovat viime vuosina melko useasti olleet kansan oikeustajun vastaisia.

Silti on varmaan hyvä pohtia, pitäisikö rajoittaa mahdollisuutta valittaa käräjäoikeuden tuomioista hovioikeuteen. Ehdotonta kieltoa ei kuitenkaan tulisi asettaa, sillä miltei kaikkien tuomioistuinten on joskus havaittu tehneen virheitä tai ohittaneen käsittelyssään jonkin tuomioon oleellisesti vaikuttavan asian.

Viisasta on ainakin tutkia mahdollisuus, että hovioikeudelta pitäisi joissakin tapauksissa anoa muutoksenhakulupaa samaan tapaan kuin korkeimmalta oikeudelta. Hakijan olisi tuotava esiin syyt jatkokäsittelylle. Silloin vältettäisiin mahdollisuus, että juuri samat asiat käsitellään samoista näkökohdista lähtien uudelleen.

Syrjäytymisen ja kansan eriarvoistumisen presidentti Ahtisaarikin on havainnut lisääntyvän myös taloudellisen nousun aikana. Ne vaivat ovat varmasti kasvupohjana monenlaisille sosiaalisille vaikeuksille ja rikollisuudelle. Kytkös myös presidentin esille ottamaan huumeiden ja päihteiden käytön kasvuun on ilmeinen.

Mahdollisimman varhainen ja tuloksekas puuttuminen huumeiden käyttöön olisi epäilyksettä tehokas keino katkaista monen nuoren alkamassa oleva rikosura. Samalla vähennettäisiin uusintarikollisuutta. Toistaiseksi huumeita on kuitenkin tulvehtinut niin paljon yli rajojen ja niiden tarjoajien houkutuksiin sortunut niin moni nuori, että viranomaisten ja alan hoitohenkilökunnan mahdollisuudet vitsauksen rajoittamiseen ovat toistaiseksi aivan liian vähäiset.

Suomessa joudutaan harkitsemaan yhä järeämpiä keinoja huumerikollisuuden taltuttamiseksi. Samalla on huolehdittava tosissaan siitä, että ministeri Kari Häkämiehen virolaisiin viranomaisiin kohdistama heitto lahjonnasta ei osu omaan nilkkaan.

Tapahtumien Balkanilla ja Kaukasiassa presidentti Ahtisaari muistutti osoittavan, että perinteinen rajoitettu sota on edelleen mahdollinen Euroopassa. EU:lla, Etyjillä ja Euroopan neuvostolla on kaikilla osansa niiden torjumisessa. Suomalaisten päättäjien kuuluu olla vastakin valppaasti mukana noiden järjestöjen työssä. Se on samalla toimintaa rauhan ja ihmisoikeuksien hyväksi.

Keskisuomalaisen mukaan EU:n on kunnioitettava Itävallan itsenäisyyttä

Itävalta sai perjantaina uuden hallituksen, kun liittopresidentti Thomas Klestil otti vastaan äärioikeiston ja konservatiivien muodostaman hallituksen valan.

Vapauspuolueen johtaja Jörg Haider pääsi näin yhteen tärkeään tavoitteeseen. Hänen puolueensa saavutti parlamenttivaaleissa peräti 27,2 prosentin kannatuksen, kun sosialidemokraatit keräsivät 33,4 ja konservatiivinen kansanpuolue 26,9 prosenttia.

Maata vuosikymmenet johtaneeseen sosialidemokraattien ja konservatiivien koalitioon ovat äänestäjät kyllästyneet. Malli mielletään keinotekoiseksi, yhteiskunnallista keskustelua ja edistystä tukkoistavaksi.

Euroopan unioni on suhtautunut jyrkästi äärioikeiston mukaantuloon Itävallan hallitukseen. EU:n komennoissa on kaikunut sama sävy kuin kommunistisen Neuvostoliiton asenteessa toisen maailmansodan jälkeen Suomen ja useiden muiden pienten valtioiden sisäisiä asioita kohtaan.

