Muut lehdet tiistaina 8.2.2000

Aamulehti pohtii mikä muuttuu Halosen tasavallassa

Mikä muuttuu Suomen tasavallassa, kun Martti Ahtisaari kolmen viikon ja yhden päivän jälkeen vaihtuu Tarja Haloseen; yksi sosiaalidemokraattisperuinen presidentti toiseen?

Ennustajaeukon tehtävä on epäkiitollinen: muutoksia voi tapahtua paljon tai vähän.

Yksi varma muutostekijä, uusi perustuslaki, tiedetään. Kaikki presidentit ovat omalla tavallaan muovanneet, jopa venyttäneet perustuslain kirjainta, mutta presidentti Halosen aikana luodaan pohja ja tulkinta ihkauudelle laille. Hänen persoonallisuutensa ja työtapansa vaikuttavat siihen ratkaisevalla ja seuraajia sitovalla tavalla.

Perustuslain punaisena lankana on presidentin ja hallituksen yhteistoiminta. Monivuotisena ja moninkertaisena ministerinä Halosella on tuskin vaikeuksia omaksua presidentin roolia hallituksen ja ministerien kumppanina, kuten valtiosääntöoikeuden professori Ilkka Saraviita roolin määritteli Aamulehdessä.

Ulkopolitiikassa on vaikea nähdä erimielisyyksien siemeniä nykyhallituksen aikana: niin tarmokkaasti Halonen vaalikampanjassa puolusti pääministeri Paavo Lipposen Itävalta-kantoja. Ihmisoikeuksia korostetaan ja EU-edustautumisesta sovitaan.

Sisäpolitiikassa presidentin kädet on sidottu hallituksen toimintaan, mutta hänen suutaan ei ole tukittu - päinvastoin presidentin mahdollisuudet ovat nimenomaan mielipidevaikuttamisessa. Presidentti Halonen voi täysin rinnoin toteuttaa ''sosiaalitanttaa'' itsessään puolustamalla pohjoismaista hyvinvointivaltiota.

Presidentin sukupuoli ja hänen harrastuksensa vaikuttavat yhteiskuntaan. Ainakin ehdokkaana Halonen ruokakasseineen eli samaa arkea kuin muut suomalaisnaiset, jotka saavat naispresidentistä lisää itsetuntoa ja rohkeutta.

Halonen on luvannut jatkaa maakuntamatkoja, jotka koko kansan presidentti suunnannee erityisesti Esko Ahoa tukeneille seuduille. Vienninedistäjänäkin Halonen jatkaa. Sen sijaan häntä ei nähdä herrojen metsästysseuroissa, mutta Tampereen teatterikesä voi hyvinkin pitää uskollisen kävijänsä.

Paljon riippuu niistä neuvonantajista, joilla Halonen itsensä ympäröi. Presidentin kabinetti muodostui vasta Ahtisaaren aikana, mutta neuvonantajia presidenteillä on aina ollut.

Presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela edustaisi jatkumoa ja traditiota tasavallassa: hän on palvellut presidenttejä Urho Kekkosesta lähtien. ''Kullanarvoisen'' Kalelan jatkohaluista ei ole tietoa. Kabinettiin nousee varmasti nainen tai naisia; ehkä presidentin adjutanttienkin joukkoon.

Presidentti Halosen uskoisi jatkavan ja pitävän yllä epävirallisia keskustelukanavia yhteiskunnan eri puolille. Pitkäaikaisena kansanedustajana ja ministerinä hänellä on ystäviä ja tovereita niin vasemmalla kuin oikeallakin.

Kansan Uutisten mukaan vaalit olivat vanhoilliskepulaisuuden kohtalonvaalit

Presidentinvaalien lopputulos merkitsee monessakin mielessä uuden aikakauden alkua. Tarja Halosen voitto poisti viimeisiä esteitä sukupuolten välisen tasa-arvon tieltä. Hänen voittonsa oli myös nykyaikaisen, vanhoista ennakkoluuloista ja raja-aidoista vapaan politiikan voitto - ja samalla vanhoilliskepulaisen politiikan ratkaiseva tappio. Se oli myös uuden vasemmistoyhteistyön ensimmäinen, loistava voitto.

