Muut lehdet keskiviikkona 9.2.2000

Hämeen Sanomien mukaan nyt odotetaan Esko Ahon seuraavaa siirtoa

Keskustan presidenttiehdokas Esko Aho joutui tyytymään presidentinvaalitaistossa hopeatilaan. Aho voi olla tyytyväinen, antoihan kansa hänelle yli puolitoista miljoonaa ääntä. Se ei ole oppositiopoliitikolle huono saavutus.

Tarja Halonen vei kaupunkien ja Esko Aho maaseudun äänet. Tulos rohkaisee Ahoa jatkamaan edelleen näkyvästi politiikassa, jos hän vain tahtoo. Vielä vaalipäivän iltana Aho ei halunnut kertoa jatkosuunnitelmistaan sanallakaan.

Vaalikampanjansa alussa Aho jäi syrjään keskustan puheenjohtajan tehtävästä. Hän halusi keskittyä vaaleihin mutta myös luoda mielikuvaa ei yksin keskustaan sitoutuneesta ehdokkaasta. Tässä hän ei onnistunut.

Kenttäväki haluaa Ahon varmasti takaisin puolueen johtoon. Mutta onko Aho tähän valmis? Olisiko parempi olla rivimies, jos mieli palaa kuuden vuoden kuluttua uudelleen presidenttiehdokkaaksi?

Eduskuntavaalit ovat vuonna 2003. Pääministeriys olisi hyvä ponnistuslauta vuoden 2006 presidentinvaaleihin. Mutta miten Esko Ahosta voisi tulla pääministeri, ellei hän ensin ole puolueensa puheenjohtaja?

Keskustalle Ahon tappio merkitsee joka tapauksessa puheenjohtajakysymyksen lykkääntymistä. Täysin mahdollista kuitenkin on, ettei Aho ole sittenkään enää käytettävissä. Vai haluaako hän Suomen pankkiin korkoa kasvamaan?

Kansan Uutiset arvioi, että Kokoomus tiukentaa linjaansa

Kokoomus epäonnistui presidentinvaaleissa lähes niin täydellisesti kuin suuri puolue ikinä voi. Silti olisi hätäistä päätellä, että vaalit ajavat puolueen hajaannukseen tai muuhun kriisiin. Vaalit tuskin horjuttavat myöskään Sauli Niinistön asemaa puolueensa suvereenina johtajana. Eivät vaalit kuitenkaan jälkiä jättämättä mene.

Todennäköisesti kokoomus tiukentaa linjaansa, heittäytyy toisin sanoen hieman entistä hankalammaksi hallituskumppaniksi.

Ensimmäiset merkit linjan kovenemisesta nähtiin jo eilen, kun kokoomuksen puoluehallitus pui vaalien jälkeistä tilannetta. Niinistö torjui jyrkästi työehtosopimusten yleissitovuuden laajentamisen työsopimuslain uudistuksessa.

Tosin hän on oikeassa siinä, että asiasta väännettiin kättä jo hallitusneuvotteluissa, ja silloin asia jätettiin kirjaamatta hallitusohjelmaan juuri kokoomuksen vaatimuksesta. Uudesta linjauksesta ei siten nyt ole kyse.

Kokoomukselta ei vaaleissa onnistunut edes ehdokkaan asettaminen, ja tappioita tuli menen tullen ja molemmilla kierroksilla. Puolueen kellokkaat ja kannattajat hajaantuivat kuin varpusparvi.

Niinistö toisti eilen, ettei puoluejohdolla ollut minkäänlaisia keinoja antaa määräyksiä "etelän porvarinaisille", jotka arvioiden mukaan ratkaisivat vaalin Halosen hyväksi. Näin varmasti olikin. Määräykset olisivat voineet johtaa jopa Halosen vielä suurempaan voittoon - ja varmasti ne olisivat hajottaneet puoluetta paljon pahemmin kuin vapaat kädet.

Silti puolueella on tekemistä sisäisten palopesäkkeiden sammuttamisessa. Samaan puolueeseen pitäisi yhä saada mahtumaan esimerkiksi Raimo Ilaskiven tapaiset oikeistoöykkärit ja ne (etupäässä nuoret naiset), jotka hän leimasi aatteellisiksi pettureiksi, "punaporvareiksi".