Valtioneuvos Johannes Virolainen on huomauttanut suomalaisen oikeisto- ja populistisävyisen maaseudun puolueen kuihtuneen olemattomaksi, kun se kelpuutettiin hallitusvaltaan. Oppositiossa pysyttäminen olisi kenties vain kasvattanut vennamolaisuutta. Tunnetun perustuslaillisen poliitikon Georg C. Ehrnroothin mielestä EU:n sekaantuminen Itävallan ratkaisuihin on niinikään asiatonta.

EU:n Itävallan painostuksessa kalskahtaa kansainvälisen sosialidemokraattisen liikkeen yhteistyön maku. Itävallalla samoin kuin jokaisella muulla valtiolla pitää olla oikeus muodostaa kansan tahtoma hallitus, kun se noudattaa yleisiä inhimillisyyden ja ihmisyyden periaatteita. Näyttöä vapauspuolueen natsipolitiikasta tekoina ei ole.

Vapauspuolue on esiintynyt värikkäästi, sillä se on vaistonnut ihmisten väsyneen harmaaseen hallinnointiin. Äänestäjät palkitsivat rohkeuden roimalla tuella.

Jos EU:lle hyväksytään nyt ylikansallisen paimenen oikeus jäsenvaltionsa hallituksen muodostamisessa, esimerkistä muodostuu raskas rajoite kansallisvaltioiden itsenäisyydelle. Mitä pienempi jäsenvaltio on, sitä herkempi se on painostukselle.

Saksaa, Englantia ja Ranskaa Euroopan unioni ei kykenisi ohjaamaan mieleiseensä hallitusmalliin, vaan se joutuisi tyytymään sivullisen osaan. Sen sijaan Suomen ja muiden samankokoisten maiden hallitusten rakentamista se kykenisi määräilemään, jos Itävalta nyt alistuu ohjailtavaksi. Kuka suomalainen tosissaan haluaa, että hallituksemme nimittämiselle on hankittava Brysselin suostumus?

Suomen on osaltaan estettävä Euroopan unionin Itävallan laillisiin sisäisiin kysymyksiin sekaantuminen. Pääministeri Paavo Lipposen ja ulkoministeri Tarja Halosen innokkuus Itävallan määräilyyn on harkitsematonta. Se on perusteltua vasta sitten, jos Itävallan hallitus ryhtyy polkemaan kansalaisoikeuksia ja aiheuttaa muutoinkin vaaraa yleisinhimillisille näkemyksille.

Itävallan hallitus saattaa olla kansanvallan toimivuuden kannalta järkevä. Vastuu helposti kaventaa vapauspuolueen suosiota ja maa palaa normaaliin elämään. Kansanvalta on puhdas vain jos siinä on vaihtoehtoja hallituksen kokoonpanoksi.

Turun Sanomien Aimo Massisen mukaan kokoomuslaiset ovat vaalitaistelussa joutuneet kovimmille

Presidenttiehdokkaat ovat olleet keskuudessamme aamuin illoin, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Loputtomien tv-tenttien, sanomalehtien satojen palstakilometrien ja mittavien yleisötilaisuuksien ansiosta me tunnemme nyt Tarja Halosen ja Esko Ahon kenties paremmin kuin oman äitimme.

Suomen poliittisen historian huikein mediamyllytys alkaa olla ohi. Huomenna on kansan vuoro.

Presidentinvaalin nostattama innostus on varmaan yllättänyt kaikki. Vaalitilaisuuksissa on ollut väkeä pilvin pimein. Politiikan ei pitänyt enää kiinnostaa kuin kenties aktivisteja, mutta television vaalitentitkin ovat toistuvista teemoistaan huolimatta keränneet miljoonakatsomoita. Tarja ja Esko ovat tämän talven Kauniit ja rohkeat.

Vaikka kaksivaiheinen kansanvaali presidentin valintatapana varsinkin uuden perustuslain aikana on vähän kuin lähtisi norsupyssyllä jahtaamaan hiirtä, näin laaja poliittinen osallistuminen herättää suurta riemua. Suomalainen kansanvalta on sittenkin hengissä.

Poliittisen draaman pääosien esittäjät ansaitsevat tästä suurimman kiitoksen. Kamppailu on ollut toisellakin kierroksella rehti ja asiallinen. Kumpikaan ei syyllistynyt varsinaisiin ylilyönteihin.