Halosen voitolla on kansainvälistäkin merkitystä: Suomi voi jälleen ylpeillä sillä, että on edelläkävijöiden joukossa. Paremmin naisen murtautuminen korkeimpaan poliittiseen virkaan ei olisi voinut tapahtua; Halonen ei ole vain nainen, vaan myös erittäin hyvin presidentin mitat täyttävä poliitikko.

Kertaakaan aikaisemmin Suomen presidentiksi ei ole noussut ehdokasta, jonka tausta ja vaaliteemat olisivat olleet yhtä avoimen vasemmistolaisia. Halosen vastustajat eivät saaneet tästä kuitenkaan niin tehokasta vaaliasetta kuin uskoivat.

Suomalaisten enemmistö ei näe pelättävää demokratiassa, tasa-arvossa, hyvinvointiyhteiskunnassa, oikeusvaltiossa, ihmisoikeuksissa, suvaitsevaisuudessa ja moniarvoisuudessa. Miksi näkisikään?

Halosen voitto oli myös eurooppalaisuuden, kansainvälisen yhteistyön ja yhteisvastuun voitto. Esko Aho yritti ruokkia kansallista itsekkyyttä ja vedota ihmisten vieraan pelkoon.

Se toi ehkä ääniä oikeiston pimeimmältä laidalta, mutta ne eivät riittäneet. Edes Itävallan hallitusratkaisusta ei tullut sellaista ratkaisevaa vetoapua kuin Aho ehti uskoa, ei siitäkään huolimatta, että ns. sitoutumaton valtalehdistö antoi tämän asian varjolla Aholle reipasta viime hetken sivustatukea.

Erittäin arveluttavaa olisikin ollut, jos yhden itävaltalaisen osa-aikanatsin, Jörg Haiderin, ääni olisi ratkaissut Suomen presidentinvaalit. Suomalaiset ovat paljon viisaampia ja itsenäisempiä kuin poliittiset johtajat ja muut mielipiteen ohjailijoiksi pyrkivät yleensä uskovat.

Halonen ei olisi voittanut ilman vasemmistoliittolaisia tukijoitaan eikä ilman saumatonta vasemmistoyhteistyötä, tuskin myöskään ilman ay-liikkeen tukea. Onnistunut yhteinen suurprojekti tasoittaa tietä työväenliikkeen yhteistyölle jatkossakin. Siinäkin mielessä elämme uuden aikakauden alkua.

Mutta Halonen ei olisi voittanut myöskään ilman valistuneimpien porvareiden, vihreiden, naisten ja nuorten voimakasta tukea. Halonen ei siten ole vain vasemmiston presidentti. Hänen vaalikampanjansakin oli kansaa kokoava eikä hajottava, toisin kuin Ahon.

Halosella on hyvät edellytykset kohota koko kansan presidentiksi. Hänen suurimmat haasteensa tässä asiassa liittyvät alueellisten erojen ja ennakkoluulojen voittamiseen.

Nämä vaalit olivat kohtalonvaalit paitsi Esko Aholle poliitikkona myös perinteiselle keskustalaiselle tavalle tehdä politiikkaa, vanhoilliskepulaisuudelle. Viimeiseen taistoon oli koottu niin paljon henkistä ja aineellista pääomaa kuin siltä suunnalta suinkin irtoaa, ja vähän sen yli.

Itse ehdokkaiden vaalitaistelu oli siisti, mutta Ahon tukijoukot syyllistyivät paikoin suoranaiseen mielipideterroriin. Jos keskusta ei vieläkään ymmärrä mennä itseensä, sen aika merkittävänä suomalaisena puolueena alkaa olla ohi.

Suomenmaan mukaan porvarilliset voimat on koottava

Sunnuntai-iltana ratkenneessa presidentinvaalissa oli paljon myönteisiä piirteitä. Suomi sai hyvän presidentin, minkä takasi se, että lopulliseen vaaliin seuloutui kaksi viisasta ja kokenutta poliitikkoa, joilla oli oma aatteellinen taustansa.

Vaaliprosessi vahvisti uskoa edustukselliseen kansanvaltaan ja sen keskeisiin instrumentteihin poliittisiin puolueisiin. Välillä ehdittiin pelätä, että presidentinvaalista tulee nykyjärjestelmällä missikisaan verrattava mediasirkus.

