Muut lehdet perjantaina 11.2.2000

Kansan Uutisten mukaan köyhä on kuin kärpänen hämähäkin verkossa

On hyvä, että sosiaaliturvan väärinkäytöstä on nyt tutkittua tietoa. Näin tämäkin ongelma saa oikeat mittasuhteet.

Stakesin viime vuonna tekemä selvitys kertoo, että väärinkäyttötapauksia on vuositasolla runsaat 25 000, ja niissä väärin perustein saatujen etuuksien kokonaissumma on noin 125 miljoonaa markkaa. Se on yksi prosentti maksettujen etujen kokonaismäärästä.

Väärinkäytöksiä selvittäneen työryhmän muistion vastaanottanut sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho (kok.) katsoi, että sosiaaliturvan väärinkäytöksiä esiintyy siinä määrin, että niiden ehkäisemiseksi on ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin.

Väärinkäytösten ennaltaehkäisemiskeinot eivät ole hänen mukaansa riippuvaisia siitä, esiintyykö väärinkäytöksiä vähän vai paljon. Ehkä ne kuitenkin hieman ovat.

Tykillä ei kannata ampua hyttysiä. Jokainen väärinkäytös on liikaa, ja 125 miljoonaakin on paljon rahaa. Se on vain kymmenen miljoona vähemmän kuin Kansallisoopperan valtionapu. Mutta melko mitätön summa se on verrattuna niihin kymmeniin miljardeihin markkoihin, jotka valtiolta ja kunnilta jäävät saamatta harmaan talouden ja talousrikosten vuoksi.

Kuitenkaan tämän ongelman ratkaisemiseksi ei ole suinkaan ryhdytty "kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin". Markku Hirvosen johtama harmaan talouden iskuryhmäkin on joutunut koko ajan toimimaan lakkautusuhan alla ja riittämättömin resurssein. Kyse on poliittisesta valinnasta.

Sosiaaliturvan väärinkäytökset ovat olleet erityisesti hallituspuolue kokoomuksen silmätikkuna, kun taas yritystoiminnan pimeimpien nurkkien penkominen on kiinnostanut todella vain vasemmistoa ja ay-liikettä.

Viranomaisten yhteistyö ja sosiaalihuollon asiakkaiden tietosuojan heikentäminen ovat tärkeimpiä keinoja, joilla sosiaalietujen väärinkäyttöä aiotaan estää. Nykyaikainen tietojenkäsittely mahdollistaakin lähes aukottoman ja herkeämättömän kansalaisten seurannan, jos niin halutaan ja jos lainsäätäjä antaa siihen luvan.

Monessa tapauksessa se on perusteltua - itse asiassa ongelma onkin juuri se, että sitä on niin helppo perustella, monesti myös kansalaisten omalla edulla ja oikeusturvalla. Hyvin pian olemme kuitenkin orwellilaisessa yhteiskunnassa, jossa Isoveli todellakin tietää kaiken.

Viranomaiset ovat saamassa paljon nykyistä laajemmat oikeudet vaihtaa keskenään tietoja asiakkaistaan. Teknisesti se hoituu napin painalluksella sen jälkeen, kun atk-yhteys on luotu Kansaneläkelaitoksen, kuntien sosiaali- ja terveystoimen ja verohallinnon välille ja toisaalta Kelan, työhallinnon ja työttömyyskassojen välille.

Työryhmä heikentäisi jopa sosiaalitukea saavien pankkisalaisuutta. Etuuden maksajalla olisi oikeus tarkistaa asiakkaan tiedot pankeista ja rahalaitoksista silloin, kun talletuksilla, veloilla tai niiden koroilla on vaikutusta etuuden määrään. Kelalla tällainen oikeus on jo osaan asiakkaistaan, veroviranomaisten oikeudet ovat vielä laajemmat.

Köyhä ei ole enää vain muita sairaampi ja onnettomampi kansalainen, vaan myös muita valvotumpi. Hän on kuin kärpänen hämähäkin verkossa.

Lallin mukaan vaalituloksella oli lamauttava ja masentava vaikutus

Presidentinvaalin voittanut Tarja Halonen osoittautui vaalikampanjan aikana vahvaksi ja monipuoliseksi persoonallisuudeksi, jonka onnistumista tasavallan presidentin tehtävässä on turha etukäteen epäillä. Myös vaalissa hävinneiden on syytä kaikin tavoin tukea Tarja Halosen julkilausumaa pyrkimystä nousta koko kansan presidentiksi.