Tästäkin näkee, että asialla ovat ammattilaiset. Molempien turnauskestävyys on ollut ihailtavaa. Pelkästään fyysisenä suorituksena rallin läpivienti on uskomaton. Silti myös henkinen kantti molemmilla piti hämmästyttävän hyvin.

Siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Halosen uskonasioita ja Ahon perhettä on riepoteltu mediassa asiattomasti.

Tietysti tunnelma lämpeni jonkin verran taustajoukoissa, sitä enemmän mitä lähemmäksi h-hetkeä on tultu. Uhkauksia vakavampia ilmiöitä tuskin sentään lienee sattunut.

Julkkistukijoiden laajuus on uusi ilmiö näissä presidentinvaaleissa. Moni heistä otti myös yllättävän rohkeasti kantaa. Epäilenpä, että esimerkiksi arvostettu kirjailija Antti Tuuri myöhemmin katuu poikkeuksellisen rajua riehaantumistaan Tarja Halosta vastaan.

Tosin Tuuri onkin syntyperäisiä pohjalaisia.

Vaalikamppailusta tuli toisella kierroksella myös ideologinen taistelu. Kansaa on pyritty jakamaan kahtia punaisiin ja valkoisiin kansalaissodan aikojen tapaan. Ensimmäisen vaalikierroksen tulos muistuttikin vuoden 1918 sodan rintamajakoa hämmästyttävän hyvin, mutta talvisotaa ei voitettaisi Raimo Ilaskiven ja kumppanien nostattamilla luokkajakoasenteilla.

Tietty kahtiajako on sinänsä ymmärrettävää - vaalitavastakin johtuen. Kahdesta, erilaiset poliittiset juuret omaavasta ehdokkaasta on valittava toinen. Silti Esko Ahon muuttuminen ensimmäisen kierroksen koko kansan ehdokkaasta toisella kierroksella niin selkeästi vain porvarien ehdokkaaksi oli ainakin minulle pieni yllätys.

Temppelin harjalle valinnan vaikeudessa joutuvat ennen muuta kokoomuslaiset. Kenen joukoissa seisot? Oletko porvari vai et?

Ei käy kateeksi kokoomuksen naisia Sirpa Pietikäistä, Kirsi Pihaa, Katju Holkeria, Suvi Rihtniemeä ja muita Halosen porvarillisia tukijoita, jotka ovat saaneet tuntea nahoissaan poliittisen paineen. Kokoomusta riepotellaan nyt aatteellisesti tavalla, joka ei voi jäädä jälkiä jättämättä.

Jo vaalin ensimmäisellä kierroksella kokoomuksen kannattajista puolet lähti lentoon varpusparven lailla. Nyt jäljelle jäänyt puolikas repeää vielä kahtia kuin temppelin esirippu. Aho lohkaissee Riitta Uosukaisen orvoiksi jättämistä äänestäjistä suuremman osan, mutta onko se silti riittävä? Naiset ratkaisevat nämä vaalit.

Äänestäjät päättävät, millaisen presidentin me saamme. Kun Iltalehti pyysi ehdokkaita itse valitsemaan viidentoista joukosta viisi tärkeintä ominaisuutta, jotka parhaiten kuvaisivat heitä presidenttinä, Ahon omat valinnat olivat: oikeudenmukainen, yhteistyökykyinen, asiantunteva, hyvä johtamistaito ja määrätietoinen.

Halosen valitsemat viisi tärkeintä ominaisuutta olivat: oikeudenmukainen, rehellinen, yhteistyökykyinen, asiantunteva ja luotettava.

Heillä oli siis kolme samaa ja kaksi erilaista, tärkeää arvovalintaa. Ahon tärkeimmälle arvolistalle ei mahdu rehellisyys eikä Haloselle määrätietoinen johtaminen.

Ja sitten vaan kaikki iloisena äänestämään ja jännäämään tulosta! Demokratiassa häviäjääkään ei hirtetä tai ammuta aamunkoitteessa.

Koonnut: TK
5.2.2000

Muut lehdet -sivulle