Tuore Yleisradion teettämä mielipidetiedustelu kasvattaa kokoomuksen paineita. Sdp:n ja keskustan kannatus on tutkimuksen mukaan hieman noussut tammikuussa, kun taas kokoomuksen hieman laskenut. Muutokset ovat kuitenkin vähäisiä, ja kokemus osoittaa, ettei presidentinvaaleissa, jotka ovat ennen muuta henkilövaalit, hankitusta kannatuksesta ole merkittäväksi pesämunaksi muihin vaaleihin.

Aho tunkeutui vaalien loppusuoralla niin oikealle, ettei kokoomuksen kokoinen puolue mahdu hänen ja seinän väliin. Kokoomuksella on nyt tarvetta osoittaa, että se on sentään se aidoin porvaripuolue, joka pitää tiukimmin elinkeinoelämän puolta. Keskustaa ei ole varaa päästää ohi oikealta. Todella puristuksessa puolue olisi, jos Aho olisi voittanut. Halosen voitto oli lopulta helpotus myös kokoomukselle.

Keskustan luomaa painetta helpottaa se, ettei Aho sittenkään onnistunut kunnolla valloittamaan kokoomuksen vahvimpia linnakkeita, etelän suuria kaupunkeja. Keskustan karkeat tavat yrittää pakottaa kokoomuslaiset tukemaan Ahoa eivät myöskään jättäneet kokoomukselle myönteisiä kokemuksia porvariyhteistyöstä.

Puoluejohto tuskin haikailee takaisin hallitusyhteistyöhön keskustan kanssa, vaan suuntautuu hyvin sujuneen yhteistyön jatkamiseen vasemmiston ja vihreiden kanssa - ensin hieman paineita purettuaan.

Keskisuomalaisen mukaan Suomi eläisi hyvin kahdella suurpuolueella

Kokoomuksen puheenjohtajan Sauli Niinistön määrätietoinen asettuminen suurvasemmiston ehdokkaan Tarja Halosen tasavallan presidentiksi valitsemisen varmentajaksi saattaa heijastua puolueiden rakenteeseen.

Suuri osa kokoomuksen sukupolvisista uskollisista kannattajista kokee puheenjohtajansa menetelleen aatteettomasti ja porvarillisia arvoja maahan polkevasti. Pohjoismaisen kansanvallan mallivaltioissa Ruotsissa ja Norjassa ei alkuunkaan ymmärretä suomalaista ideologittomuutta.

Niinistön politiikka näkyy Yleisradion tiistaina julkistamassa puolueiden kannatusarviossa, vaikka Taloustutkimus haastatteli äänestäjiä ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä. Keskustan suosio on kasvanut 4,5 ja sosialidemokraattien 2,3 prosenttiyksikköä mutta kokoomus on menettänyt 3,3 yksikköä (Oikea pudotus on 1,5 prosenttiyksikköä. Toim. huom.). Juuri nyt lukemat ehkä olisivat vielä murskaavampia kokoomukselle.

Kokoomuksen kenttäväki työskenteli varsinkin maakunnissa vakaumuksellisesi Esko Ahon presidentiksi valitsemisen puolesta aivan samaan tapaan kuin ponnistelivat kuusi vuotta sitten keskustalaiset ja kokoomuksen enemmistö Elisabeth Rehnin hyväksi. Porvarillisuudessa nähtiin yhdistävää voimaa, jonka tahdottiin näkyvän Mäntyniemessä saakka.

Mikäli keskusta ja kokoomus eivät opi vastaisuudessa työskentelemään yhdessä presidentinvaalissa, mieluiten alkuhetkistä lukien ja viimeistään toisella kierroksella, tasavaltaa hallitsee ikuisesti vasemmistolähtöinen presidentti.

Pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen luonnollisesti kiittelee kaunissanaisesti Niinistöä avarakatseisuudesta, silittelee siis hellän armeliaasti hänen päätään, mutta runttaa keskustan öykkärimäiseksi, kaunaa lietsoviksi ja jankuttavaksi joukkioksi.