Vaalin Halosen voitoksi kääntäneistä tekijöistä on jo ehditty esittää monenlaisia arvioita. Jokseenkin kaikilla näillä on luonnollisesti oma merkityksensä, mutta historiallisinta Tarja Halosen voitossa kuitenkin on hänen sukupuolensa. Naisen nouseminen Suomen tasavallan presidentin paikalle oli lähellä jo kuusi vuotta sitten. Monen äänestäjän silloin kokema pettymys nosti nyt Tarja Halosen voittoon.

Tämän tosiasian toteaminen ei sisällä sitä, etteikö Tarja Halonen olisi ansainnut voittoaan myös muilla ominaisuuksillaan kuin sukupuolellaan. Suomi oli maailman ensimmäisiä maita, jossa naiset saivat äänioikeuden valtiollisissa vaaleissa. Nyt on käytännössä todistettu, että naiselle on tie auki myös tasavallan korkeimpaan virkaan. Erityisen merkittäväksi tämän tekee se, että presidentin vaalitapa Suomessa on nyt suora, kaksivaiheinen kansanvaali.

Valinnan historiallisuudesta johtuu myös se, että sukupuolella ei tästä eteenpäin ole presidentinvaaleissa enää sen suurempaa merkitystä kuin vaaleissa ylipäätäänkään. Pöytä on nyt tältäkin osin pyyhitty puhtaaksi.

Keskustan ehdokas Esko Aho ylti niukasta tappiostaan huolimatta hienoon vaalitulokseen. Ahon voitto olisi antanut uutta toivoa ja itsetuntoa suomalaiselle maaseudulle ja taantuville maakunnille.

Tasavallan presidenttinä Tarja Halosen on syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että presidentinvaalin tuloksen lamauttava ja masentava vaikutus jäisi tältä osin mahdollisimman lyhytaikaiseksi ja ohimeneväksi.

Kainuun Sanomat on yllättynyt Lipposen naisvalinnoista

Erkki Tuomiojan valinta ulkoministeriksi tuskin yllätti ketään, Sinikka Mönkäreen nostamista kauppa- ja teollisuusministeriksi tai Virpa Puiston nimittämistä työministeriksi ei odotettu.

Kun Erkki Tuomiojasta tuli viime keväänä kauppa- ja teollisuusministeri, moni oli tarkkailija oli ihmeissään. Tuomiojan harrastukset, kansainvälinen politiikka ja rauhanaktivismi sekä hänen huikea kielitaitonsa viittasivat pikemminkin ulkoministeriön suuntaan. Nyt hän pääsee omalle tontilleen.

Hallituksessa Tuomioja on ollut samoilla linjoilla kuin hänen edeltäjänsä Tarja Halonen. Molemmat jäivät vähemmistöön muun muassa äänestettäessä telakuorma-autojen viennistä Turkkiin. Pasifismi onkin yhteistä sekä Haloselle että Tuomiojalle.

Uuden ulkoministerin menneisyys on - jos mahdollista - vieläkin punaisempi kuin hänen edeltäjänsä. Tuomioja oli radikaalivasemmistolainen jo 60-luvun Teiniliitossa. Hän on johtanut Sadankomitealiittoa ja päätoimittanut radikaalia mielipidelehteä Ydintä.

Tuomiojan ulkopoliittinen harrastus herätti julkisuudessa huomiota jo 70-luvun alussa, kun poliisi kärräsi hänet kuulusteluihin Persian shaahin vastaisesta mielenosoituksesta.

Vuosien varrella Tuomioja, kuten niin monet muutkin 60-lukulaiset, on korvannut Euroopan integraation vastustamisen ja punaradikalismin poliittisella realismilla. Siitä hän lienee saanut lisäoppia KTM:ssä.

Ulkoministerinä Tuomiojakin joutunee ottamaan lusikan kauniiseen käteensä ja siirtymään kiltisti hallituksen ja EU:n enemmistön linjalle. Vielä äskettäin hän uskalsi arvostella niin Naton Kosovo-operaatiota kuin EU:n Itävalta-lausuntojakin.