Sinänsä positiivisiin ilmiöihin kuuluu sekin, että valittu presidentti on nainen. Se sopii vuorollaan erinomaisen hyvin nykyaikaan, ja jonkinlainen tilaus naispresidentistä jäi ilmaan jo edellisistä presidentinvaaleista.

Kansanvaltaisen vaalin tuloksesta ei ole valitusoikeutta. Sen sijaan on lupa keskustella kulloisenkin vaalin poliittisista vaikutuksista sen ohella, että pohditaan tulokseen vaikuttaneita syitä.

Vaalituloksen syyt ja seuraukset nivoutuvat yhteen. Tarja Halosen valinta oli hallitsevan demarivetoisen valtarakennelman voimannäyte. Yhtä lailla onnistuminen vahvistaa tätä valtarakennelmaa. Siinä ei ole kysymys vain muutamasta värisuorasta vaan poliittisesta ylivallasta.

Vasemmistoliitto ja vihreät ovat uineet sosiaalidemokraattien vanaveteen ja Kokoomuksen johto tarjoaa lojaalin tuen. Asetelma osoittaa paitsi sosiaalidemokraattien poliittista osaamista myös ja ennen kaikkea muun poliittisen kentän hajaannusta.

Tarja Halonen, kuten jokainen valittu presidentti vastaavassa tilanteessa, pyrkii vakuuttamaan haluaan olla koko kansan presidentti, varmasti ihan vilpittömästi. Presidentti todellakin valitaan koko kansalle, mutta normaalisti kuten nytkin vain runsas puolet kansalaisista on valinnut hänet. Toisen puolen luottamus ei välttämättä ole kiven takana mutta se ei irtoa pelkällä sanahelinällä.

Odotettavissa on liturgiaa kansan kahtiajaon estämisestä, koko maan pitämisestä asuttuna, tasapainoisesta kehityksestä ja maaseudun tulevaisuudesta. Kotimainen ruoka ja suomalainen talonpoikakin saavat osakseen lämpimiä sanoja. Se vain ei elätä eikä lopeta maaseudun ja maakuntien kuihtumista eikä poliittista syrjäytymistä niin kauan kuin vastassa olevat poliittiset valtarakenteet vahvistuvat.

Myötätunto on hyvästä mutta maan alueellisen, sosiaalisen ja poliittisen epätasapainon korjaamiseksi tarvitaan tekoja ja poliittisia ratkaisuja.

Vaalitulos vahvisti erikoista tilastopsykologista ilmiötä: kahden vaihtoehdon vaaleissa vaaka asettuu lähes aina tasapainon tuntumaan. Näin käy niin henkilövaaleissa kuin kyllä tai ei -tyyppisissä kansanäänestyksissä, kuten eri maiden EU-äänestyksistä muistetaan. Ilmiö haiskahtaa suorastaan orgaaniselta tai biologiselta lainalaisuudelta.

Yhtä hämmästyttävää on mielipidemittausten osuvuus. Vaikka eri ehdokkaiden kannatus heitteli matkan varrella tutkimusten mukaan suuresti, vaalien alla tehdyt mittaukset osuivat oikeaan.

Mustamaalaamatta tässäkään yhteydessä vastaehdokasta on sanottava, että Esko Ahossa maa menetti hyvä presidentin, joka olisi ollut asiantunteva ja paineenkestävä valtionpäämies.

Hän olisi tuonut tarpeellista oikaisua maan vinoutuneeseen alueelliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen tasapainoon. Hänen edustavuudellaan olisi ollut laajempaakin käyttöä kansainvälisessä kanssakäymisessä: pohjoismaisessa yhteistyössä, Venäjän-suhteissa ja Euroopan unionissa.

Tasavallan presidentti on kuitenkin seuraavat kuusi vuotta Tarja Halonen, joka on saanut valtuutuksen kansalaisten enemmistöltä. Hän on siten ansainnut voittonsa ja täydet onnentoivotukset myös vastapuolelta.