Pääministerin tiistainen kolumni Turun Sanomissa jälleen osoittaa, ettei ainakaan hän ole kansaa yhdistävä valtiollinen hahmo, vaan äärimmäisen itsekäs oman puoluevallan ylipaimen ja punaisten värisuorien mestarirakentaja.

Keskustan ja kokoomuksen peruskannattajien ja heidän ykkösrinkinsä kannattaisi nyt harkita voimien strategista ja kenties käytännöllistä kokoamista. Hanke on monivuotinen, joten tavoite on asetettava riittävän mutta ei liian etäälle. Keskustalla ja kokoomuksella on runsaasti yhdistäviä arvoja, joihin kuuluvat myös ydinperheen ja kansankirkon lämmin arvostus, vaikka jokainen yksilö luonnollisesti tekee kohdallaan valintansa.

Yksi mahdollisuus on nähdä presidentinvaalin osoittaneen pitkäaikaisen puoluerakenteen vanhentuneeksi. Jos näin on, tällöin olisi ennakkoluulottomasti edettävä kahden suurpuolueen malliin, jossa olisi SDP:n ympärille muotoutunut vasemmisto sekä keskustan ja kokoomuksen enemmistöjen rakentama porvarillinen voima, olkoon sen nimi sitten vaikka keskustakokoomus tai jokin muu.

Etelä-Suomen Sanomien mukaan Halosen, Hemilän ja Häkämiehen voisi kierrättää samanaikaisesti

Tarja Halosen (sd) voitto presidentinvaaleissa merkitsee ulkoministerin vaihtumista hallituksessa. Halonen sanoo, että pikainen vaihdos sopii hänelle. Silloin ei tehtävän hoitoon tule katkoa. Nykyinen presidentti voisi siten nimittää ulkoministerin.

Halonen siis uskoo, että nimitetyksi tulee henkilö, jonka kanssa hän tulee hyvin toimeen. Ulkoministeri on pääministerin ohella presidentin tärkein yhteistyökumppani hallituksessa.

Halosen aikataulu sopinee myös Sdp:lle. Jos ministeri vaihtuu vikkelästi, muut hallitusosapuolet eivät ehdi reagoida. Asia hoituu demarien sisäisenä ratkaisuna.

Nyt on kuitenkin niin, että ulkoministerin henkilö ei ole vain demarien asia. Kyllä muillekin pitäisi kuulua, minkälainen ulkoministeri hallituksessa istuu. Ulkopolitiikka on koko maan, ei vain yhden puolueen asia. Demareilla on nyt ulkopoliittinen värisuora, kun presidentti, pääministeri ja ulkoministeri ovat omasta puolueesta.

Demarit eivät värisuorastaan mielellään luovu. Se on selvää. Muilla pitäisi kuitenkin olla sen verran sanomista, että se näkyisi edes suoran värisävyssä.

Erkki Tuomioja ulkoministerinä, Paavo Lipponen pääministerinä ja Tarja Halonen presidenttinä ei vaikuta vakuuttavalta ulkopolitiikan johtotroikalta. Kaikilla on asiantuntemusta, tietoa ja taitoa. Kaikkia pidetään myös itsepäisinä. Se ei kuitenkaan hankaloittane keskinäistä yhteistyötä.

Troikan ongelma olisi se, että vaikka se nauttisi arvostusta kansainvälisesti, Suomessa sitä epäiltäisiin vahvasti. Tuomiojalla ja Halosella on radikaali menneisyys, Lipposella ei, mutta häntä rasittaa leimautuminen liian innokkaaksi EU:n valtavirrassa kulkijaksi.

Troikka ajaisi Suomen etuja, mutta miten vahvasti ja muistaisiko se, että maassa on muitakin kuin demareita ja puolustettavana muitakin kuin demarien arvoja. Suhtautuminen Itävallan kriisiin todisti, että värisuoralla on riskinsä.

Esillä jo olleen Tuomiojan sijasta demarien olisi etsittävä uskottavampi henkilö ulkoministeriksi. Vielä parempi olisi keskustella asiasta hallituskumppanien kesken.

Pohdittavana kun on myös parin muun ministerin kohtalo. Sitoutumattoman maatalousministerin Kalevi Hemilän olisi aika siirtyä vähitellen kansliapäällikön virkaansa. Sisäministeri Kari Häkämiehen (kok) pestin on alustavasti sanottu kestävän maaliskuuhun asti.