Tuomioja korosti, ettei hän ole presidentin vaan valtioneuvoston ulkoministeri. Se varmaan sopii hänelle, sillä juuri Tuomioja oli se henkilö, joka ensimmäisenä leimasi presidentin vain maakuntamatkojen tekijäksi ja maatalousnäyttelyiden avaajaksi.

Pääministeri Paavo Lipponen valitsi Tuomiojan seuraajaksi työministeri Sinikka Mönkäreen. Hänen koulutuksensa, lääketieteen ja kirurgian tohtorius, ei alaan viittaa, mutta sosiaaliministerinä ja työministerinä hänellä on kokemusta yritystoiminnasta.

Mönkärettä pidetään ahkerana, älykkäänä ja analyyttisena päättäjänä, joka panee alaisensa töihin. Ydinvoimamiestenkään ei tarvitse uutta ministeriä pelätä. Mönkäre on aina ollut atomivoiman kannattaja.

Pieni yllätys oli, että eduskuntaryhmän varajohtaja Virpa Puisto perii Mönkäreen paikan. Hän oli ennakkoarvailuissa mukana lähinnä vain asemansa takia. Lipponen perusteli päätöstä muun muassa sillä, että turkulainen Puisto on sosiaalivaliokunnan vetäjä. Hämeenlinnalainen Johannes Koskinen olisi ollut luontevampi valinta, sillä hän johtaa työasiainvaliokuntaa. Koskinen kompastui sukupuoleensa. Halosen tilalle hallitukseen tarvittiin nainen.

Puisto on teräväkielinen nainen, joka uhmasi hallitusta syksyn budjettikohun aikana. Kun valtiovarainministeri Sauli Niinistö jakoi ryhmille kirjalliset ohjeet siitä, miten niiden on syytä äänestää, Puisto toivotti ministerin "papereineen vessaan".

Lipponen olisi halutessaan voinut uuden ministerin valinnalla tasoittaa hallituksen aluepoliittista vinoumaa. Äskettäisen vaalikeskustelun jälkeen se olisi ollut tyylikästä. Nyt painopiste pysyy kuitenkin etelässä.

Myös Savon Sanomat ruotii SDP:n ministerivalintoja

Sosialidemokraatit valitsivat odotetusti kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomiojan uudeksi ulkoministeriksi Tarja Halosen jälkeen. Tuomiojan paikan täyttäminen kierrätysministerillä, työministeri Sinikka Mönkäreellä oli sitä vastoin yllätys.

Tuomiojan valinta oli jo ennakkoon itsestäänselvyys. Hän on ulkoministeriksi sekä pätevä että sopiva. Onhan Tuomioja ollut koko eduskuntauransa leimallisesti ulkopolitiikkaan suuntautunut. Itse asiassa hän on imenyt kansainvälisyyden jo verenperintönä. Olihan hänen isänsä Sakari Tuomioja vuosikymmeniä arvostettu diplomaatti ja työskenteli elämänsä loppuun asti YK:n tehtävissä.

Tuomiojan uraputki omassa puolueessaan avautui varsin myöhään. Omapäisenä yksityisajattelijana hän sai seurata sivustakatsojana 1970-luvun nuoren poliitikkopolven kiipimistä korkeisiin tehtäviin. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, toisella kaudellaan eduskunnassa hänet nostettiin ryhmäjohtajaksi.

Tältä ponnahduslaudalta hänet nostettiin Lipposen toisen hallituksen kauppa- ja teollisuusministeriksi. Kauppa- ja teollisuusministeriö ei kuitenkaan oikein istunut Tuomiojalle, vaikka hänellä on toki siihenkin hyvät valmiudet monipuolisen ja pitkän poliittisen uran jälkeen.

Ulkoministerinä Tuomioja pääsee kiinni leipälajiinsa. Tarja Halonen presidenttinä ja Erkki Tuomioja ulkoministerinä ovat epäilemättä hyvä työpari, vaikka ovatkin sekä taustaltaan että persoonallisuuksina aikalailla eri puusta veistettyjä.

Suomen ulkopoliittinen johto on presidentin ja ulkoministerin vaihdoksen jälkeen kokeneissa käsissä, onhan ulkopolitiikka tunnetusti myös pääministeri Paavo Lipposen vahva alue.

Meneillään olevan ulkopolitiikan johdon rotaation heikko lenkki on sen poliittinen ulottuvuus, yhden poliittisen suunnan monopoli, sosiaalidemokraattien poliittinen värisuora. Ahtisaaren vaihtuminen Haloseen ei haalista punaväriä, vaan pikemminkin vahvistaa sitä entisestään. Ahtisaari tuli puolueen ulkopuolelta, Halonen puolueen ytimestä.