Esko Ahon vaalitulos oli äänissä laskettuna ilahduttava ja sellainen, jota varmaan vastustajakin kunnioittaa. Keskustan kannalta Aho teki loistavaa pioneerityötä poliittisten ennakkoluulojen murtajana.

Suuri mielenkiinto kohdistuu nyt siihen, miten presidentinvaalit vaikuttavat poliittisten rakenteiden muutospaineisiin. Vaalien välitön tuloshan on hallitsevan rakennelman vahvistuminen. Paineita aiheuttaa lähinnä porvarillisen kentän hajanaisuus.

Kokoomus on temppelinharjalla. Vaalituloksesta voisi päätellä, että valmiutta porvarillisen kentän yhtenäisyyden rakentamiseen Kokoomuksessa on. Sitä on enemmän puolueen kannattajakunnassa kuin hallitustaktisiin kuvioihin sitoutuneessa puoluejohdossa.

Vaikka puolueetkaan eivät ole ikuisia, puoluekentässä tuskin tapahtuu nopeita ja radikaaleja muutoksia, kuten puolueiden yhdistymisiä tai uusien suurpuolueiden syntymisiä. Vasemmalla tarvittava toimialarationointi on valmis. Vastapuolella on tarvetta voimien kokoamiseen, jotta vastapuoli ja parlamentaarinen vaihtoehto ylipäänsä olisi olemassa.

Ilkan mukaan pääkaupunkiseudun kokoomuslaiset naiset antoivat vasemmistolle presidenttiyden

Presidentinvaali ratkesi äärimmäisen täpärästi. Jos vähän yli 50 000 kansalaista olisi äänestänyt toisin, valituksi olisi tullut Esko Aho.

Ensimmäiset tilastokeskuksen analyysit osoittavat, että vaalin ratkaisivat kokoomuksen kannattajat. Kokoomuksen vahvan kannatuksen alueilla Aho voitti vain pari prosenttiyksikköä enemmän kuin Halonen, kun verrataan ensimmäisen kierroksen tulokseen. Se ei lopultakaan riittänyt, vaikka Aho pystyi omilla vahvoilla alueillaan, esimerkiksi juuri Etelä-Pohjanmaalla, etenemään edelleen komeasti.

Tilastokeskus on oikeassa. Ilman perusteellisia analyysejakin voi sanoa, että eteläsuomalaiset, varsinkin suurkaupunkilaiset, ensimmäisellä kierroksella Uosukaista äänestäneet naiset ratkaisivat vaalin vasemmiston ehdokkaan eduksi. Ideologiset seikat eivät painaneet yhtä paljon kuin sukupuoli ja kenties muut Halosen personoimat arvot.

Vaikka kokoomuksen kansanedustajat ja muut johtavat poliitikot astuivat lopulta verraten ryhdikkäästi esiin korostaen vaalin poliittista luonnetta ja varottaen SDP:n vallan vahvistumisesta, ei sanoma mennyt perille. Naiset olivat kantansa ratkaisseet jo kuukausia aikaisemmin.

Koska ero oli niin vähäinen, kysellään luonnollisesti, olisiko Sauli Niinistön ja varsinkin Riitta Uosukaisen julkinen suositus riittänyt kääntämään sen porvarillisen ehdokkaan hyväksi. Niinistö kertoi äänestäneensä Ahoa, mutta vasta vaalien jälkeen. Vaikea on uskoa Uosukaisenkaan vasemmistolaiselle ääntään antaneen.

Olisiko kokoomuksen valovoimaisimpien poliitikkojen suositus auttanut, jää ikuisiksi ajoiksi hämärään. Toisaalta on osoitettavissa, että siellä missä kokoomuksen johtohenkilöt sanoivat kantansa reilusti ja ajoissa, Ahon tulos oli hyvä. Etelä-Pohjanmaalla Petri Salon suositus, niin paljon kuin vasemmistomieliset omassa puolueessa ja sos.dem.-henkisessä mediassa löivät ja pilkkasivatkin, tuotti kauniin tuloksen.

Pääkaupunkiseudun kokoomuksen naiset antoivat vasemmistolle presidenttiyden, voidaan sanoa.