Nyt olisi tilaisuus hoitaa ministerien vaihdos yhtä aikaa ja katsoa samalla, onko paikkajaossa tarkistamisen varaa. Jos demarit eivät anna vallan sokaista itseään, ulkoministerin paikan voisi vaihtaa jonkin muun ministerin salkkuun. Se lopettaisi puheet värisuorasta ja lisäisi hallituksen sekä uuden presidentin luottamusta koko maassa.

Karjalainen toivoo presidentinvaali-innostuksen jatkuvan myös kunnallisvaaleissa

Suomalaisäänestäjiä koetellaan todellisella vaalisumalla kun puolentoista vuoden sisällä on peräti neljät vaalit, joista presidentinvaaleissa oli vieläpä kaksi kierrosta. Viime vuoden maaliskuun eduskuntavaalien, kesäkuun eurovaalien sekä juuri käytyjen presidentinvaalien jälkeen seuraavaksi valmistaudutaan lokakuun kunnallisvaaleihin.

Kunnallisvaalit toimitetaan 22. lokakuuta, ja vaaleissa kuhunkin kuntaan valitaan asukasluvusta riippuen 13-85 valtuutettua. Äänioikeus on siinä kunnassa, jossa äänestäjällä on kotipaikka 1. syyskuuta. Puolueiden ja valitsijayhdistysten on jätettävä ehdokashakemuksensa ja ilmoituksensa vaaliliitoista viimeistään 12. syyskuuta.

Kun presidentin- ja jossakin määrin myös eurovaaleista muodostui enemmänkin henkilövaalit, kunnallisvaaleissa palataan karuun poliittiseen arkeen. Seuraaviksi neljäksi vuodeksi valtuustoihin valitaan kuntalaisten edusmiehiä ja -naisia, joiden näkemyksillä ja päätöksentekokyvyllä on kauaskantoinen vaikutus kansalaisten jokapäiväiseen elämään.

Vaikka kunnissa ei olekaan vielä liikaa jaettavaa, niiden taloustilanne on viime vuosina hieman helpottunut. Samaan aikaan kunnat ovat kuitenkin ajautuneet tilanteeseen, jossa ne eivät enää voi vältellä keskinäisen yhteistyön tiivistämistä.

Esimerkiksi elinkeinotoimen osalta kuntien yhteistyö ei ole sujunut alkuunkaan sillä tavalla kuin sopisi odottaa. Vanhoihin järjestelmiin ja toimintatapoihin takerrutaan kunnissa monilla muillakin saroilla tavalla, joka on herättänyt oikeutettuja kysymyksiä siitä, toimiiko kunta kuntalaistensa hyvinvoinnin hyväksi vai onko asetelma kääntynyt jopa päinvastaiseksi: että kuntalaiset ovat viime vuosina joutuneet uhrautumaan kuntabyrokratian tulevaisuuden turvaamiseksi.

Vaikka presidentinvaalit olivatkin henkilövaalit, niissä voidaan yhtä hyvin sanoa politiikan palanneen politiikkaan - ainakin jos politiikka käsitetään niin ihanteellisesti kuin mihin puolueet periaateohjelmissaan pyrkivät. Vaaleissa näet kansalaiset havahtuivat tutkimaan ja keskustelemaan perusarvoistaan.

Ilmapiiri olisi nyt otollinen halveksitun politiikan legitimoinnille kansalaisten mielissä, kunhan puolueissa osattaisiin hyödyntää presidentinvaalien nostattama innostus. Samalla ehdokkaiksi olisi juuri nyt innostettavissa sellaisia uusia kykyjä, etenkin nuoria naisia, joista edellisten kunnallisvaalien alla on ollut huutava pula.

Puolueiden kunnallis- ja piirijärjestöillä ei ole kuitenkaan varaa jäädä hengähtämään, vaan niiden on taottava niin kauan kun rauta on vielä kuumaa. Presidentinvaalien pölyt laskeutuvat nopeasti, ja yhtä nopeasti väljähtyy kansalaisten innostus.

Koonnut: TK
9.2.2000

Muut lehdet -sivulle