Jos ulkoministerin valinnassa valmiudet loksahtivatkin paikalleen, sitä samaa ei voida sanoa Sinikka Mönkäreen siirtymisestä kauppa- ja teollisuusministeriksi. Mönkäre on sekä koulutukseltaan että poliittiselta kokemukseltaan hyvin selkeästi julkisen sektorin toimija. Lääkäri Mönkäre oli hyvin sopiva sosiaali- ja terveysministeriksi ja työministeriökin luontui kohtuullisesti hyvinvointiyhteiskunnan rakentajalle.

Sitä vastoin kauppa- ja teollisuusministeriöön ja avoimeen talouteen hänen kosketuspintansa vaikuttaa huolestuttavan ohuelta. Eikö julkisen sektorin puolueeksi leimautuneella SDP:llä ole talouteen suuntautuneita kokeneita poliitikkoja? Vaikea on sitä uskoa.

Hämeen Sanomat pohtii Suomen roolia Itävallan boikotoimisessa

Itävallan uusi sinimustaksi kutsuttu kokoomushallitus on aiheuttanut särön EU-kumppanuuteen ja puhuttaa jäsenmaiden poliittisia piirejä. Oikeistolaisen vapauspuolueen FPÖ:n nousu Itävallan hallitukseen nosti kohun ja johti siihen, että muut EU-maat päättivät panna toimeen uhkauksensa eristää Itävallan hallitus kahdenvälisistä ministeritason yhteyksistä.

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ilmoitti välittömästi, Euroopan unionin esittäessä uhkauksensa, että Suomi on yhteisessä EU-rintamassa. Lipposen mukaan muuta vaihtoehtoa ei ole. Wien ei kuitenkaan nöyrtynyt EU:n painostuksen alla. Se katsoi, että maalla on oikeus tehdä omat itsenäiset ratkaisunsa.

EU:n Itävallan politiikka ja Suomen linja ovat sittemmin herättäneet paljon keskustelua. Viimeksi asia puhutti eduskuntaa, josta löytyy sekä EU:n Itävalta-linjan vastustajia että puolustajia.

Itävallan-kysymys on hyvin tärkeä ja periaatteellinen. On kuitenkin erotettava toisistaan kaksi asiaa: miten Euroopan unioni suhtautuu jonkin jäsenmaansa sisäisiin asioihin ja se, miten Suomi suhtautuu Euroopan unionin kannanottoihin.

Lipposta lainaten olisi ollut mahdotonta jäädä EU:n konsensuksen ulkopuolelle. Suomi on EU:n jäsenmaa, mutta voimme - ja meidän pitääkin - pystyä vaikuttamaan siihen, minkälaisia viestejä EU:lta minnekin päin lähtee. Vielä ei ole kerrottu, miten Suomi menetteli ja miten yritimme vaikuttaa EU:n kannanottoon.

Pyrimmekö mitenkään?

Euroopan unionissa on sitouduttu vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Näissä arvoissa on pitäydyttävä, mutta on kuitenkin aina muistettava, että myös jäsenmaiden oikeuksia ja itsenäisyyttä on kunnioitettava.

Kysymykseen, tekikö EU oikein laatiessaan kovin hätäisesti kannanottonsa, saadaan vastaus ajan myötä. Tästä eteenpäin Itävallan uutta hallitusta on arvioitava sen tekojen pohjalta ja päätettävä, miten sen kanssa tullaan toimeen.

Toivottavasti Itävalta-kannanotto johtaa EU:ssa laajempaan periaatteelliseen keskusteluun siitä, miten ja milloin unionilla on syytä ja jopa pakko puuttua jäsenmaidensa sisäisiin asioihin ja myös sitä, onko tällaisissa päätöksissä noudatettava yksimielisyyttä. Onko Euroopan unioni jäsenmaidensa ja niiden kansalaisten puolella vai pyrkiikö se alistamaan pieniä maita?

Ennen pitkää Itävallan suhteisiinkin on löydettävä kultainen keskitie, jotta EU:n toiminta ja sen laajentuminen ei vaikeudu.

Koonnut: TK
11.2.2000

Muut lehdet -sivulle