Se on kuitenkin liioittelua. Kyllä vasemmisto itse päätyön teki. Punakone osasi asiansa. Varsinkin kaupallisessa, "porvarillisena" pidetyssä mediassa, sekä sähköisessä että sanoma- ja aikakauslehdissä työskentelevät toimittajat, joista vanhemmat ovat kouliintunet jo 70-luvun legendaarisessa Monitorissa, tekivät arvokasta työtä. Kun Helsingin Työväentalolla hurrattiin, eivät kiitoshuudot kokoomukselle kaikuneet, vaan omille - ja ansaitusti.

Kaleva odottaa presidentinvaalin jälkijäristyksiä Kokoomuksessa

Siisti presidentinvaalien kampanjointi ei juuri ihmisten tai puolueiden välisiä yhteyksiä katkonut kuin korkeintaan paikallisissa poikkeustapauksissa. Silti ryhmittäytyminen kahteen leiriin aiheuttaa monipuoluemaassa myös jälkikäteen tuntuvia kipuja.

Oman ehdokkaansa ensimmäisellä kierroksella menettäneen kokoomuksen kannattajat ratkaisivat Tilastokeskuksen analyysin mukaan vaalin Tarja Halosen hyväksi. Se ei ole Esko Ahon kannalle asettuneiden kokoomuslaisten mieleen.

Ravistelevinta jälkipeli voikin olla juuri kokoomuksessa eikä suinkaan ehdokkaansa kanssa viime vaiheessa tappion kärsineessä keskustassa. Sekasorto puolueessa on varmaa, jos jopa puolueen pudistamista erottamisilla vaatineet kokoomuksen jäsenet jatkavat kiivailuaan. Harmia tuntuu vieläkin lisäävän se, että huomattavaa gallup-suosiota saanut puheenjohtaja Sauli Niinistö aikanaan kieltäytyi ehdokkuudesta.

Jos Ahoa kannattaneet pystyvät rauhoittumaan, julkinen kiistely tyyntyy piankin, mutta silti sisäistä kritiikkiä on odotettavissa vielä tulevissa puoluekokouksissakin. Kiintoisaa on nähdä, tarttuuko kokoomukseen vähääkään Ahon kampanjan sanomasta, jonka mukaan kansaa ja maata ollaan jakamassa kohtalokkaasti kahtia.

Keskustan presidenttiehdokkaan paras menestys sitten Urho Kekkosen ajan pitänee Esko Ahon puolueen johdossa vielä ensi kesän puoluekokouksen jälkeenkin, mikäli hän niin haluaa. Myös perinnönjakoa taustalla tehneet keskustapoliitikot katsovat varmasti viisaimmaksi vetäytyä valtataistelusta. Jo ensi syksynä odottavat tärkeät kunnallisvaalit. Keskustassa on aina tiedetty, että kamppailun onnistuminen edellyttää yhtenäisyyttä.

Aho on kuitenkin sanonut harkitsevansa vakavasti myös politiikan jättämistä. Sellainen mahdollisuus tuntunee erityisen houkuttelevalta niin pitkään kuin tappion tunteet ovat pinnassa. Hän on kuitenkin vielä hyvissä voimissa, joten politiikassa saattaa olla paljonkin saavutettavaa. Seuraava koitos pääministeristä käydään 2003.

Hallitusta johtavalla poliitikolla on tunnetusti Suomen uuden perustuslain säädösten perusteella valtaa enemmän kuin presidentillä. Pääministeriksi nousee mitä ilmeisimmin myös seuraavalla kerralla suurimman puolueen johtaja. Isoimmaksi taas voi kasvaa mikä tahansa kolmesta suuresta.

SDP:ssä hyristään lähiviikkoina tyytyväisyydestä. Arki vaatii kuitenkin edelleen kovia päätöksiä, jotka eivät koskaan tyydytä kaikkia. Uuden ulkoministerin valintakin lämmittää vain pientä piiriä. Ja jää kaivelemaan itseään pätevinä pitäneitä muita tarjokkaita. Maan pohjoisissa osissa odotetaan kiinnostuneina, asettuuko johtava hallituspuolue riveistään valitun presidentin tueksi täyttämään lupausta alueellisen eriarvoisuuden tasaamisesta.

Koonnut: TK
8.2.2000

Muut lehdet -sivulle